Manageri Mike Lynch Wake Up Frankielle ennen EP-julkaisukeikkaa: ”Please don’t suck!”

Kirjoittanut Mari Sevonen - 28.8.2020

 

KaaosTV:n Mari pyörähti kyselemässä Wake Up Frankien pojilta viime hetken kuulumiset heidän ”Green Is The New Black” -EP:nsä ennakkokuuntelutilaisuudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yhtyeen kitaristi Otto Halli ja vokalisti Kasperi Meriläinen kertoivat tehneensä koko levyn diy-hengessä oman bändin voimin, ja basisti Dimi Kavvadas on vastannut viimekäden tuottamisesta. Ainoa vieraileva henkilö onkin ”Outlaw”-biisin kitarasoolon soittava Antti Wirman.

Rivistö on täydentynyt hiljattain myös uudella rumpalilla, kun Jari Rantanen liittyi yhtyeen kokoonpanoon. Oton mukaan hän ei ole koskaan kuullut yhtyeensä kappaleita soitettavan näin tiukasti ja huomauttaa, että Jari on myös mahdollisesti yhtyeen ainoa jäsen, joka ei näytä kuunnelleen lapsuudessaan Bon Jovia.

Erikoinen korona-aika on näkynyt myös Wake Up Frankien tekemisessä. Kesäkeikkojen jäätyä väliin tuli EP:kin julkaistua ajateltua nopeammin. Kokopitkää on suunniteltu jo hyvä tovi, mutta neuvottelut sen teosta ovat vielä kesken.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Neuvotteluissa bändiä avustaa muun muassa Poets Of The Fallia manageroiva Mike Lynch, joka otti pojat talliinsa viime keväänä. Keikkojen perumisen johdosta ei hänkään päässyt katsomaan yhtyettä livenä ennen sopimusten allekirjoitusta. ”Green Is The New Black” -EP:n julkaisukeikka oli 13.8. On The Rocksissa, jossa managerikin pääsi viimein katsomaan uutta sainaustaan tositoimissa. Miken saatesanat pojille kuuluivatkin: ”Please don’t suck!”

Facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Instagram

Haastattelu: Mari Sevonen / OHYESSHESABITCHBUTNOTYOURS
Videokuvaus: Jyri Kinnari

KaaosTV:n tilaajaksi voit käydä liittymässä täällä. Tilaamalla kanavan tuet samalla sivustomme toimintaa.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy