Mando Diao Tavastialla 19.5. 2023 (Kuva: Mikko Nissinen)

Mando Diao pisti Tavastian tanssaamaan Helsingin levynjulkaisukeikallaan 19.5.2023

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 21.5.2023

Ruotsin karnevalistinen poprock-ilmiö Mando Diao tarjosi helatorstain jälkeisenä perjantaina miltei täydelle Tavastialle herkullisen viihdyttävän puolitoistatuntisen A-luokan voimapopin sekoitteista juurevan modernia, blues-pitoista garage rockia. Yhtye astui lavalle puoli kymmenen aikaan. Borlängeläisviisikko julkaisi kuluvan kuun aikana parin viime vuoden aikana julkaistusta kolmesta EP-levystä kasatun pitkäsoiton ”Boblikov’s Magical World”. Tavastian-keikka oli harvinaislaatuisuudessaan ruotsalaisyhtyeen uuden albumin julkaisukeikka.

Yhtyeen karismaattinen vokalisti ja sivutoiminen komppikitaristi Björn Dixgård oli liikkeellä energisellä fiiliksellä ja otti Tavastialle saapuneen suomalaisyleisön vaivatta hyppysiinsä. Useaan otteeseen Helsinkiä ja Suomea yli Ruotsin ja Tukholman rock-estetiikan mittarilla välispiikeissään ylistäneen vokalistin otteet vertyivät setin aikana. Laulajan Elvis-maneerit ja Mick Jaggerista muistuttanut estoton levottomuus toimi lavalla kuin häkä. Basisti-taustalaulaja Carl-Johan Fogelklou liidasi yhtyeen soittoa hienosti ja toimi myös erinomaisena show-miehenä Dixgårdin kanssa vuorotellen.

Koskettimista ja uudemmilla biiseillä rytmikitaroinnista huolehtinut Daniel Haglund sekä muhkeilla viiksillä ja kiharalla mulletilla tyylitelty yhtyeen uusi, sähäkkä soolokitaristikiinnitys Håkan Sörle esiintyivät puolestaan cowboy-paitoihinsa sonnustautuneina tyylikkään hillitysti ja charmantisti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Setin huippuhetkiin kuuluivat komeasti kajahtanut ”One Last Fire”, kauniin melodiakierron sisältävä ”Mr. Moon”, Joy Divisionin vakavia sävyjä sisältävä ja livenä aivan uudenlaista vaikuttavuutta studioversioon verrattuna sisältävä ”Frustration” sekä Dixgårdin ystävättärelleen, Arja Saijonmaalle omistama groove-monsteri ”Bang Your Head”.

Setti oli levynjulkaisukeikkateemalle rakennettuna varsin laajasti yhtyeen vanhemmankin tuotannon huomioon ottava. Vauhtiin päästyään yhtye yllytti yleisöä usuttamaan yksinkertaisen toimivaan rytmiikkaan soittonsa perustavaa, suomalaiset sukujuuret omaavaa rumpali Patrik Heikinpietiä riisumaan kauluspaitansa. Rumpali tarttui itseluottamuksella mikkiin ja hyvällä suomen kielellä totesi salilliselle väkeä: ”Kohta, ei vielä”. Niin Mando Diao jatkoi hikoiluaan, ja yleisö villiintyi entisestään.

Väliin mahtui myös ruotsinkielinen nostalginen himmailu, vuosisata takaperin vaikuttaneen kirjailija-runoilija Gustav Frödingsin tekstiin perustuva yhtyeen ensimmäisellä kotimaisella tulkittu ”Strövtåg i hembygden”. Myös yleisön helposti päähän tarttuvalla kertosäkeellä varustetut ”Gloria”, ”Long Long Way” ja uuden albumin tykisti rockaava videosingle ”Get It On” toimivat mainiosti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennen pitkää paitsi Heikinpieti mutta myös Dixgård pääsivät paidoistaan. Encoreina klenkkaavan rauhoittavasti himmaillut, kantrahtava slovari ”Loner” petasi tunnelmaa Tavastian salin jäyhän yleisön kesken kunnon bileet räjäyttäneelle päätösnumerolle ja yhtyeen tunnetuimmalle diskorock-hitille, ”Dance With Somebody”, jonka intensiivisen esityksen myötä ei jäänyt epäselväksi naapurimaan huippuyhtyeiden osaaminen ja itseluottamus tekemisiinsä.

Mando Diao osoitti toukokuun puolivälin jälkeisen perjantain keikallaan, että se on vuonna 2023 kiistatta yksi Skandinavian viihdyttävimmistä ja saumattomimmin toimittavista rock-ryhmistä. Samalla sillä on kuitenkin tiukasti jalat maassa ja tietty suomalaisiin vetoava melankolia sielussaan ja soinnuissaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat