Måneskin täytti odotukset kiertueensa hurmoksellisella päätöskeikalla Tallinnassa

Tänä vuonna poikkeuksellisen paljon puhuttaneiden Euroviisujen jälkihuumassa ei voisi olla sopivampaa aihetta käsittelyyn kuin Måneskin, joka pari vuotta sitten teki suuren läpimurtonsa voittamalla kyseisen laulukilpailun ja nousemalla kiitovauhtia maailmanmaineeseen. Bändi on viime vuoden puolelta saakka ollut ensimmäisellä omalla maailmankiertueellaan, joka päättyi perjantaina 19. toukokuuta Tallinnan Unibet Arenalle. Sen lähemmäs Suomea Måneskin ei ole vielä päässyt, ja vaikka seuraavakin kiertue on jo julkaistu, ei bändiä olla valitettavasti näkemässä meillä päin.

Tallinnassa herkkua oli kuitenkin tarjolla, ja Kaaoszine pääsi todistamaan loppuunmyytyä kiertueen päätöskeikkaa (kiitos siitä Sony Music!). Unibet Arena, entinen Saku Suurhall, täyttyi hyvää vauhtia, ja permanto näytti todella täydeltä. Lavan peitti suuri lakana, ja tunnelma yleisössä oli käsinkosketeltavan tiivis ja odottava. Halli pimeni viimein useampien todella äänekkäiden yhteishuutojen, ja ”Don’t Wanna Sleep” -kappaleen intro alkoi. Lakana ei kuitenkaan laskeutunut heti, vaan sen takana alkoi valoshow, joka heijasti lakanaan bändin ääriviivat kappaleen jo lähtiessä hyvään vauhtiin. Lakana pudotettiin, kun päästiin ensimmäiseen kertosäkeeseen, ja Unibet Arenan lasipinnat luultavasti säröilivät yleisön äänenvoimakkuudesta.

Ensimmäinen biisi enteili tulevaa spektaakkelia. ”Don’t Wanna Sleep” on muutenkin hyvä ja menevä kappale, mutta avauksessa olisi voinut soida loppujen lopuksi mitä vain, sillä yleisön vastaanotto oli jotain poikkeuksellista. Keikan alku oli todellinen hittiputki. Heti toisena kuultiin ”Gossip”, joka on suosittu sinkku Måneskinin viimeisimmältä albumilta. Yleisö lauloi mukana käsittämättömällä volyymilla, eikä meno laantunut senkään jälkeen. Settilistalla kuultiin jo kolmantena Måneskinin nykyiseen suosioonsa nostanut ”Zitti e buoni”, jolla bändi myös haki euroviisuvoiton kotiin. Italian kielen maailmankartalle ihan uudella tavalla nostanut biisi kelpasi yleisölle odotetulla tavalla, eikä bändistä näkynyt ainakaan ulkoisesti kyllästymistä kappaleen esittämiseen.

Väitän, että Unibet Arenan istumakatsomossa ei yksikään istunut. Suomessa on tottunut siihen, että paikalla istutaan kiltisti kuin kirkon penkissä, vaikka lavalla olisi menossa jalan alle menevä tykitys. Huomasin myös, ettei Måneskin juurikaan joutunut huudattamaan ja yllyttämään käsien heilutuksiin tai taputuksiin biisien aikana. ”On My Mind” -kappaleessa biisin nimen toistoa huudettiin oma-aloitteisesti ja lujaa. Keski-iältään hyvin nuoren oloinen yleisö jaksoi myös hyppiä ihailtavan paljon. Rokkipoliiseja ei ollut paljon keikalla, eivätkä taaemmat rivit juurikaan hävinneet permannon etuosalle, vaan hurja meno ylettyi ihan hallin perälle asti.

Hitaissa biiseissä ei tarvinnut kehottaa puhelinten taskulamppuja ylös sillä heti, kun ”Coraline” alkoi, oli suurella osalla jo puhelimet pään päällä. Yleisö oli todella omistautunut ja mukana, ja bändi vaikutti rennolta ja nauttivan tekemisestä. Liekö asiaan vaikutusta silläkin, että kyseessä oli tosiaan kiertueen viimeinen rupeama. Myös ”Beggin'” soitettiin hyvillä mielin, ja se onkin Måneskinin ensimmäisiä suosituksi nousseita kappaleita (tai tarkalleen ottaen lainakappale). Laulaja Damiano pohjustikin kappaleen kertomalla bändin soitetuimmasta biisistä ja toteamalla, että ”eiköhän oteta vielä viimeisen kerran tällä kiertueella”. Välispiikkejä oli muuten melko vähän, ja suurin osa biiseistä jatkettiin suoraan edellisen perään. Niinä vähinä kertoina, kun sanottiin jotain, oltiin toisaalta hyvin vilpittömiä fiilistelemällä ja yleisöä kiittelemällä.

”For Your Love” -kappaleessa kitaristi Thomas Raggilla oli soolo, ja hän sai soittaa kappaleen omassa kohdevalossaan. Kohdevalo ei kuitenkaan tullut katosta, vaan se oli irrallinen järkäle, jota Damiano David kantoi pitkin lavaa, ja jolla hän osoitteli Raggin lisäksi yleisöä. Raggi sai oman hetkensä myös kappaleen ”La Fine” aikana, kun hän seilasi yleisön seassa järjestyksenvalvojan harteilla. Måneskinin kokoluokan bändeiltä on aina vähän yllättävää, kun se lähtee yleisön sekaan, mutta toisaalta bändin fanit vaikuttavat väestönrakenteeltaan melko harmittomilta ja asiallisilta.

Keikka oli suurelta osin melko vähäelementtinen, mutta ”Gasolinen” aikana kattorakenteet valoineen laskeutuivat komeasti lavan katosta. Rakenteet myös liikkuivat luoden oman valoshownsa, ja niitä hyödynnettiin parissa eri biisissä, sillä ne palasivat ”La Finen” aikana. Pidin muutenkin valosuunnittelusta, mutta varsinkin ”Gasolinessa” oli myös näyttävät strobovalot.

Vaihtelua keikkaan toi myös akustinen lava, joka oli pieni koroke keskellä permantoa. Onnistuin missaamaan sen, miten siirtymä lavalle suoritettiin, mutta yhtäkkiä laulaja Damiano ja kitaristi Thomas olivat salin keskellä esiintymässä kahdestaan akustisesti. Akustiselta lavalta esitettiin bändin hidastempoisempaan tuotantoon kuuluvat kappaleet ”Vent’anni” ja ”If Not For You”, jotka olivat varsin kauniita versioita.

Hitaiden jälkeen päästiin taas kunnolla vauhtiin, kun bändi esitti ”I Wanna Be Your Slaven”, joka kuuluu kiistatta Måneskinin suosituimpiin biiseihin. Joka ikinen salissa osasi sanat, ja kappaletta päästiinkin laulamaan ihan kunnolla, sillä kyseinen kappale esitettiin keikan aikana nimittäin kahteen kertaan.

Keikan loppupuolella nähtiin myös yleisön osallistamista, sillä tarkkasilmäiset saattoivat jossain vaiheessa huomata, että yksittäiset fanit kiipesivät eturivistä aidan yli lähemmäs lavaa. Syy sille saatiin ”Kool Kids” -biisissä, jonka ajaksi lauma faneja pääsi heilumaan lavalle bändin kanssa. En tiedä, millä perusteella fanit valittiin, mutta heidät valittiin hyvin, sillä koko porukka liikkui melko aktiivisesti eikä jäänyt turhia seisoskelemaan. Hauska yksityiskohta oli, että Viron-keikalla joku lavalle päässyt oli ottanut maansa lipun mukaan. Ja mikäs muukaan siellä heilui kuin Suomen lippu. Torille!

Vaikka Rush!-kiertue on vasta tulossa, kuultiin saman nimiseltä, bändin uusimmalta albumilta huomattava määrä kappaleita. Koko albumi taidettiin soittaa läpi paria biisiä lukuun ottamatta ja niiden lisäksi toki vielä reilu kasa muita biisejä. Setin loppuun soitettiin vielä kertauksena ”I Wanna Be Your Slave”, jonka aikana sekä yleisö että bändi antoivat itsestään kaiken sen, mitä oli jäljellä.

Måneskinia ei voi kuin ihailla. Neljä karismaattista nuorta soittavat rokkia, käyvät Euroviisuissa, voittavat ja hurmaavat koko maailman. En tiedä, uskallanko vielä puhua kulttimaineesta, mutta saavutus on hieno ja resepti menestykseen kaikkea muuta kuin monimutkainen. Italialaisnuoret ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan löytäneet soundin, jolla hurmataan isoja yleisöjä, ajoitetaan maailmanvalloitus oikein ja tavoitetaan oikeat kohderyhmät oikeissa kanavissa. Loud Kids oli vasta Måneskinin ensimmäinen headline-kiertue, joten odotan mielenkiinnolla, millaisiin sfääreihin yhtye vielä ylettää.