Manowar, The Circus, Helsinki 16.3.2013
Siitä on noin kaksi vuosikymmentä aikaa, kun toimittajanretku aloitti tähän yhtyeeseen tutustumisen. Manowar on kaikkien machobändien isä ja äiti, pullisteluhevin suurin legenda. Muut bändit soittavat, mutta Manowar tappaa. Tästä huolimatta olen onnistunut lahjakkaasti kiertämään kaikki yhtyeen aikaisemmat Suomen esiintymiset kaukaa. Kun yhtye ilmoitti tekevänsä maassamme klubikiertueen, niin olihan se vissi ja varma, että allekirjoittanut ei aikonut tätä tilaisuutta missata.
Manowar veti kuitenkin pelin hiukan turhankin jännäksi. Vaikka sisäänpääsyni tapahtumaan piti olla jo ajat sitten varmaa, päivä ennen kiertueen alkamista alkaa toimitukseen tipahdella omituisia viestejä. Kuvaajat eivät pääse ja raportintekijät ovat vähän epävarmoja vielä. Lippuahan en tietenkään ollut ostanut aikoja sitten loppuunmyytyyn konserttiin, joten muutama uneton yö tuli vietettyä pohtiessa, kuinka tässä vielä mahtaa käydä? Tapahtuman aamupäivänä keikkajärjestäjälle soitettu puhelu kuitenkin pelastaa tilanteen, joten ei muuta kuin nupit kaakkoon kotistereoista ja ”Blow Your Speakers” soimaan, sillä illalla kutsuu The Circus ja Manowar!
Itse tapahtumapaikalla en ollut koskaan aiemmin käynyt, mutta ikipäivänä en ole siitä positiivista palautetta kuullut. Eikä positiivisuus jatku muuten tältäkään taholta. Vaikka sisäänpääsy olikin vaivaton, niin ensimmäinen huomio kiinnittyy mehulasin kokoiseen kaljatuoppiin, josta pyydetään vaivaiset 6,5 euroa. Halvat ovat hinnat! Vaan eipähän tänne oltu tultu ryypiskelemään, vaan katsomaan Manowaria, joten itse asiaan!
Mainos päättyy
Roskamedian toimittaja sössii heti sisään mennessään ja jättää muistiinpanovehkeensä narikkaan takin taskuun. Hintapolitiikkaa peläten en uskalla suunnistaa narikkaan kysymään niitä, siinä olisi varmaan saanut jo luottokortilla vinguttaa moisen palvelun. Kollegalta lainattu kynä ja tiskiltä otetut kuitit saivat tällä kertaa toimia. ”Manowar” kajahtaa ilmoille jotakuinkin aikataulussa, mutta yhtye keskeyttää kappaleen, koska etuosan yleisö alkaa puristua huolestuttavan paljon. Kaikki kunnia yhtyeelle, joka käski yleisön taaemmaksi, ennen kuin aloitti uudestaan, mutta itse ihmettelin, eikö järjestyksenvalvonta ole ihan ajan tasalla.
Alkuhässäkän jälkeen yhtye kuitenkin veti loppukeikan ilman enempiä keskeytyksiä. Ilmoille kajahtaneet klassikot, kuten ”Sign Of The Hammer”, ”Kill With Power” sekä ”Brothers Of Metal” saivat toimittajan innostumaan ja nostamaan kätensä Manowarrior-asentoon. Uudempi materiaali sen sijaan pisti hetkittäin haukotuttamaan. Etenkin yhtyeen ehkä huonoimman kappaleen ”Hail And Kill And Die” aikana aloin tosissani pohtia, jotta tätäkö sitä on 20 vuotta odottanut. Tilannetta eivät parantaneet yhtään väsyneet rumpu- ja bassosoolot. Kuka helvetti näitä haluaa keikoilla kuulla? Tai sitä helvetin ”metallipuhetta”? Allekirjoittanut käytti nämä hetket katsastaen The Circuksen tupakointitilojen toimivuutta.
Manowar jätti kuitenkin positiivisen muiston, kun lopussa kuuluneet ”Kings Of Metal” sekä ”Hail And Kill” todistivat sen faktan, miksi yhtye on legenda. Parhaimmillaan Manowar todellakin tappaa, kun muut yhtyeet soittavat. ”The Crown And The Ring” yhteislauluun oli kiva päättää, vaikka monia klassikoita jäikin settilistaan kaipaamaan. Missä ovat ”Fighting The World”, ”Gods Made Heavy Metal” tai ”Metal Warriors”? Nihkeät “Thunder In The Skyn” ja “Hand Of Doomin” kaltaiset kappaleet voisi helposti jättää soittamatta ja pistää tilalle enemmän niitä biisejä, joilla Manowar on itsensä legendaksi tehnyt.
Menovaareista ei ollut enää klassikoksi asti, eikä yhtyeen keikka missään tapauksessa kuulu ikimuistoisimpiin tapahtumiin, mutta yllämainitut ikivihreät kappaleet pelastivat tapahtuman ehdottomasti plussan puolelle. Sen sijaan paskan jälkimaun jätti The Circuksen järjestelyt, kun allekirjoittanut odotti noin tunnin ajan omaa takkiansa narikasta, koska narikkaherran mukaan minulle ei ollut kelvannut herran tarjoama VÄÄRÄ naistentakki! Kiitos Manowar, kiitos keikkajärjestäjät ja anteeksi vielä kiukkuinen puheluni. Sen sijaan The Circus ei ansaitse tapahtumapaikkana pienintäkään kiitosta eikä anteeksipyyntöä, mutta pienen vinkin kyllä: peiliin katsominen on hetkittäin ihan paikallaan, jos palaute on valtaosin paskaa.
Teksti: Riku Mäkinen
Kuvat: Ei kuvauslupaa, ei kuvia.
