Manowar @ Pakkahuone, Tampere 14.3.2013
Maaliskuinen torstai-ilta muuttui kertaheitolla jännittävämmäksi, kun sain illan jo hämmärryttyä yllättävän viestin auenneesta mahdollisuudesta päästä todistamaan kaupunkiin saapunutta Amerikan ihmettä. Lapsenomainen innostus, jännitys ja jopa varovainen riemun tunne hiipivät sisuskuntaani kun kiireen vilkkaa aloin tempoa asianmukaista vaatetusta päälleni ja hetkeä myöhemmin syöksyin hyiseen pimeyteen.
Lienee paikallaan todeta, että suhteeni Manowariin on vähintäänkin ristiriitainen. Yksi ikimuistoisimmista keikkamuistoistani on reilu kymmenen vuoden takaa, siltä ihan ensimmäiseltä kerralta kun yhtyeen live-shown pääsin todistamaan. Voin kertoa, että yhdeksäntoistavuotiaana meni tällä typyllä pasmat kevyesti sekaisin, kun yhtäkkiä Helsingin vanhan jäähallin pelaaja-aitiota pitkin kiertänyt silmälasipäinen poika marssi kohdalleni ja sujuvaa jenkkienglantia vääntäen tiedusteli haluaisinko tavata Manowarin backstagen puolella. En tiedä vaikuttiko tämä sattumus kuinka voimakkaasti siihen miten itse keikan koin, mutta varsin kovana sellaisena se mieleeni jäi.
Toisaalta, muutaman vuoden takainen Provinssirockin bassopörinän täyttämä pettymys, sekä melko mielenkiintoisia sfäärejä saavuttanut Manowar (tai Magic Circle Music) –sirkus – oli se sitten on tai off stage – ovat olleet omiaan syömään henkilökohtaisia Manowarrior pisteitäni urakalla. Tokihan yhtyeen, yhtiön tai DeMaion edesottamuksia on vallan viihdyttävää seurata hetken etäältä, mutta pidemmän päälle se käy lähes masentavaksi.
Mainos päättyy
Nämä lähtökohdat mielessä pitäen olikin varsin yllättävää huomata, miten Pakkahuonetta kohti suunnatessani suurin osa skeptisestä varautuneisuudestani karisi ja mieleni täytti jo edellä mainitsemani innostus ja Disney-elokuvista tuttu toivon kipinä. Jännitys ei laantunut edes Pakkahuoneenaukiolla, pakkassäässä kohtalaisen pitkässä jonossa, tutistessani.
Sisälle päästyäni ei jäänyt epäselväksi, että bändi oli aloittanut jo soitannan kun salin puolelta kajahteli kutsuvasti ”Manowar”. Harmitus myöhästymisestä ei ehtinyt juuri mieltäni painaa, sillä loistavasti tilannetta lukenut narikkahenkilökunta oli päättänyt unohtaa narikkamaksujen perimisen ja sen sijaan pyrki purkamaan jonoa mahdollisimman nopeasti. Tämä oli omiaan ruokkimaan salakavalasti saapunutta hyvää boogietani. (Myöhemmin yöllä sain lisäksi varmistuksen omalle epäilykselleni ja olin kuin olinkin päässyt sisään ensimmäisen biisin aikana.)
Keikan alku oli ehdottoman rautainen ja niinpä allekirjoittaneella oli hymy, yhtälailla kuin ilmaan iskevä nyrkki, varsin herkässä. Oli vallan mahtava fiilis hoilottaa mukana ja polkea jalalla tahtia kun soundit olivat kohdallaan – etenkin Provinssin puuroon verrattuna – ja volyymitkin inhimillisellä tasolla.
Mainos päättyy
Viidentenä biisinä tullut, tuoreimman Manowar-kokopitkän, ”Hail, Kill and Die” ei valitettavasti yltänytkään sitten enää mitenkään alun ilotulittelun rinnalle. Toisaalta vaikka sitä vielä seurasi illan ensimmäinen, ilokseni varsin maltillisen mittainen, kitarasoolo, eivät ne yhdessäkään onnistuneet latistamaan fiilistäni kauhean ankarasti ja niitä seuranneen ”Brothers of Metal Part I” aikaan olinkin jo taas kohtalaisen liekeissä.
Valitettavasti uudelleen löytynyt riemuni lakastui varsin nopeasti, sillä seuraavana tullut ”Mountains” toimikin johdatteluna setin aivan uskomattoman puuduttavaan keskiosaan. Yhtyeen uusimman ”The Lord Of Steel”-levyn kaksi kammottavan tylsää elokuvasävellystä harhauttivat huomioni totaalisesti ja soivat loistavan hetken sukkuloida ihastuttavan täpötäyden Pakkahuoneen läpi kohti saniteettitiloihin johtavaa portaikkoa.
Palatessani harharetkiltäni hikiseen, humalaiseen ja hurmiotuneeseen saliin, kohtasi minua jälleen iloisempi yllätys, kun vellovan tylsyyden katkaisi kohtalaisen tehokkaasti verrattain tuoreahkoa Manowar-tuotantoa edustava ”Thunder In the Sky”. Tätä ilottelua kesti kuitenkin vain hetken verran, sillä seuraavaksi luvassa oli DeMaion bassosoolo ja ”Sons of Odin”, joka ei mielestäni valitettavasti tavoita kovimpien Manowar-biisien taikaa. Eipä silti, kyllä se silti pesi lattioita illan tylsimmillä kappaleilla.
Setin loppupuolisko olikin sitten onnekseni muutamaa pienehköä poikkeusta lukuunottamatta juuri sitä Manowaria, joka iskee kuin tuhat volttia. Mahtavan menon katkaisi ainoastaan rumpusoolo, kammottava rallatus ”Manowarriors”, joka oli kyllä omiaan synnyttämään ajatuksia poistumisesta, sekä Joeyn epäilyttävän usein toistuva, ja epäilemättä melko aiheeton järjestysmiesten toiminnan mollaaminen. Sen verran hirveä tuo ”Manowarriors”-kappale oli, että sitä seurannut ”The Lord of Steel” tuntui melkoiselta parannukselta. Encoren biisivalinnat vuorostaan muistuttivat vielä kerran, millaista Manowar oikeasti on ollessaan iskussa.
Kaiken kaikkiaan keikasta jäi iloiseksi yllätyksekseni varsin positiivinen fiilis. Yhtye oli hyvässä iskussa, soundit olivat kohdillaan ja kovia biisejä sisältyi settilistaan ihan mukava määrä, eivätkä edes pakolliset soolot kestäneet peloistani huolimatta täältä tuonpuoleiseen. Lisäksi paikalle saapunut täysi tuvallinen yleisöä oli ihastuttavan innoissaan yhtyeestä ja yllättävän vähän jouduin silkkaa torspoilua todistamaan. Pakkahuone on sisääntulon ja poistumisen kannalta varsin epäkiitollinen tapahtumapaikka, mutta mielestäni henkilökunta oli ilahduttavan reagointikykyistä ja asiakasystävällistä tilanteessa kuin tilanteessa, niiltä osin kuin itse heidän toimintaansa pääsin todistamaan.
Miinuksia satelee kuitenkin paitsi keikan keskiosaa riivanneesta suvannosta ja lipun varsin vallattomasta hinnoittelusta, myös kaikesta muusta Manowar-showhun ilmeisen keskeisesti liittyvästä, soittoaikaa kriittisesti syövästä sirkuksesta, kuten nyt vaikka siitä suomen puhumisesta. Itsekäästi kun toivon vaan niin kovin kovasti, että Joeylla ei olisi aina niin kovasti kaikenlaista asiaa. Vaan erilaisten mouhoamisten ja hassuttelujen sijaan mieheltä löytyisi tahtoa palkita yleisöään oikeasti niillä helvetin kovilla kappaleilla, joita Manowarin repertuaarista kuitenkin ihan vallan kiitettävä määrä löytyy.
Settilista:
- Manowar
- Call to Arms
- Sign of the Hammer
- The Power
- Hail, Kill and Die
Kitarasoolo
Mainos päättyy
- Brothers of Metal Pt. 1
- Mountains
- Expendable
- El Gringo
- Thunder in the Sky
Bassosoolo
- The Sons of Odin
- Hand of Doom
Rumpusoolo
- Kill With Power
- Kings of Metal
- Hail and Kill
- Manowarriors
- The Lord of Steel
Encore
- Warriors of the World United
- Black Wind, Fire and Steel
Outro
The Crown and the Ring (Lament of the Kings)
Kirjoittanut: Terhi Salonen
