Kuva: Juha Mäkelä

Manserock-yhtye Kormus julkaisi ensimmäisen
singlen tulevalta albumiltaan

Kirjoittanut Niko Kuusela - 6.11.2022

Vuonna 2013 Tampereella tamperelaisittain ja tamperelaisella rock-otteella perustettu Kormus viettää ensi vuonna pyöreitä, ja kymmenen vuoden kunniaksi luvassa on paitsi uusi levy toukokuussa, myös dokumentti sekä yhteistyötä tamperelaislegendojen kanssa. Ensin on kuitenkin aika esitellä uudella basistilla Nico Bertulalla vahvistettu kokooonpano tuoreen singlen merkeissä. Nyt julkaistu ”Kukaan ei vie multa rock’n’rollii” -kappale syntyi bändin mukaan kuin itsestään.

“Biisi on kirjoitettu sunnuntaina 17. huhtikuuta 2022”, yhtye muistelee. “Levylle oli jo äänitetty yli 20 biisiä, mutta laulaja-kitaristimme Anton Äikäs pohti ennen toukokuulle sovittua viimeistä äänityssessiota, että levy kaipaa vielä yhtä iskusävelmää. Hän otti yhteyttä Salla Flinkmaniin ja Jari Uutelaan, joiden kanssa oli syntynyt useampi kappale jo Kormuksen edelliselle ”Mölinää”-pitkäsoitolle.”

“”Kukaan ei vie multa rock’n’rollii” syntyi erittäin helposti ja ensimmäisissä treeneissä se jo lähes soitti itse itseään. Joskus biisit tulevat kuin itsestään, ja tämä on yksi niistä. Mielestämme biisi kiteyttää täydellisesti kuluneen vuoden. Vaikka meille on yhtyeenä ja henkilökohtaisissa elämissä sattunut isoja vastoinkäymisiä aina pitkien ihmissuhteiden katkeamisesta onnettomuuksiin, on rock and roll pysynyt koko ajan elämissämme hyvinä ja huonoina hetkinä. Tässä biisissä on Kormuksen asenne. Kaikesta selviää, kunhan rock and roll soi. Ehkä klisee, mutta meillä se on just näin!”, bändi toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kukaan ei vie multa rock’n’rollii” -singlen B-puolena kuullaan biisi nimeltä ”Tuuhonen rocks”. Kormuksen tee-se-itse -asenne näkyy myös singlen kannessa, joka on yhtyeen rumpalin Kari Luomaharjun tekemä yhteistyössä muun orkesterin kanssa.

”Kansi on tietoinen tribuutti Hurriganesin ”Roadrunner”-albumin sisäkannelle. Tällä haluamme korostaa sitä tunnetta joka meissä heräsi teinipoikina kyseistä levyä kuunnellessa, että rock’n’roll on parasta ikinä. Vaikka aikuistumisen myötä elämässä tulee välillä vastoinkäymisiä, niin yksi asia pysyy: Kukaan ei vie multa rock’n’rollii. Se toimii aina.”

Kappaleen ja koko tulevan levyn on äänittänyt Horsepower-yhtyeen basisti Jykä Sirainen. Anton vieraili Jykän levyllä soittamassa kitaraa, ja samalla sovittiin että jotain tultaisiin tekemään yhdessä myös Kormuksen osalta. Kappaleella kuullan myös Movetron-yhtyeen Päivi Lepistöä taustalauluissa sekä Jussi Lieskiveä koskettimissa. Singlen masteroi yhdysvaltalainen Glenn Thomas (iTune Audio).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Syyskuun lopulla ilmestyneessä Manserock jäi soimaan -kirjassa Kormus on nostettu Manserockin uudeksi nimeksi muun muassa Juho Juntusen ja Pate Mustajärven toimesta. Hyvin aktiivinen orkesteri nähtiin viime kuussa esimerkiksi Mikko Alatalon juhlakonsertissa Tampere-talossa. Suhteet skenen joka puoleen ja perinnön vaaliminen ovat Kormukselle iso juttu:

”Toivomme että Kormus olisi niin sanottu ’uuden sukupolven suomirokkibändi’. Kun nämä meidän konkariyhtyeet siirtyvät eläkepäiville, tätä genreä ei kuitenkaan saa unohtaa”, yhtye päättää.

Kormuksen nykykokoonpanon muodostavat:
Anton Äikäs – kitara, laulu (perustajajäsen, vuodesta 2013)
Kari Luomaharju – rummut, taustalaulu (perustajajäsen, vuodesta 2013)
Joona Kuparinen – kitara, taustalaulu (mukana joulukuusta 2020)
Nico Bertula – basso, taustalaulu (mukana lokakuusta 2022)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat