Marianas Rest – Horror Vacui

Kirjoittanut Taru Ruusu - 31.12.2016

marianas-rest_horror-vacuiKotkassa vuonna 2013 perustettu Marianas Rest julkaisi ensimmäisen täyspitkänsä ”Horror Vacui” 21. lokakuuta Sliptrick Recordsin kautta. Bändi on itse kuvaillut tyyliään melankoliseksi sekametelisopaksi, johon on lisätty reilusti doom metallia, hiukan black metallia, sekä ripaus siirappia liiallisen katu-uskottavuuden välttämiseksi. Oikeastaan tämä mehevä kuvaus riitti minulle syyksi ottaa tämä levy käsittelyyn, itselleni ennestään tuntemattomalta bändiltä.

Ensimmäisen kappaleen ”The Millennialist” alkaessa huomaan vahvan melodisen metallin. Johtuneeko koskettimista, vai mistä, mutta alku introsta tulee tunne aivan kuin olisin alkamassa kuuntelemaan Amorphista. Kappaleen edetessä totean tämän olevan kuitenkin aivan muuta ja vahva doom tulee myös mukaan kuvioihin. Tämä kappale jäi levyltä mieleen yhdeksi suosikeistani ja muutaman kuuntelukerran jälkeen huomasinkin hyräileväni kappaleen mukana.

Levyn toiseen kappaleeseen ”Nadir” olinkin jo ennakkoon tutustunut videojulkaisun myötä. Kappaleella Insomniumista tuttu Niilo Sevänen lausuu otteen Kuningas Jaakon Raamatusta. Pidän paljon bändin tyylistä yhdistellä doomia ja melodista black metallia. Myös laulajan Jaakko Mäntymaa ääni sopii erittäin hyvin tähän musiikkiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levy on kokonaisuudessaan hyvin melankolinen. Kappaleet ovat pitkiä ja välillä kuuntelijalle jää liikaakin aikaa keskittyä omiin ajatuksiinsa. Joistain kappaleista olisin ehkä karsinut turhan pitkiä introja, joissa ei ollut mitään niin erikoista. Muuten kaikki kappaleet ovat ihan toimivia ja olenkin suuresti yllättynyt mistä tämä bändi on yhtäkkiä ilmestynyt tämän julkaisunsa kanssa. Bändin historiastakaan ei tunnu löytyvän kuin yksi aiempi julkaisu.

Mainitsemisen arvoiseksi itselleni jäi mieleen myös levyn seitsemäs kappale ”Place Of Nothing”, joka vähän erottui tasaisesta doom-menosta. Kappaleessa on tarttuva rytmi ja se on hiukan menevämpi aiempiin verrattuna. Mitään varsinaisia taidonnäytteitä en tästä erota, mutta pidän siitä silti. Koskettimet tekevät tähänkin kappaleeseen kivan lisän.

Tämä oli todennäköisesti parhaimpia esikoisjulkaisuja, joita olen hetkeen kuunnellut. Jos sinulle uppoaa bändit kuten esimerkiksi Swallow the Sun, Ghost Brigade ja Insomnium, suosittelen tutustumaan myös tähän bändiin. Tämän ollessa vasta bändin toinen minkäänlainen julkaisu ikinä, odotan innolla mitä heillä on vielä annettavaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:

1. The Millennialist
2. Nadir
3. For the Heartless
4. Hurts Like Hell
5. A Lonely Place to Die
6. Chokehold
7. Place of Nothing
8. Vestigial

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat