Marianas Rest julkaisi uuden albuminsa ”The Bereaved” – edessä laaja kiertue Suomessa ja Euroopassa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.1.2026

Synkkien sävelien kotimaiseen kärkikaartiin noussut Marianas Rest on julkaissut viidennen studioalbuminsa ”The Bereaved”. Noble Demon -levy-yhtiön kautta maailmanlaajuisesti ilmestynyt albumi on nyt kuunneltavissa kaikilla suoratoistoalustoilla, ja sen julkaisua juhlistetaan myös uudella ”Again Into the Night” -singlellä sekä kappaleesta tehdyllä musiikkivideolla.

Again Into the Night” lukeutuu albumin varhaisimpiin sävellyksiin ja heijastelee yhtyeen halua tutkia uusia äänimaisemia pysyen samalla uskollisena melankolisille juurilleen. Kitaristi Nico Mänttäri kertoo kappaleen syntyprosessista:

”Again Into the Night on yksi varhaisimmista sävellyksistä, jotka kirjoitettiin The Bereaved -albumille, ja se heijastaa bändin halua tutkia uusia äänimaisemia pysyen uskollisena melankolisille juurilleen. Again Into the Night oli luultavasti ensimmäinen, ellei jopa ihan ensimmäinen demo, jonka teimme tälle levylle. Se toimi ikään kuin leikkikenttänä kokeilla uusia juttuja ja ilmaisutapoja, joita voisimme käyttää tulevaisuudessa. Hauska biisi jammailla treenikämpällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vokalisti Jaakko Mäntymaa kertoo kappaleen tunnelman syntyneen poikkeuksellisen vaivattomasti:

”Se ei tapahdu usein, yleensä koskaan näin helposti. Biisi kertoo uupumuksesta. Siitä tunteesta, kun haluaisi luovuttaa, kun asiat menevät pieleen sadannen kerran. Me kaikki olemme olleet siinä tilanteessa. Toivottavasti tämä muistuttaa ihmisiä siitä, kuinka tärkeää on vain jatkaa eteenpäin. Vaikka se sattuu.”

Jo ennakkoon runsaasti ylistäviä arvioita kansainvälisessä metallimediassa kerännyt ”The Bereaved” on syvästi henkilökohtainen kokonaisuus, joka käsittelee kuolemaa ja sen eri muotoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kohtaamme yhtyeen jäsenet muistotilaisuuden keskellä, piinattuina niiden tekemisten ja tekemättä jättämisten vuoksi, jotka jäävät eloonjääneiden harteille – koska toisinaan jotkut säälivät eläviä ja kadehtivat kuolleita. Tällaisina hetkinä, kumpi on siunatumpi, vainaja vai sureva?”, yhtye pohtii.

Kymiläinen melankolia yhdistyy Marianas Restin musiikissa raskaana ja kiireettömänä tunnelmana, jossa doom-, death- ja post-metal -elementit sulautuvat murskaavan kauniiksi kokonaisuudeksi. Lopputulos on yhtä aikaa lohdullinen ja armoton matka pimeyteen.

Albumin ”The Bereaved” kappaleet:
01. ”Thank You for the Dance”
02. ”Rat in the Wall”
03. ”Divided”
04. ”Again Into the Night”
05. ”Burden”
06. ”Diamonds in the Rough
07. ”Pity the Living”
08. ”Goodbyes and Good Intentions”
09. ”Tyhjä”
10. ”The Colour of You

Marianas Rest juhlistaa uuden albuminsa julkaisua laajalla Suomen- ja Euroopan-kiertueella talven ja kevään 2026 aikana. Huomenna Espoossa järjestettävässä levynjulkaisujuhlassa nostetaan maljaa myös yhtyeen omalle oluelle, joka lanseerattiin loppuvuodesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomen-kiertue:
17.1. FI, Espoo, Masis Brewery
23.1. FI, Kouvola, House Of Rock
24.1. FI, Turku, Apollo
30.1. FI, Kuopio, Sawohouse UG
12.2. FI, Lahti, Torvi
14.2. FI, Jyväskylä, Lutakko
20.2. FI, Joensuu, Kerubi
21.2. FI, Helsinki, Kuudes Linja

Euroopan-kiertue:
17.4. BE, Diest, Club Hell
18.4. BE, Kortrijk, DVG
19.4. NL, Breda, Sound Dog
20.4. DE, Leipzig, Hellraiser
21.4. CZ, Praha, 007
22.4. PL, Krakova, Garage Pub
23.4. CZ, Brno, Melodka
24.4. DE, Erfurt, From Hell
25.4. DE, Würzburg, B-Hof

Kesän 2026 festivaalit:
11.7. FI, Kotka, Dark River Festival
16.–18.7. FI, Laukaa, John Smith Rock Festival

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy