Marilyn Manson julkaisi musiikkivideon ”Unalive”-kappaleestaan – uusi albumi nyt kuunneltavissa
Marilyn Manson on julkaissut musiikkivideon kappaleestaan ”Unalive”. Kappale löytyy samanaikaisesti ilmestyneeltä uudelta ”One Assassination Under God – Chapter 2” –albumilta.
”Unalive”-kappaleen musiikkivideon on ohjannut Anthony Silva. Manson on julkaissut uuden albuminsa yhteydessä myös virtuaalisen gallerian, jossa hän kommentoi levyn sisältöä ja sen taustalla olevia ajatuksia.
”One Assassination Under God – Chapter 2” julkaistiin 14. elokuuta Nuclear Blast Recordsin kautta. Yhdeksän kappaleen albumi on tehty yhteistyössä Mansonin pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Tyler Batesin kanssa, joka toimi levyllä sekä toisena säveltäjänä että tuottajana. Albumilta on aiemmin julkaistu singlet ”Exit Wound” ja ”Front Toward Enemy”.
Marilyn Manson suuntaa uuden albumin julkaisun jälkeen Pohjois-Amerikan kiertueelle yhdessä Rob Zombien kanssa. Twins Of Evil Tour käynnistyy 20. elokuuta West Palm Beachista Floridasta. Kiertueen lämmittelijöinä toimivat The HU ja Orgy ja kiertue jatkuu syyskuun loppupuolelle saakka.

