Parhaiten Mokoman laulajana ja sanoittajana tunnetun Marko Annalan esikoisromaani ”Värityskirja” näki päivänvalon maaliskuun alussa Like-kustantamon kautta. Takakansiteksti lupaa rehellistä kertomusta ”kasvusta, kivusta ja kaiken läpi leikkaavasta luovuudesta”. Teos on saanut pääosin hyvän vastaanoton eri medioissa, ja Annalalla on tuntunut riittävän kiirettä kirjansa promoamisen kanssa aina Helsingin Sanomista Huomenta Suomeen saakka.

Käärittyäni ohuehkon (203 sivua) kirjan ulos paketista huomioni kiinnittyy ensimmäiseksi tyylikkäisiin, hyvin tummasävyisiin kansiin, joista romaanin nimi pomppaa värikkäänä esiin. Mustasta nousee esiin myös Annalan siluetti, erityisesti hänen kätensä, jotka tuntuvat ojentuvan ja kurottelevan lukijaa kohti. Etukannessa kädet pitelevät muttereita, joiden merkitys selviää melko alussa tarinaa. Takakannessa tyhjät kädet kouristuvat toisaalta hahmoon itseensä päin, toisaalta kohti vastaanottajaa. Syntyykin vahva mielikuva siitä, että Annala haluaa jakaa lukijan kanssa itsestään jotakin kipeää ja pitkään piilossa ollutta, mutta tärkeää. Lukukokemus osoittaa tämän ensimmäisen mielikuvan hyvinkin paikkansa pitäväksi.

Neljään osaan jaettu romaani alkaa päähenkilö Markon lapsuudesta, ja päättyy hänen ollessaan nelikymppinen perheenisä ja menestynyt muusikko. Kehityskertomusta värittävät erityisesti koulukiusaamisesta johtuvat ja psyykkisiin ongelmiin johtavat lapsuudentraumat. Myös hankala isäsuhde ja myöhemmin oman perheen perustamiseen liittyvät vaikeudet ovat esillä. Vaikka teoksen tematiikka on pääosin raskaanpuoleista, ei tekstistä puutu herkkyyttä tai kauneuttakaan. Erityisesti monissa lapsuutta käsittelevissä luvuissa luonnon merkitys nuorelle pojalle tuo tarinaan valonpilkahduksia. Myöhemmälläkin iällä Marko vetäytyy luonnonhelmaan luomaan ja käsittelemään tunteitaan ja ajatuksiaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Romaanissa vilisee paljon tapahtumia ja Markon lisäksi myös lukuisia muita henkilöitä, mutta päähenkilön sisäinen maailma on teoksen keskiössä niin sisällöllisesti kuin tyylillisestikin. Asioita tapahtuu, ja ihmisiä tulee ja menee, mutta Marko elelee paljolti oman päänsä sisällä. Toki monet ulkoa tulevat asiat vaikuttavat päähenkilön sisäiseen elämään, mutta ulkoisia tapahtumia ei kuvailla niin kuin ne ovat, vaan kuinka Marko ne kokee, ja mitä ne merkitsevät hänelle. Pahimpina kausinaan päähenkilö tuntuu olevan jopa irrallaan muusta maailmasta, koska päänsisäinen kamppailu vaatii kaiken hänen energiansa. Teoksen loppua kohti Marko oppii paitsi viihtymään omissa nahoissaan paremmin, mutta myös ottamaan vastaan muun maailman ja tuntemaan paikkansa osana sitä.

Vaikka olikin jo ennakkoon tiedossa, että ”Värityskirja” perustuu pitkälti Annalan omiin kokemuksiin, teoksen vahva omaelämäkerrallinen sävy kuitenkin yllättää. Jo kannessa oleva alaotsikko ”Romaani” antaa ymmärtää teoksen kuuluvan nimenomaan sen eikä omaelämäkertojen genren alle. Vaikka genrettelystä ja sen tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä niin musiikissa kuin kirjallisuudessakin, ”Värityskirjan” eräänlainen hybridimuoto hämmensi ainakin tätä lukijaa jossain määrin. Musiikki ja bändikokeilut ovat esillä jo teoksen varhaisessa vaiheessa, mutta Mokoman tullessa kuvioihin teoksen sävy muuttuu hetkellisesti enemmän kohti (bändi)elämäkerran tyyliä. Lopussa tosin palataan takaisin sisäisen maailman ja taiteellisemman ilmaisun pariin. Tietynlainen tyylillinen epätasapainoisuus ”Värityskirjaa” siis vaivaa, mutta kehityskertomuksen ja tematiikan puitteissa teos jaksaa kantaa hyvin lähes katarttiseen loppuunsa saakka.

Koska olen jo yli vuosikymmenen ajan ollut Mokoma-fani, luen ”Värityskirjaa” hieman erilaisesta positiosta kuin sellainen lukija, jolle kirjailijan muusikkoura on täysin hämärän peitossa. En kuitenkaan odottanut teoksen käsittelevän Mokomaa näinkään paljoa, vaan pikemminkin odotin saavani tietää, millainen kaunokirjailija suuresti rocklyyrikkona arvostamani Annala on. Nyt voin hyvillä mielin sanoa, että hänen kynänsä taipuu todistettavasti myös romaanien kirjoittamiseen. Tästä herää jatkokysymys: jääkö ”Värityskirja” Annalan ainoaksi kaunokirjalliseksi kokeiluksi, vai riittääkö luovuutta useampiin ja muihinkin kuin näin vahvasti omaelämäkerrallisiin teoksiin? Tämä sydänveri tuntuu tällä erää vuodatetun kuiviin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

8½/10

Kirjoittanut: Anna-Leena Harinen