Marras – s/t

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 7.7.2014

marrasKuopiolainen metalliyhtye Marras on tuoreimpia tapauksia suomalaisessa raskaan musiikin maailmassa. Kitaristikaksikko Antti Siveniuksen ja Henri Liimataisen perustama ja johtama yhtye on ollut toiminnassa vuodesta 2013, minä aikana bändiin on saatu nopeasti lisäystä ja kokoonpano on kasvanut viisihenkiseksi. Tempo ei silti ole hidastunut, vaan huhtikuussa 2014 bändi on julkaissut ensimmäisen demonsa ”Marras”.

Demoon tutustuessaan huomaa, että Marras on kuin Mokoman ja Nicolen sekoittava hybridi. Heti demon ensimmäinen kappale ”Rajakokemus” ei kaipaile minkäänlaista selitystä bändin imagosta vaan lyö kuulijan tajunnan maanrakoon raskailla kitarakuvioilla. Vaikka kappaleesta löytyy mainioita riffejä, kertosäe tuntuu hieman laihalta ja ontolta intron ja säkeiden voiman jälkeen. Laulaja Tuomo Huurteen puhtaat vokaaliosuudet kuulostavat väsyneiltä, eikä potkua oikein löydy.

”Silmä Silmästä” ja ”Verta Sakeampaa” toimivat kokonaisuudessaan jo paremmin kuin ensimmäinen kappale, ja menoa ja potkua löytyy. ”Silmä Silmästä” –kappaleesta voi kuulija löytää Mokoman ja Nicolen vaikutteita ja vivahteita. Omille korvilleni ”Silmä Silmästä” on hyvä, vaikkei aivan mahtipontinen, mutta silti helposti lähestyttävä sävellys. Ehdottomasti demon lempikappaleeni on kuitenkin ”Verta Sakeampaa”, koska sävellyksestä löytyy hienoja, raskaita ja progressiivisia sovituksia ja kitarakuvioita. Kappale on myös ehdottomasti enemmän Nicolen tyylistä, vaikka kertosäe muistuttaa taas enemmän tyyliltään Mokoma

Demon viimeinen ja hidastempoisin kappale kuulostaa erinomaisen hienolta. Siinä puhtaat lauluosuudet toimivat paremmin kuin ensimmäisessä kappaleessa. Tällä kappaleella voi hyvillä mielin päättää yhtyeen ensimmäisen julkaisun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Demoksi soundimaailma ei kuulosta hullummalta. Vaikka tämä onkin demo, en itse näkisi suurta syytä, miksei näillä soundeilla voisi julkaista tai ainakin suunnitella kokopitkän tekoa. Ainoa asia, jossa itse jäisin miettimään hienosäädön tarvetta, on lauluosuudet, varsinkin puhtaiden kohdalla. Ehkä sävellyksetkin vaikuttavat suuresti asiaan, koska itse en välittänyt ensimmäisen kappaleen puhtaista osuuksista, mutta viimeisen kappaleen puhtaat taas toimivat ja kuulostavat hyviltä.

Marras on ihan mielenkiintoinen kokoonpano. Mokomasta ja Nicolesta pitäville kuuntelijoille Marras on oiva kohde seurattavaksi, kuunneltavaksi ja miksei sponsoroitavaksikin.

8-/10

Kappalelista:
1. Rajakokemus
2. Silmä Silmästä
3. Verta Sakeampaa
4. Pimeyteen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.facebook.com/marrasband
www.marras.fi
https://soundcloud.com/marrasband/
Kirjoittanut: Sami Elamaa

Luetuimmat

Uusimmat