Marraskuista mielenmaisemaa Katatonian, Agent Frescon ja Volan sävelin
Katatonialla on Suomessa vakaa ja vankkumaton fanikunta. Yhtyeen levyt ja keikat ovat saaneet täällä niinkin hyvän vastaanoton, että bändin suunnalta on kehuttu maamme olevan paras paikka Katatonialle esiintyä. Niinpä en ollut lainkaan huolestunut, kun Suomen keikkoja ei oltu listattu yhtyeen syksyn ensimmäiseen kiertuejulisteeseen. Tiesin niiden olevan tulossa, ja Katatonian kuusi viikkoa kestänyt Fallen Hearts of Europe-kiertue huipentuikin marraskuussa viiteen Suomen keikkaan, joista viimeinen oli viime lauantaina Helsingin The Circuksessa.
Lämmittelijäbändeistä ensimmäinen, Vola, aloitti soittonsa puoli yhdeksän aikaan. Kööpenhaminasta kotoisin oleva yhtye esiintyi lähes tyhjälle klubille, mikä ei näyttänyt haittaavan yli kuukauden kestänyttä keikkarupeamaansa päättävää miehistöä. Melodista ja varsin harmittoman kuuloista hard rockia soittanut yhtye kiitteli vuolaasti paikalle vaivautunutta yleisöä ja Katatoniaa, joka oli tarjonnut heille mahdollisuuden kiertää Eurooppaa ristiin rastiin viimeiset kuusi viikkoa.
Volan musiikissa napakasti runnovat kitarariffit löivät kättä heleämpien kosketinsointujen kanssa, ja lopputulos kuulosti varsin yhteensopivalta illan pääbändin kanssa. Puolisen tuntia kestänyt keikka oli nopeasti ohi, ja tanskalaisnelikko poistui lavalta tyytyväisenä harvalukuisen, mutta äänekkään yleisön suosionosoitusten saattelemana.
Mainos päättyy
Illan toinen laulu- ja sointinyhtye Agent Fresco oli esityksessään kunnianhimoisempi. Bändi ei ollut tullut paikalle vain suorittamaan omaa lämppärirooliaan, vaan tavoitteena oli selvässti tehdä lähtemätön vaikutus yleisöön ja samalla päättää oma kiertue mahdollisimman korkeaan nuottiin, niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin. Kirjasin kännykkäni muistioon Agent Frescon välillä suorastaan raivoisan esiitymistyylin ja yleisön hurmioituneen vastaanoton, joten yhtye pääsi maaliinsa paremmin kuin hyvin.
Islantilaisryhmän keulakuva Arnór Dan Arnarson on ehta showmies, jonka kehonkieli viestitti niin heleästi laulaessa kuin mielipuolisesti kirkuessakin sataprosenttisesta läsnäolosta ja musiikkiin eläytymisestä. Eivät nelikon muutkaan jäsenet statisteiksi jääneet, ja bändin yhteispeliä elävöitti muun muassa lavan molemmin puolin olleet koskettimet, joita jokainen muusikko kävi vuorollaan soittamassa rumpalia lukuun ottamatta. Yhden kappaleen aikana lavalla viskeltiin paperilennokkeja, joihin viitaten laulajan oli helppo vitsailla shown ulkomusiikillisista tuotantoarvoista.
Agent Frescon ote vuoroin melodiseen ja vuoroin raskaaseen rockiin oli illan kolmesta esiintyjästä taiteellisin. Raivorunttauksen ja kauniin tunnelmoinnin somassa eksyttiin välillä myös djenttimäisen kikkailun puolelle, missä vaiheessa yhtyeen osakkeet laskivat ainakin omissa korvissani. Yleisöltä bändi kuitenkin sai häkellyttävästi paikoitellen pääesiintyjääkin innostuneemman vastaanoton, joten erittäin hyvin onnistuneesta lämppäyksestä pisteet kotiin Agent Frescolle.
Mainos päättyy
Viimeiseksi esiintyi Katatonia. Neljän vuoden tauon jälkeen koin antaumuksellisen jälleennäkemisen tämän vanhan suosikkibändini kanssa viime kesän Tuska-festivaaleilla, joten nälkä nähdä yhtye livenä uudestaan ei ollut ehtinyt kasvaa muutamassa kuukaudessa vielä kovin suureksi. Siitä huolimatta en epäröinyt hetkeäkään lähteä todistamaan Renksen ja Nyströmin musiikillista visiota ilmielävänä marraskuisena lauantai-iltana.
Katatonian keikka ei uusien kappaleiden ohella tarjonnut mitään uutta. Jos olet nähnyt yhtyeen livenä kertaakaan viime vuosina, olet nähnyt tämänkin. Toinen kitaristi ja rumpali ovat vaihtuneet, mutta Daniel Moilanen hoitaa tonttinsa siinä missä Daniel Liljekvistkin, ja Roger Öjersson on vähintään yhtä pätevä kitaristi ja pätevämpi taustalaulaja kuin edeltäjänsä. Keikan viihdearvo riippui siis täysin siitä, kuinka paljon sen odotti ylittävän Katatonian asettaman tutun ja turvallisen riman.
Yhtye vyörytti kiertueensa päätöskeikalla yleisön niskaan yhdeksäntoista kappaleen setin, josta yhteensä yli puolet keskittyi bändin pyöreitä täyttävään ”The Great Cold Distance”-merkkipaaluun ja tuoreimpaan ”The Fall of Hearts” -tuotokseen. Jälkimmäiseltä kuultiin iloinen yllätys henkilökohtaisen suosikkini ”The Night Subscriberin” muodossa, jonka yhtye nosti arsenaaliinsa vasta muutama keikka takaperin. Muita nappisuorituksia olivat nostalgiset ”Teargas”, ”Ghost of the Sun” ja ”Evidence”, jotka peräkkäin soitettuna keikan keskivaiheilla muodostivat illan huippukohdan. Pahaenteinen ”For My Demons” oli vanhinta keikalla kuultua Katatoniaa, muutoin soittolistaa dominoivat aiemmin mainittujen lisäksi tutut täsmäiskut kuten ”Leaders”, ”Forsaker”, ”July”, ”My Twin” ja ”Lethean”.
Seurasin keikkaa esiintymislavan välittömässä läheisyydessä ja ilman korvatulppia. Tämä siis johdantona sille, että
konsertin soundit olivat surkeimmat mitä tähän hätään muistan kokeneeni missään. Erityisen pahasti kärsivät ”For My Demons” ja ”Evidence”-kappaleet, joista ensimmäisen tunnistin melkein vasta kertosäkeen kohdalla. Puuroutuneesta äänimaailmasta ei kuitenkaan ollut suurempaa harmia, koska kappaleet olivat itselleni tuttuja, ja pääasia oli nauttia keikan ja musiikin tunnelmista teknisten yksityiskohtien sijaan.
Eräs illan aikana positiivisesti huomiota herättänyt seikka oli bändien keskenäinen ryhmähenki. Niin Vola, Agent Fresco kuin Katatoniakin kehuivat osuuksiensa aikana vuolaasti toisiaan, ja ennen verhojen laskeutumista bändikolmikon kaikki muusikot jättivät yhdessä hyvästit yleisölle. Pitkillä kiertueilla voi kulkueeseen kuuluvien bändien kesken tunnetusti tapahtua mitä tahansa, mutta näiden kolmen kohdalla ovat kemiat selvästi kohdanneet.
Näkökulman vuoksi siteeraan klubilla ollutta vierustoveriani, joka tokaisi pääesintyjän olleen tällä kertaa illan huonoin. Esiintymisten intensiivisyyttä mitattaessa moinen arvio ei ole pahakaan huti. Katatonian pitkäaikaisena fanina nautin suuresti päästessäni fiilistelemään livenä soitettuja kaihoisan ikivihreitä hittejä, mutta perusvarmaa suorittamista enemmän odottaneet saivat luultavasti pettyä.
Teksti: Ossi Kumpula
Mainos päättyy
Kuvat: Markus Helander & Ossi Kumpula