MARS-festivaali tarjosi ystävänpäivänä tunnelmointia ja psykedeliaa Oranssi Pazuzun, PH:n ja Death Hawksin mukaan
Jokavuotiseksi perinteeksi muodostunut MARS-festivaali (lyhenne tulee sanoista ”Music. Assembly. Research. Showbusiness.”) sattui vuonna 2020 ystävänpäivän viikonlopulle. Keskiviikosta lauantaihin eri puolilla Seinäjokea muun paneeliohjelman lisäksi järjestetyt keikat olivat esiintyjäkaartiltaan keskenään varsin erilaisia, mutta Rytmikorjaamolle oikeutetustikin sijoitetut isommat nimet lunastivat lupauksiaan varsin mallikaasti.
Ystävänpäivänä 14.2. oli luvassa harvemmin kotimaassaan keikkaileva Oranssi Pazuzu, lämmittelijöinään pientä nostetta tunnelmallisen musiikin underground-piireissä nauttiva PH sekä useilla kotimaisilla festareillakin nähty sekä vuonna 2019 jo neljännen albuminsa julkaissut kotimainen Death Hawks. Death Hawksin avatessa illan pian yleisön iltatapahtumaan sisään päästyä, oli tunnelma salissa varsin hämyinen. Rytmikorjaamon päälavan eteen tuotu matalampi lava loi entistäkin intiimimmän klubitunnelman. Death Hawksin setti sisälsi alusta asti leijuvaa ja psykedeelistä vibaa samaan aikaan kun taustalla olleet kolme taustakangasta heijastivat visuaalisesti ja värikkäästikin animoidut tunnelmaluomukset yleisön ihmeteltäviksi. Keikka soljui niin uudemman synteettisemmän kuin vanhemman aavistuksen rockaavamman materiaalin välillä. Kankaalla vaihtuivat paitsi väriteemat, niin myös erilaiset rinkulat ja objektit, kuten kaktukset ja palmut. Osassa kappaleista toiminut junnaava poljento oli omiaan viihdyttämään yleisön tunnelmannälkää, eikä yhtyeen musiikista voi jättää mainitsematta osittaisia miellehtymiä esimerkiksi Kingston Walliin tai The Doorsiin.
Mainos päättyy
Seuraavana vuorossa ollut PH – aiemmalta nimeltään Mr. Peter Hayden – jatkoi iltaa periaatteessa siitä, mihin Death Hawks lopetti. Tunnelmanluonti, psykedeelisuus ja junnaavuus olivat edelleen läsnä PH:n setin aikana, nyt vain edelleen hieman raskaammalla tai synkeämmällä otteella. Musiikissa yhdistyivät niin jonkinlainen doom -tyylinen hitaus, mutta yhtälailla PH:lla on isossa roolissa eräänlainen transsimaiseen olotilaan johdattelu. Visuaalisestikin keikka oli hieman samankaltainen edellisen Death Hawksin kanssa, sillä nyt enää yhdellä kankaalla vaihtuvat symbolit ja muut kuviot soljui musiikin tahdissa, vieden siltä paikoitellen lähes kaiken huomion. Yleisöä oli mukavasti ja se tuntui viihtyvän siinä missä yhtyekin. Pitkät kappaleet ovat usein omiaan puuduttamaan tunnelman, mikäli niissä ei tapahdu tarpeeksi, mutta PH:n kohdalla on sanottava, että aina jos sellaista vaaraa onkin, paikataan tyhjiö jollain tietyllä aineksella. Esimerkiksi hokemat kappaleissa eivät ole PH:n musiikissa vieras asia, mutta niitä osataan käyttää maltillisesti pitkien kappaleiden mausteena ja parhaimmillaan yleisöä hypnoosiinkin johdatellen. ”Justify blindvision…” ja niin edelleen, useasti toistaen. PH oli myös varsin kovaääninen, sekä kakofoninen. Helposti yksi kovaäänisimmistä. Siitäkin huolimatta, että Rytmikorjaamon oma äänentoisto oli korvattu pienemmällä vastaavalla. Suuri syy kovaäänisyyteen oli etenkin bassojen jyräävä voima, jota PH:n aikana oli korostettu erityisesti. Keikka loppui jonkinlaiseen elektrojumputukseen, jonka aikana yhtye sekä poistui lavalta, että tuli takaisin esittämään vielä pienen pätkän musiikkia. Varsin hauskan oloinen tapa tehdä encore.
Illan pääesiintyjäksi merkitty Oranssi Pazuzu aloitteli settinsä kello 23 jälkeen. Pitkäksi venyvä ilta oli jo tuossa vaiheessa varsin hyvällä mallilla seurustelun ja muutaman juoman siivittämänä. Pituutta illalle lisäsi tietenkin se, että jokaisella illan yhtyeellä kappaleiden kestot huitelivat kymmenen minuutin tietämillä, joten yleisö sai varmasti vastinetta rahoilleen, ellei mitään muuta. Oranssi Pazuzun keikka alkoi yllättävän seesteisesti, hiipien viekkaasti kohti raskaampaa ilmaisua. Maailman pelottavimmaksi metalli-yhtyeeksikin LA Weekly -lehdessä aikanaan tituleerattu Seinäjoelta ponnistava kuusikko onnistui lunastamaan lievän kotikenttäedun puolelleen. Keikan akana alkoi vihdoin yleisössäkin ja varsinkin eturivissä näkyä enemmänkin rytmikästä liikehdintää soiton tahtiin. Musiikkiinsa etäisesti black metallia, psykedeelisyyttä ja tunnelmallista seesteisyyttä yhdistelevä Oranssi Pazuzu on olemassaolonsa aikana löytänyt musiikkiinsa myös jonkinlaista krautrock -elementtiä, vaikka se ei varsinaisesti pelkästään ole suoraan kategorisoitavissa mihinkään edellä mainittuun. Black Metallia, mutta ilman blastbeateja. Konesoundeja luomassa helpommin lähestyttävyyttä sekä avaruudellista kosmisuutta. Atmosfäärin luontia erikoisillakin rytmeillä, ja sekaan muutama hyvä kitarariffi tai kitaranäppäily, ja keitos on täysin omanlainen. Keikan aikana taustakankailla nähty värimaailma oli vaihtuva, mutta parhaiten mieleen jäi punaisen ja oranssin sävyt tunnelman korostajina.
Loppupäässä keikkaa tunnelma oli jopa unettava, mutta osasyynä tähän toimi tietenkin myöhäinen kellonaika, joka läheni jo kello yhtä yöllä. Ilman Irish Coffeen tuomaa boostia olisi varmasti voinut nukahtaakin, mutta onneksi sellainenkin löytyi olotilaa tasoittamaan. Väkeä verhoilla intiimimmäksi tilaksi rajatulla Rytmikorjaamon klubin puolella oli illan aikana varsin reilusti. Silmämääräinen arvio illalle saattoi olla jotain 400-500 henkilön väliltä, tai ylikin. Lopulta illan tunnelma oli varsin raskas, mutta viihtyisyydessään onnistunut. Esiintyjien line-up oli ennakkoonkin sopivan kiehtova, samalla tietäen, että näistä melkein mikä tahansa olisi voinut olla illan pääesiintyjä, riippuen siitä missä esiinnyttäisiin. Mutta koska paikkana oli MARS-festivaali ja Seinäjoki, kuului päätösyhtyeen slotti oikeutetusti Oranssi Pazuzulle, joka kuten todettua on viime vuodet keikkaillut enemmän ulkomailla kuin kotimaassaan, aina Yhdysvaltoja myöden.
Mainos päättyy
Teksti ja kuvat: Jani Lahti
