Kuva: Niko Kinnunen

Marto päättää hiljaisen viikon äänekkäästi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.4.2022

Runolliseksi coreksi tituleerattu Marto päättää pääsiäisajan hiljaisen viikon julkaisemalla ”Nihil” -singlen, joka toimii itsenäisenä julkaisuna joulukuussa ilmestyneen ”Sine Nomine” -EP:n ja tulevan albumin välillä. Murskaava kappale säilyttää Martolle luonteenomaisen tinkimättömyyden, mutta hidastaa tempoaan ollen ajoittain kuin Kotiteollisuuden äkäinen pikkuserkku.

Tuotteliaan yhtyeen pääsiäissingle sisältää myös toisen uuden kappaleen nimeltä ”Kaos”. Kyseessä on tyly ja napakka herätys hieman seesteisemmän ”Nihilin” jälkeen. Voit katsoa videon ”Nihil” -kappaleesta tästä:

Marto perustettiin viime vuonna kokeneiden muusikoiden intohimosta tuottaa äärimmäistä musiikkia laadukkaasti. Yhteissoittoa bändi on ehtinyt hioa jo ennen Marton syntymää, sillä neljä sen viidestä jäsenestä musisoi saksalaiselle Lifeforce Recordsille levyttävässä Atlases -yhtyeessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Marto on lyhyestä taipaleestaan huolimatta ehtinyt saada uteliaan innostuneen vastaanoton myös Suomen ulkopuolella.

Marton musiikin julkaisusta vastaa Rockhopper Music.

Marto keikalla:
15.4.2022 Kuolemaklubi, Bar Loose, Helsinki
23.4.2022 Marks Rock&UG Club, Joensuu
14.5.2022 Katkera Kevätjuhla, Rytmikorjaamo, Seinäjoki
29.-30.7.2022 Baarine Soi, Pori

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokoonpano:
Nico Brander – Kitara (Atlases)
Ville-Veikko Laaksonen – Kitara (Atlases)
Arttu Leppänen – Rummut (Atlases)
Jesse Simola – Laulu (Atlases)
Ville Vuorinen – Basso (ex-Callo)

https://www.facebook.com/martonorth
https://www.instagram.com/martonorth/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat