Jos pitäisi mainita henkilö, ja erityisesti kitaravirtuoosi, jonka sydäntä lähellä ovat muun muassa japanilainen kulttuuri ja j-pop, moni meistä mainitsisi luultavasti ensimmäisenä ex-Cacophonyn ja ex-Megadethin oman kitarasankarin Marty Friedmanin. Friedmanin lähdettyä Megadethista 2000-luvun alkupuolella,on hän jatkanut pääsääntöisesti oman sooloprojektinsa kanssa. Projektin myötä on julkaistu kaksi albumia, ”Music For Speeding” (2003),sekä hieman poikkeavaja erikoinen, muttei kovinkaan yllättävä, ”Tokyo Jukebox” (2009). Jälkimmäinen koostuu japanilaisten listahiteistä, joita Friedman on käsitellyt ja tehnyt niistä omia tulkintojaan. Omat odotukseni tulevaa ”Inferno”-levyä kohtaan olivat kohdistuneet paljon J-popiin suuntautuviin vaikutteisiin, mutta erehdyin pahan kerran. Ehkä hyvä niin, sillä J-pop ei edusta ihan sitä tyylisuuntaa, joka on lähellä omaa sydäntäni.

Nyt 50-vuotis ikäryhmään kuuluva kitaristi julkaisee toukokuun loppupuolella tuoreen ”Inferno”-nimisen albuminsa. Kahdentoista kappaleen kiekolla tullaan kuulemaan nopeita, raskaita ja hieman progressiivisia kitarakomppeja, joihin on perinteisesti lisätty paljon nopeita ja tunnistettavia, Friedmanin tulkitsemia sooloja. Niin, sillä eihän tämä olisi kitaravirtuoosilevy, jos levyltä ei löytyisi sooloja soolojen perään. Albumilla tullaan myös kuulemaan vierailevia, laulajan rooleissa olevia artisteja; muun muassa Danko Jones, Alexi Laiho, sekä David Davidson.

Kappaleiden rakenteet muistuttavat paljon 2000-luvun Dream Theateria, joista huomasin sieltä täältä löytyvän pieniä vaikutteita 1990-luvun Megadethin kappaleista. Levyn kaksi ensimmäistä kappaletta, ”Inferno” ja ”Resin”, alkavat nopeilla ja raskailla kompeilla, tuoden esille Friedmanin taidokkaat soolot ja kitarastemmat.   Samoja ajatuksia antoi myös erinomainen ”Steroidhead”, jossa vierailee progressiivista metallia soittavan Skyharborin kitaristi Keshav Dhar.

Omituisimmat ajatukset tästä albumista toivat esille ”Meat Hook” -kappaleen saksofonisoolot. En oikein osaa sanoa lähdettiinkö tässä kokeilemaan erilaisia sovituksia, mutta itse ainakin hymähdin, kun ensimmäisen kerran kuulin soolon joka toteutettiin saksofonilla. Toinen asia, mikä hieman ihmetytti, olivat rajusti vaihtelevat tyylisuunnat. Kun ensimmäiset kappaleet antoivat viitteitä Dream Theater -tyylisistä kappaleista ja rakenteista, yhtäkkiä ”I Can’t Relax” lähtee käyntiin ja tyyli muuttuu enemmänkin hard rockiksi ja popiksi. En todellakaan vastusta hard rockia, se on omassa sarjassaan hieno genre, mutta Dream Theaterista pitäville, ja ylipäätään progressiivisen musiikin kuuntelijoille tämä olisi todennäköisesti kova ja äkillinen takaisku, sillä kappaleiden tyylit muuttuvat täysin ja eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Esimerkiksi kappaleessa ”Lycanthrope”vierailee Children Of Bodomin oma nokkamies, Alexi Laiho. Kappaleen aikana voisin vaikka ohimennen todeta, että tämä voisi olla jokin Bodomin uusi hittikappale. Tämän ja parin muun kappaleen jälkeen alan miettiä, onko Friedman sovittanut kappaleensa vieraileville artisteilleen siten, että ne kuulostaisivat kuin suoraan heille omistetuilta kappaleilta. Sovitukset eivät loppujen lopuksi ole huonoja ideoita, mutta se antaa, ainakin itselleni, hieman ristiriitaisen kuvan, sillä levyllä päästään tottumaan enemmän progressiivisempaan meininkiin.

Levyn loppupuolella tyyli palaakin siihen, mistä se alussa alkoikin, enemmän progressiivisempaan suuntaan. Tempo vaihtuu kuitenkin hieman rauhallisempaan suuntaan, eikä ”Horros” -kappaleen aikana alkava, neoklassisen tyylinen kitaransoitto, ole hassumman kuuloinen. ”Inferno (Reprise)” päättää levyn hyvillä mielin,  mutta ei kuitenkaan mahtipontisella riemuvoitolla ja fiiliksellä, mitä olisin itse ehkä enemmän odottanut.

Ei tämä mikään huono julkaisu ole, vaikka eriskummallisuuksia ja hämmennyksiä levyltä löytyikin. Voin suositella tätä niille, jotka pitävät Friedmanista, tai ylipäätään kitaravirtuooseista. ”Inferno” on albumi, joka on kuuntelemisen ja tutustumisen arvoinen, mikäli kitaravirtuoosiprojektit ovat ennestään tuntematon käsite. Levy myös todistaa sen, että Marty Friedman on erinomaisessa soittovedossa iästään huolimatta.

Friedman vierailee Suomessa kahdella keikalla, Tampereen Klubilla(1.5.), sekä Helsingin Nosturissa (2.5.), Ozzy Osbournesta tutun kitaristin, Gus G:n, kanssa alkavalla Guitar Universe 2 Tour –kiertueella. Käykäähän katsastamassa miltä albumin kappaleet kuulostavat livenä soitettuna!

7+/10

Kappalelista:
1. Inferno
2. Resin
3. Wicked Panacea
4. Steroidhead
5. I Can’t Relax
6. Meat Hook
7. Hyper Doom
8. Sociopaths
9. Lycanthrope
10. Undertow
11. Horrors
12. Inferno (Reprise)

www.martyfriedman.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Sami Elamaa