Mary-Jane Deception – The Picture Of Beauty

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.12.2011

Mary-Jane Deception on juuri julkaissut debyyttidemon/sinkun, joka kantaa nimeä ”The Picture Of Beauty”. Nimen perusteella rokkia soittava orkesteri pääsi yllättämään, sillä nyt eivät tötteröt heilu eivätkä bootsin kannat kopise. Mary-Jane Deception on nimittäin näpsäkkään jenkkityylin melodista death metallia.

Pojat ovat Lamb Of Godit ja muut vastaavat kuunnelleet ja kasanneet mielenkiintoisen biisin. Kappale on kuin suoraan jenkkilistoilta ja ensimmäiseksi julkaisuksi varsin laadukas. Kitaravoittoinen biisi kulkee hyvin ja kantaa loppuun asti. Kertosäkeessä tuleva kitarariffi on kyllä harvinaisen tuttu, joten ihan puhtain paperein ei kitaristeja päästetä.

Vokaalit hoituvat useammalla eri tavalla kuten tyyliin kuuluunkin, mutta puhtaita lauluja ei kappaleessa kuulla ollenkaan. Vokalisti vetää pääosin ihan hyvin, mutta kaipaisi lisää voimaa tulkintaansa. Rumpali ja basisti hoitavat pestinsä mallikkaasti, ja varsinkin rumpali polkee mukavan tasaisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtä kappaletta on aina ärsyttävä arvostella, koska se ei oikein anna isompaa kuvaa bändistä. Liian usein tulee törmättyä näihin ”yhden biisin ihmeisiin”, jotka syö minulta kaiken uskon musiikkiin. Mary-Jane Deception on tehnyt hyvän pelinavauksen, ja jos linja pysyy näin hyvänä, tullaan bändistä kuulemaan tulevaisuudessakin. Nyt vain useampaa biisiä nauhalle ja uutta matoa koukkuun.

6/10

Kappelista:
01. The Picture Of Beauty

http://www.myspace.com/mjdeception

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat