Masquerade – Blood Is The New Black EP

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.10.2014

Helsinkiläinen Masquerade, jota ei pidä sekoittaa 80-luvun lopussa vaikuttaneeseen ruotsalaiseen rock-yhtyeeseen, julkaisee uuden EP:nsä ”Blood Is The New Black” Fight Recordsin kautta 23.10.2014. Levy julkaistaan myös 12″ vinyylin muodossa amerikkalaisen Mass Media Records toimesta vielä määrittelemättömänä ajankohtana.

Yhtye tarjoilee post-punk/gothic rock-tyyppistä osastoa ja ensimmäinen mielikuva onkin naisjohtoinen Joy Division. Tämän myöhäisaikojen synteeseistä koostuvan julkaisun avaa sen nimikkokappale  ja etenee hyvin mainitun vaikutteen vetovoimalla. Pohjalla on toimiva ja vahva bassoriffi, johon kitara yhtyy usein korkeilla melodioilla. Kertosäkeessä mukaan astuu hieman rokahtavampi ulosanti, joka luo hyvin vaihtelua. Rakenne on kenties hieman perinteinen, mutta silti toimiva A-, ja B-osan vuorotellessa ja lopussa yhdistyen lyhyellä bridgellä. Tyypillinen hittibiisin resepti.

Toinen kappale ”All Things Hurt” jatkaa samoilla linjoilla, mutta pääriffi on selvästi hiukan pirteämpi. Olen kuulevinani myös hieman Depeche Mode-tyylistä vivahdetta. Ainoana erona on laulajan esitys, joka tuntuu aika ajoin jäävän hiukan jälkeen tavoitellusta nuotista. Selvästi edeltäjäänsä heikompi esitys.

Seuraava ”Cry Like Birds” jatkaa hieman balladimaisemmalla tulkinnalla, mutta silti edellämainitulla linjalla. Tunnelma muotoutuu hyvin utuisen yhtenäiseksi, mutta jälleen olen kuulevinani laulussa pientä heittoa. Tämä voi tietysti olla tarkoituksellista ja niin kutsuttua tunteen paloa sääntöjen kustannuksella, mutta omaan korvaani tämä ottaa. Tavoite ei ole kaukana nauhoitetusta ja uskoisin, että pienellä itsetutkiskelulla tämä olisi helposti korjattavaissa.

Vinyylin B-puolen aloittava ”I Will Stalk You” alkaa häiritsevän painostavalla riitasointuisella riffillä ja on mielestäni julkaisun heikointa antia. Välillä tuntuu, että laulaja laulaisi täysin eri sävelestä kuin, missä bändi soittaa. Ainoana piristyksenä toimii lyhyt duurinen instrumentaali C-osa.

Onneksi sokerina pohjalla toimii julkaisun päättävä ”Murderama”, joka pyörii ensimmäisen kappaleen tavoin duuripohjaisen bassoriffin ympärillä ja on hieman menevämpi. Kertosäe välittää myös jonkinlaista lämmön tunnetta, mikä on aina positiivista. Tässä tapauksessa taas laulu toimii paremmin ja kenties kysymys onkin loppupeleissä sovituksien hiomisesta kuin varsinaisesti laulajan taidoista. Tämä on asia, jota yhtyeen on syytä miettiä. Kappale loppuu (jostain syystä) viimeiseen säkeeseen englanniksi lauletusta klassisesta joululaulusta ”Pieni Rumpali”. Tähän on varmasti haudattuna joku symbolisempi merkitys, mutta allekirjoittaneelle se jäi mysteeriksi.

Materiaalissa on mielestäni potentiaalia ja genren ylösnousu tuo tietynlaista positiivista historian siipien havinaa tietynlaisen taantumuksen kourissa olevaan populaarikulttuuriin. Toteutusta voisi kuitenkin vielä hieman paremmin miettiä. Kunhan heikot lenkit on hävitetty pääsee yhtye  vihdoin oikeuksiinsa omalla kentällään.

6/10

Kappalelista:

01. Blood Is The New Black
02. All Things Hurt
03. Cry Like Birds
04. I Will Stalk You
05. Murderama

Official Facebook

Kirjoittanut: Tuukka Franck