Masquerage – Backstabber

Kirjoittanut Juha Attola - 27.11.2012

Jo 15 vuotta kasassa ollut Masquerage julkaisee ”Backstabber”-nimeä kantavan kolmannen kokopitkän albuminsa. Kyseessähän on melodista heavya soittava yhtye, jonka jäseniä on nähty myös yhtyeissä Celesty, Athmosfear ja The Wildfire.

Ensimmäinen kappale ”Remission” osoittaa heti, että taitoa yhtyeellä kyllä riittää. Mielenkiintoinen ja omaperäinen kappale seilailee jossain progeilevan metallin ja perinteisen heavyn välimaastossa. Mielenkiintoinen kappale toimii hyvin avausraitana ja lupailee hyvää koko albumin suhteen. Valitettavasti seuraava kappale, nimikkoraita ”Backstabber” ei yllä edeltäjänsä tasolle. Vaikka kappaleessa onkin ihan hyvä meininki, niin se on turhan tavanomainen heavyralli. Tämäntyylisiä veisuja kuulee jo enemmän kuin tarpeeksi. Vokalistikin tuntuu tällä raidalla olevan hieman hukassa.

”When The World Comes Closer” onkin sitten astetta rockimpaa meininkiä. Hienoja hard rock -melodioita löytyy, mutta jotenkin kappale jättää hieman tyhjän fiiliksen. Samaa voi sanoa seuraavastakin kappaleesta ”Another Sleepless Night”. Levyä kuunnellessa huomaa, että tällä yhtyeellä on erittäin paljon hyviä ideoita ja taitoakin tuntuu löytyvän, mutta jollain tapaa useimmat kappaleet kuulostavat hieman demovaiheessa olevilta. Lopullinen silaus tuntuu puuttuvan. Mielenkiintoista on myös kuunnella vokalistin työskentelyä, hän kun saattaa ensin vetäistä mallisuorituksen heavylaulusta ja heti seuraavassa kappaleessa kuulostaa siltä, ettei hänellä ole hajuakaan siitä, mitä on tekemässä.

Masquerage ansaitsee erikoiskiitoksen siitä, että vaikka kaikki palaset eivät ehkä vielä olekaan löytäneet oikeaa paikkaansa, niin sen musiikki on yllättävän monipuolista eikä ole rajoittunut vain yhteen tyylisuuntaan. Erikoismaininnan ansaitsevat myös kappaleet ”Remission” ja ”Talking To Me”. Näissä kahdessa kappaleessa bändi on onnistunut erinomaisesti. Masquerage on selkeästi oikealla suunnalla, mutta suuremman yleisön voittaminen puolelleen ei tapahdu vielä tällä albumilla.

6/10

Kappalelista:

1.Remission
2.Backstabber
3.When The World Comes Closer
4.Another Sleepless Night
5.Rubber Band Accelerators
6.The Roles We Play
7.The Beach Lion
8.Going Home
9.Dance With Me
10.Talking To Me
11.All The Heroes
12.When The Angels Left

http://www.masquerage.net/index.php?option=com_content&view=article&id=79

Kirjoittanut: Juha Attola