Mass Burial – Eternal War

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 9.11.2010

Toimittajalle entuudestaan täysin tuntematon Mass Burial ponnistaa keskuuteemme kenguruiden luvatusta maasta ja on perustettu vasta muutama vuosi sitten. Luonnollisestikin tämä omakustanteena julkaistu täyspitkä on siis yhtyeen esikoislevy.

Ihan ensimmäiseksi ihmetytti ja kummastutti yhtyeen genreluokittelu jonkin sortin black / death metalliksi, sillä itse en tästä löydä juurikaan edes black metal vaikutteita. Sen sijaan ”Eternal War” tuo hyvin vahvasti mieleen yhtyeet, kuten Deicide ja Morbid Angel. Ja jos nyt mennään sille linjalle, että alakerran vihtahousuun painottuvat lyriikat tekevät musiikista black metallin, on Mass Burial yhtä black metallia kuin edellä mainitut selkeät esikuvansakin.

Mutta haukkumiset sikseen, sillä tästä eriävästä mielipiteestä huolimatta ”Eternal War” on ihan kohtuullinen teos näin debyyttilevyksi. Vaikka perustana onkin varsin brutaali ja nopeahko death metal, on Mass Burial onnistunut luomaan levylle myös hieman vaihtelevuutta, pitääkseen kuulijan mielenkiinnon yllä. Etenkin hienot Morbid Angel tyyliset kitarasoolot sekä vokalisti Goranin suoritus ansaitsevat kunniamaininnan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaiken kaikkiaan yhdeksästä kappaleesta ja reilusta 40 minuutista koostuva levy ei kuitenkaan varsinaisia kohokohtia kokonaisten kappaleiden muodossa tarjoile. Lukuunottamatta liki 10 minuuttista ”The Epic Of Erra” päätöskappaletta on suurin osa levystä varsin tasapaksua puurtamista, josta ei soolojen ja laulusuorituksen lisäksi jää juurikaan muuta mieleen, kuin se että se alkoi ja loppui.

Silti Mass Burial on rakentanut tällä levyllä vankan perustan kenties vielä loistavalle tulevaisuudelle ja odotan suurella mielenkiinnolla seuraavaa levyä, josko yhtye onnistuisi saamaan vielä enemmän vaihtelua musiikkiinsa. Mutta perusasiat ovat jo debyytillä kunnossa, soitto toimii ja asennetta löytyy. Ja varmastikin ”Eternal War” on levy, joka kannattaa kaikkien ”die hard” death metal-fanien hankkia kokoelmiinsa.

7/10

Kappalelista

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Etemmu
2. Mass Burial
3. Archways Of Cutha
4. The Ghost Of Dobor (1408)
5. Retaliation
6. True Will
7. Blood Sacrifice
8. Invocation
9. The Epic Of Erra

http://www.myspace.com/massburialtheband

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat