Mastodon – Once More ’Round the Sun

Yhdysvaltojen Atlantasta vyöryävä Mastodon on edennyt urallaan rauhallisen varmasti levy kerrallaan kohti metallimaailman ykköskaartia samalla saaden sekä yleisön että kriitikot puolelleen, joka lienee harvinaislaatuista. Voisikin sanoa, ettei Mastodon ainakaan vielä liian suosittu ole, kun musamediatkaan eivät yhtyettä vihaa. Se viha tunnetusti tuo mukanaan isot taalat ja menestyksen tiet. Tärkeintä kuitenkin lienee itse musiikki ja sitä ihteään on nyt kauan odotettu levypellillinen luvassa. Jatkuuko voittokulku tämän ”Once More ’Round the Sun” -uutukaisen myötä?

Tekisi mieli vastata tuohon kysymykseen “enpäs usko” näin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen. Yllätyksetön, yksinkertainen ja radio-ystävällinen olivat ensimmäiset mieleeni juolahtaneet adjektiivit kuvaamaan kuulemaani. Jopa rumpujen takana metallimaailman parhaimmistoon kuuluvan Brann Dailorin työskentely tuntui rajoittuneelta. Taas se sama turvallisuuden ja vaarattomuuden tunne puski sieltä kroppaani, mutta kun tarpeeksi kauan on musiikkia kuunnellut, alkaa tunnistaa toimintamallinsa uuden musiikin sisäistämisessä. Joten riisuiduin neitseellisesti alasti levitellen kalliolle valkoisen kesämekkoni, otin kylmän itkuisen pulahduksen sydänsurujen suihkulähtessä, tärisin kylmissäni silkkilakanoissani ja nukahdin huutaen itseni uneen. Aamulla hakkasin saapikkaalla itseni hereille, vuodin verta naamasta kiveksilleni, vedin syvää henkeä ja pistin albumin uudestaan alusta.

Yhtäkkiä näen silmissäni värikkään kiinalaisen kulkueen lohikäärmeen, jonka alla ei pienet jalat mekasta vaan sateenkaaren väreissä leijaileva mystinen aalto, joka lennättää lohikäärmeen ilmoja pitkin kuitenkin lähellä maanpintaa. Se liikkuu tasaisesti kiemurrellen korkeuksista takaisin lähelle maanpintaa edestakaisin oksentaen samalla kirkasta herkullisen näköistä nestettä suupielistään ja kyynelkanavistaan. Samalla helvetin rujoa ja kaunista! Tämä kaikki täältä maasta katseltuna ei tunnu överiltä tai musertavan ylivoimaiselta, vaan jään suu auki ihmettelemään tuota massiivista lentävää otusta. Normaalisti suutani kuivaa, kun se jää pitkäksi aikaa auki, nyt se täyttyy liukkaasta kuolasta. Silmiäni polttelee muttei kivuliaasti eikä kutisevasti, korviani kuumottelee ja sen sisäiset vahat räjähtelevät ilmoille. Koko kroppani tuntee lämpöä ja tunne on kuin pitkän uimisen jälkeen, tunnen olevani edelleen aallokossa. Mielikuvien paljous yleensä kertoo koko totuuden.

Meinasin jo ilo-oksentaa suuhuni, kun näin ensimmäisen kappaleen nimen, “Tread Lightly”. Breaking Bad -vertaus mainittu! Se ennakoi vahvasti, mitä albumi pitää sisällään: Rujoa, karua ja uhmaavan rokkaavaa raskasmetallin pauketta. Ellet ota uhkausta tosissaan, päädyt tynnyriin! Jokaisella kappaleella on tiukka punainen lankansa, joka värähtelee nykäistäessä menettämättä kireyttään. Balladeja ei levyllä ole, keskitemmolta vain hienovaraisesti kiristellään ja löysätään mutteria. Albumi pitää alusta loppuun vahvan otteensa, eikä heikkoja hetkiä vastaan tule, joten on miltei mahdotonta eritellä levyn namuralleja eikä skippauskappaleitakaan ollut. Kun yhtye ei keskity soittamaan itseään hengiltä, jää reilu tila koukuttaville laulumelodioille, jotka samalla tekevät tästä laulupainotteisimman levyn heidän diskografiassaan.

Ei kenties tarvinnutkaan vaatia Mastodonilta edellistä levyä vaikeampaa ja progressiivista materiaalia, kun heidän saundissaan ja vapaasti rullaavalla vauhdillaan pääsee jo tämmöisiin sfääreihin! Tämähän on laulu- ja soitinyhtyeen juhlaa! Kikkavaihteelta on kiva vapautua, jos on tarpeeksi kierroksia lyödä jotain uutta vahvempaa vaihdetta silmään. Sen Mastodon on todistanut löytyvän tämän levyn myötä.

Ainoaksi päänvaivakseni jää vain se, miksen täysiä pisteitä ”Once More ’Round the Sunille” saanut annettua. Johtunee kait siitä, että odotin nyt Mastodonilta normaalia enemmän, ehkä liikaakin, heidän edellisten, loistavien albumiensa jälkeen. Tuntuu myös kuin olisi saanut nyt vain yhden puolen yhtyeestä esille, kun tietää heiltä löytyvän sen haastavamman, vaihtelevamman, kimurantimman, lonkeromaisesti tarraavamman puolenkin. Toisaalta, kun levy muuten tuntuu loppupeleissä virheettömältä, miksi siltä pitäisi vaatia vielä lisää? Tupla-albumi, toinen helppo, toinen vaikea puoli? Ehkäpä tämä yksi piste meneekin sitten arvostelijan piikkiin, se ongelma olkoot internet-avaruuden jumalien ratkaistavana. Yksi asia on sentään varma: Jos nämä kappaleet eivät tule livenä iskemään yleisöön rajusti kuin sähköiskupaskatauti, toivon sellaisen oikean epidemian koko kansakunnan ylle! Tarkoitus oli siis sanoa, että Once More ’Round the Sun on helvetin mainio levy! Pitää myös mainita se, että kuulemma tältä levytyssessiolta jäi EP:n verran yli, joka julkaistaisiin vuoden lopussa, jään odottamaan sitä!

9/10

Kappalelista:

01. Tread Lightly
02. The Motherload
03. High Road
04. Once More ’Round The Sun
05. Chimes At Midnight
06. Asleep In The Deep
07. Feast Your Eyes
08. Aunt Lisa
09. Ember City
10. Halloween
11. Diamond In The Witch House (feat. Scott Kelly of Neurosis)

http://www.mastodonrocks.com/

Kirjoittanut: Ville Syrjälä

Kommentoi julkaisua