Mastodonin Bill Kelliherin mukaan bändi on hieman muuttanut tyyliään uudella levyllä

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 13.7.2020

Yhdysvaltalainen, progressiivista metallia esittävä Mastodon on työstänyt jo hetken aikaa seuraavaa studioalbumiaan. Bändin rumpali Brann Dailor arveli, että uutta levyä päästäisiin kuuntelemaan jo vuonna 2020, mutta toistaiseksi yhtye ei ole tiedottanut levyn julkaisusta.

Bändin kitaristi Bill Kelliher on hetki sitten kertonut, ettei Mastodonilla ole tällä hetkellä suurta hoppua saada seuraavaa albumiaan pihalle. Nyt tuoreessa Tone Talkin haastattelussa Kelliher on kuvaillut, että bändin musiikki on jälleen hieman erityylistä aikaisempaan verrattuna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Jos bändimme ensimmäistä levyä vertaa kolmeen tai neljään edelliseen levyyn, miettii, että onko tämä edes sama bändi. Asia ei ole muuttunut viimeisimmän levymme kohdalla, jota työstämme parhaillaan. Sitä kutsutaan eteenpäin menemiseksi, ja olemme parhaillaan avaamassa seuraavaa sivua. En voi pysyä paikoillani, kuten AC/DC – mahtava bändi -, jonka jokainen albumi jäi siihen pisteeseen, että ne kaikki omaavat saman kaavan. Kolme sointua – jotka ovat tosin mahtavia. The Ramonesin kohdalla sama homma. Slayerin kohdalla myös.

Sanotaan niin, että kun me julkaisemme levyn, ja puolet faneistamme miettii, että ’Vitut näistä tyypeistä! He myyvät itsensä tai ovat sellaisessa vaiheessa, jonka kohdalla meillä ei ole mukavaa.’ Silloin minä ajattelen, että ’Arvakaa mitä, näin meistä tulee entistä suositumpia, koska me kasvamme bändinä, ja koska minä edelleen sävellän.”

Vuonna 2014 bändin albumi ”Once More ’Round The Sun” kohtasi monilta faneilta kritiikkiä muuttuneen tyylin takia. Vuoden 2017 albumilla ”Emperor of Sand” bändi kuitenkin palasi takaisin samanlaiseen tyyliin kuin aikaisemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat