Matka keikkamuistojen syövereihin – Kaaoszinen toimittajat listasivat omat kaikkien aikojen suosikkikeikkansa

Vuosi 2020 oli monille meistä rauhoittumisen ja itsetutkiskelun aikaa. Kun lähes kaikki kesän ja syksyn keikat peruuntuivat, oli meillä toimituksessa aikaa myös miettiä menneitä, ja päätimme juuri sen vuoksi listata teille tänä vuonna myös meidän omia suosikkikeikkojamme kaikkien näiden vuosien ajalta, jolloin olemme keikkoja käyneet todistamassa.  Ohessa eri vuosilta keikkoja, jotka ovat jääneet lähtemättömästi toimittajiemme mielen syövereihin tavalla tai toisella:

Arto Mäenpää:

Vuosi 2020 oli siinä mielessä erikoinen vuosi, että olen tainnut viimeksi käydä yhtä vähän keikoilla vuodessa joskus 2000-luvun alkupuolella ennen kuin aloitin toimittajan ”urani”. Omalta kohdalta tämä vuosi on jostain syystä ollut hyvin pitkälti vanhan muistelua niin musiikin kuuntelun kuin keikkojenkin osaltam niin mikäpä sen parempaa kuin listata teille viisi ikimuistoisinta keikkaa, jotka olen päässyt todistamaan. Listan tekeminen ei missään nimessä ollut helppoa, sillä keikkoja on tullut todistettua varmaan yli 1000 vuosien saatossa, mutta tässä ehkäpä ne ikimuistoisimmat, jotka ovat piirtyneet mieleen:

1. 1. Parkway Drive – Deadfest, Linköping (2006)
      Ensimmäinen ulkomaan keikkareissu, eikä olisi kyllä voinut paremmin alkaa. Vierailin kahden kaverini kanssa Ruotsissa Linköpingissä järjestetyssä Deadfestissä, ja suurin syy reissuumme oli australialainen Tuskan ja Wackenin päälavalle noussut Parkway Drive, joka oli tuohon aikaan juuri saapunut ensimmäisen kerran Eurooppaan debyyttialbuminsa ”Killing With A Smile” tiimoilta. Bändin settilista koostui myös luonnollisesti tuon albumin kappaleista, ja kuten alapuolelta löytyvä video osoittaa, oli tunnelma katossa koko setin ajan. Jo silloin tiesi, että tästä bändistä tullaan vielä kuulemaan isosti.
   2. System Of A Down – Provinssirock, Seinäjoki (20.6.2011)
      Omasta mielestäni edelleen paras festivaalikeikka, jonka olen koskaan todistanut. Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintynyt System Of A Down soitti täpötäydelle Törnävänsaaren yleisölle lähes kaksituntisen, 27 kappaleesta koostuneen setin. Bändi tuntui olevan yleisöstä ja ensimmäisestä Suomen-vierailustaan niin liekeissä, että koko kaksituntinen vedettiin 110 lasissa, ja lukuisten hittejen lisäksi yhtye innostui jopa esittämään uransa aikana ensimmäistä kertaa livenä ”Vicinity of Obscenity” -kappaleen Törnävänsaaren yleisön edessä. Edelleen pidän isosti toivoa yllä, että kyseinen nelikko nousee taas lauteille ensi vuoden Provinssissa. Mikäli bändin ensimmäinen visiitti Törnävällä jäi näkemättä ja ennen kaikkea kokematta, ei tätä mahdollisuutta vain kannata toistamiseen enää ohittaa.
   3. Rammstein – Ratinan Stadion, Tampere (9.8.2019)
      Olen nähnyt Rammsteinin livenä muistaakseni kolme tai neljä kertaa, ja jokaiselta keikalta poistuessa tulee semmoinen ihmettely, että miten tämän jutun muka voi tehdä vieläkin suuremmin ja paremmin seuraavalla kerralla. Kuitenkin jokainen seuraava kerta, kun bändin on livenä nähnyt, on kaikkia asioita laitettu aina yksi taso isommaksi ja paremmaksi, ja joka ikinen kerta bändin järjestämästä spektaakkelista on lähtenyt sama leveä virne ja ihmetys kasvoillaan. Ratinan stadionille raahattiin viime vuonna jopa 80 rekkalastillista tavaraa, ja se kyllä kuului ja näkyi. Yhtyeen pystyttämä lava oli hyvin todennäköisesti suurin koskaan näkemäni ja esitys jälleen leuat loksauttava. En muista nauttineeni keikan katselusta vuosiin noin paljoa kuin tuosta Ratinan-keikasta, ja olisin mielelläni todistanut saman keikan vaikka uudestaan heti seuraavana päivänä, koska sen aikana tapahtui niin paljon asioita, että niiden täydelliseen sisäistämiseen olisi varmasti tarvittu 10 keikkaa. Kertakaikkisen upea ja lähes täydellinen metallikeikka.
   4. Linkin Park – Jämsä, Himos (31.8.2015)
      Linkin Park on yksi itselleni merkityksellisimmistä yhtyeistä, ja yhtyeen viimeinen keikka Chester Benningtonin kanssa Suomessa tapahtui vuonna 2015 ”The Hunting Party Tourin” merkeissä Himos Parkissa, Jämsässä. Olin ostanut nykyiselle puolisolleni syntymäpäivälahjaksi VIP-liput bändiä tapaamaan ja saimme yhdessä myös todistaa lavalta setin kolme ensimmäistä kappaletta. Bändi tuntui olevan elämänsä vedossa ja yhtyeen tuotanto niin vahva, että settilista kulki käytännössä hitistä toiseen. Todennäköisesti tämä on viimeinen muisto itselleni tärkeästä yhtyeestä ja hyvä niin, koska tätä muistoa kelpaa vaalia vielä kiikkustuolissakin.
   5. In Flames – Pakkahuone, Tampere (14.3.2006)
      Olen nähnyt In Flamesin livenä vuosien saatossa varmaan reilusti yli 10 kertaa, mutta tämä ensimmäinen keikka Pakkahuoneella on jotenkin vain syöpynyt mieleeni eniten. Yhtyettä lämmitteli kyseisellä keikalla Sepultura, joka sai jo oman settinsä aikana loppuunmyydyn klubin vauhtiin, mutta In Flamesin aloitettua keikkansa oli paikka suorastaan liekeissä ja jengi hyppi ja pomppi bändin tykittäessä hittiä hitin perään. Yhtyeelle tyypilliseen tapaan ”Only For The Weak” oli jätetty soitettavaksi setin loppuun, ja kun tuo biisi pääsi irti, oli Pakkahuone revetä liitoksistaan. Jos en väärin muista, niin tuo taisi olla toinen kerta elämässäni, kun sain kylmiä väreitä kuunnellessani suosikkikappalettani livenä. Olipahan kertakaikkisen upea kokemus.

   Mikko Nissinen:

   

   Top 5 -lista kaikkien aikojen keikoista oli äärimmäisen hankala laatia, ja monia sille kelpuutettavia keikkoja jäi sen ulkopuolelle. Puhtaasti intuitiolla mentiin.

   Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

   Mainos päättyy
   1. Black Sabbath – Helsingin jäähalli (12.12.1999)
      Butler-Iommi-Osbourne-Ward -yksikkö näytti ensimmäisellä paluukiertueellaan, kuinka ajatonta 1970-luvun raskas rock onkaan. Birminghsmilaisnelikko eli tuolloin tuoretta renessanssia ja oli elämänsä vireessä. Ozzyn lääketokkuraisesta hoipertelusta huolimatta tuolloin viisissäkymmenissä olleet herrat olivat aivan ällistyttävän timanttisessa iskussa. Setti oli yhtä hittikimaraa, ja loppuunsa pakattu Nordenskjöldin hallillinen meikäläisiä jammasi aivan transsissa. Tony Iommin murskaavan tasapainoinen, pelkistetty riffikäsityö ja Geezer Butlerin notkean täyteläinen bassottelu yhdistettynä rumpali Bill Wardin jazz/blues -pitoiseen soittoon olivat taivaallista kuultavaa. Wardin fillit irtosivat kivuttomasti ja soitto rullasi, jos ei samaan malliin kuin 30 vuotta tuota aiemmin, niin ainakin selkeästi paremmin kuin 1997 äänitetyllä paluukeikasta koostetulla Reunion-livealbumilla. Olennaisin osa metallimusiikin historiaa nähtiin alkuperäiskokoonpanossaan tuolloin ensimmäistä kertaa Suomessa.
   2. Celtic Frost – Keikka (4.4.2007)
      Hyytävä tunnelma, mustan myrkyllisenä luikertelevat, ultra-raskaat klassikot Tom G. Warriorin ja Martin Eric Ain -vainaan tarjoileva audiovisuaalinen painostus toivat kylmät väreet selkäpiihin ja paljon enemmän. Aidosti pelottava, äärimmäisen tyylikäs ja raskaspoljentoinen keikka vuosituhannen parhaan metallialbumin julkaisurundilla.
   3. Slayer – Tuska Open Air (Kaisaniemi) (29.6.2008)
      Lavalla Araya-Hanneman-King-Lombardo ja valtava Marshall-valli. Silkkaa murhaa, älyttömällä draivilla. Puhdasta speed/thrashin hittikimaraa. Tylyä. Periksiantamatonta. Eläimellistä. Saatana.
   4. Gogol Bordello – Kulttuuritalo, Helsinki (6.12.2010)
      Maailman paras bilebändi. Gypsy punkin riemujuhlaa upealla lavashowlla, eksoottisella estetiikalla ja lavakarismalla kuorrutettuna. Eugene Hützin luotsaama muukalaislegioona on vuosituhannen viihdyttävimpiä vaihtoehtoisia rock-akteja.
   5. American Head Charge – Academy 2, Birmingham, Englanti (20.2.2002)
      Rick Rubinin tuottaman ”The War of Art” -debyyttialbumin Britannian-rundilla veti käsittämättömän vihaisen keikan. Paras koskaan näkemäni nu-metal -keikka ikinä.

   Bonus:

   Radiopuhelimet – Kaikki 23 näkemääni yhtyeen keikkaa Suomessa ja Virossa (2003-2020). Funkahtavan punkahtavan bluesahtavan raivokas, katarttinen purkaus joka ikinen kerta. Radiopuhelimet on yksi maailmankaikkeuden armottomimmista livebändeistä eikä petä koskaan.

   Jani Lahti:

   

   Keikkoja ja konsertteja on elämän aikana tullut nähtyä useampia. Näistä kaikki rajoittuvat lähinnä kotimaassa tapahtuneisiin, kun laskuista jätetään pois striimattuina nähdyt konsertit. Omaan listaan olisi voinut mahduttaa kaikkea aina Metallicasta, Kissistä, Motörheadista ja AC/DC:stä Type O Negativen ja David Bowien kaltaisiin, jo lopettaneisiin isoihin artisteihin, mutta koska toiset keikat ovat jääneet erityisemmin ja erityisyydessään enemmän mieleen kuin toiset, on lopulta melko helppoa erotella tähän hetkeen TOP 5 niistä ainakin viidestäsadasta nähdystä:

   Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
   1. Bruce Dickinson – Tuska Open Air Metal Festival, Helsinki (14.7.2002) Bruce Dickinsonin toistaiseksi viimeiseksi jäänyt soolokeikka (ellei kirjavierailuja lasketa) Suomessa. Itselleni tuo kyseinen viikonloppu oli ensimmäinen festivaalikokemus kotipaikkakunnan ulkopuolella ja yhteensä vasta toinen vierailu Helsingissä. Paljon uutta ja ihmeellistä sisältyi siis kyseiseen viikonloppuun, mutta sitten se itse keikkakokemus, joka oli jotain aivan totaalisen hienoa 17-vuotiaalle. Lähietäisyydeltä todistettu, elämänsä vedossa ollut monilahjakas rock-legenda pomppi kuin Duracell-jänis college-housuissaan pitkin lavaa – ja lauloi livenä tuohon aikaan ehkäpä paremmin kuin koskaan. Lämminhenkinen ja tiivis puolitoistatuntinen oli juuri sitä mitä itse oli odottanut koko puolen vuoden ajan keikan julkistamisesta lähtien. Kappaleita läpi Dickinsonin soolotuotannon parilla coverilla höystettynä, joista toinen taisi olla Iron Maidenin ”Revelations”. Ja hyvää päivää, että antoiko keikka koko rahan edestä takaisin? Tänä päivänä kun katsoo tuon ajan päiväkohtaisen lipun hintaa, joka on visusti tallessa vaikkapa museotoimintaa ajatellen, ei voi kuin hämmentyä: 27 euroa! Kyllä ennen oli raha arvossaan.
   2. Black Sabbath – Hartwall Areena, Helsinki (5.7.2005)
      Introna potpuri. Iso lava. Lavan takana ei verhoa, ja osa yleisöstä asetettu lavan taakse istumapaikoille, mikä loi erikoisen tunnelman heti alkuun isolle bändille. Isoista puitteista huolimatta lämppäri Soulflyn aikana pääsi hyvin lähelle lavaa hieman sivummalta. Settilista oli priimaa läpi Ozzy Osbournen aikaisten 1970-luvun Black Sabbath -klassikoiden. Odotuksiin nähden Ozzyn ääni kantoi verrattain älyttömän hyvin läpi setin. Ozzyn välispiikit yllättivät myös viihdyttävyydellään, etenkin kohdassa, jossa hän esitteli rumpali Bill Wardia noin 2 minuutin ajan, samalla huudattaen yleisöä. Kruununa keikan lopulla saatu pieni kaste Ozzyn vesiämpäristä. Nice summer, money well spent.
   3. Devin Townsend – Tuska 2010, Helsinki (3.7.2010)
      Ensinnäkin vuoden kaunein sää osui kyseiselle päivälle, ilman pilven pilveä taivaalla ja auringonpaisteesta huolimatta lämpötila pysyi sopivassa määrin optimissa +22-23:ssa celsiuksessa. Devin Townsend yhtyeineen ensimmäistä kertaa Suomessa, joten olivathan odotukset varsin korkealla. Ennen 2010 Tuskan-keikkoja Devin Townsend oli ehtinyt tyystin raitistua, ja kovin virkeältä ja hymyilevältä muusikko vaikuttikin Suomen kesäisessä illassa, mikä sai hymyä huulille tietenkin myös hilpeään hevikansaan. Setti koostui paitsi Devin Townsend -materiaalista, niin myös osittain Devin Townsend Band -nimellä levytetyistä teoksista, kuin myös tuoreemmasta Devin Townsend Project -nimellä toteutetuista, nyt jo osittain klassikoiksikin tituleerattavista hiteistä. Setti sekä koko ilta keikkakokemuksena oli varsinainen täyttymys, enkä ole täysin vastaavia elämyksiä itse Devin Townsendinkään osalta sittemmin kuullut, vaikka koetettu on muutamaankin otteeseen. Eka on aina eka.
   4. Dio – Tuska Open Air Metal Festival, Helsinki(18.7.2004)
      Dio on Dio ja toista ei tule. Sen ainoan kerran, kun Dion pääsi sooloyhtyeensä kanssa näkemään, oli lopulta kaikkien odotusten arvoinen. Setti sisälsi sopivassa määrin Dio-materiaalia ja jopa yhden uuden kappaleen ”The Eyes”. Mutta millä biisillä Dio aloittikaan? Kyllä, juuri sillä, jonka itse olen kuullut lapsena ensimmäistä kertaa useasti Dio-tuotannosta, tietämättä vielä silloin mikä esittäjä on kyseessä. Ei… se ei ole ”Holy Diver” tai ”The Last In Line”, vaan kaikkien Dio-avausraitojen isä ”King Of Rock N’ Roll”. Kiitos myös siis Ylen Susikoira Roi -sarjan, jossa kappale soi yhdessä jaksossa kertosäkeistöön asti – eräänlainen ympyrä taisi sulkeutua kyseisenä iltana Kaisaniemessä. Kaikkien soolomateriaalinsa tärkeimpien klassikoiden joukossa kuultiin myös pari Rainbow-klassikkoa, ja yleisö olikin täysin myyty läpi keikan. Samalta paikalta nähty keikka, kuin aiemmin mainittu Bruce Dickinsonin vastaava soolopyrähdys sai jo nuoren mielen ajattelemaan, että mitähän kaikkia legendoja sitä ehtii vielä kyseisellä paikalla nähdä.
   5. Sentenced – Provinssirock, Seinäjoki (18.6.2000) Ensimmäinen iso festari itselle ja ensimmäinen ison lavan keikka, jonka pääsee näkemään eturivistä ja vieläpä rippikoulukesänä. Viidennelle sijalle olisi voinut asettaa aika monta muuta ulkomaista tai kotimaista nähtyä keikkaa, mutta kyllä se niin vain on, että se mikä on kuopattu, se jättää myös aukon, ja sitä jää kaipaamaan. Koska Sentenced oli tuolloin teinipojalle jopa hieman myyttinen pohjoisen keikkajyrä, ja Provinssirockissa oli tuolloin vielä myös sunnuntain aamupäivä hyvä aika kuunnella musiikkia, oli Sentenced helposti tuon festivaalin kohokohta ja vielä edelleen muistelon arvoinen. Sen minkä setistä lopulta muistaa, on siinä olleet kahden tuoreimman albumin biisien enemmistö sekä vokalisti Ville Laihialan Oulun Kärpät -pelipaidan päälle pukeminen. Taisipa siinä joku myös heittää kitaristi Tenkulaa (RIP) kainalon seudulle oluttuopilla saaden osakseen vihaistakin vihaisemman katseen. Aikaa, jolloin täysien tuoppien kanssa sai kulkea festivaalialueella siten kuten huvitti. Kyseiseen päivään liittyy myös sellainen hauska sattuma, että yllekirjoittanut kuuli samana päivänä hölmönä nuorukaisena ensimmäistä kertaa Rage Against The Machine -nimistä yhtyettä heidän toistaiseksi viimeiseksi jääneellä Suomen-keikallaan. Se, miksi kyseinen keikka jäi mm. Sentencedin vedon varjoon on, että hölmöllä nuorukaisella ei ollut motivaatiota jäädä kuuntelemaan sitä loppuun. Joskus tällaisille ”kaikkien aikojen keikat” -listoille pääsy voi tosiaan olla pienestäkin kiinni, yhtyeen suuruuteen katsomatta.

   Markus Mickels:

   

   Viiden kaikkien aikojen kovimman keikan valitseminen on siinä mielessä hankalaa, että kaikkia bändejä ei voi aina arvottaa täysin samoilla kriteereillä. Olen nähnyt pieniä klubibändejä, joiden raakaan energiaan suuret bändit eivät yksinkertaisesti taivu, kun taas nämä pienemmät bändit eivät voi koskaan kilpailla maailmanluokan starojen suurille spektaakkeleille lavasteineen ja pyroineen. Molempien kaltaiset kokemukset ovat kuitenkin arvokkaita. Tätä listaa koostaessani menin puhtaasti fiilispohjalla ensimmäisillä mieleeni tulevilla keikoilla joiltain itselleni tärkeimmiltä bändeiltä.

   1. Lordi – Barona Areena, Espoo (23.4.2009) / Tuska Open Air, Helsinki (1.7.2016)
      Ykköskeikkani on totta kai pakko olla lempiyhtyeeltäni Lordilta. Lukemattomista keikkakokemuksista valikoin kuitenkin ne kaksi vetoa, jotka pääsin todistamaan eturivistä. Vaikka bändi keksii koko ajan uusia mielenkiintoisia kikkoja esiintymisiinsä, on sen kokonaisuudessaan paras lavashow yhäkin mielestäni ”Deadache”-albumikiertueen hurmeinen kauhuteatteri ruumiinavauksineen kaikkineen, jota pääsin todistamaan Barona Areenalla keväällä 2009. Kokemuksen vieläpä kruunasi seuraavan päivän iltapäivälehtien otsikot, joissa paikalla olleet lapsiperheet ja erityisesti vanhemmat kauhistelivat bändin heidän mielestään sopimatonta ja sairasta esiintymistä. Niitä kommentteja tuli silloin teininä luettua tirskuen fiiliksissä.
   2. KISS – Hartwall Arena, Helsinki (3.6.2013)
      KISSin Suomen-keikka kesäkuussa 2013 oli bändin ”Monster”-albumikiertueen Euroopan-osuuden toinen keikka. Bändi oli siis ehtinyt soittaa vasta yhden keikan silloisen uuden lavarakennelmansa kanssa. Siksi päätinkin itselleni poikkeuksellisesti olla katsomatta keikkavideoita etukäteen ja yllättyä uusista kuvioista paikan päällä. Kun esirippu sitten tuona iltana tippui ja KISS laskeutui katosta valtavan hämähäkkirakennelman selässä, olin täysin lamaantunut koko ensimmäisen kappaleen ajan. Ja kun vihdoin tokenin, oli koko loppuilta yhtä juhlaa. Jokaisen biisin tahtiin lauloin mukana musiikin ja pyrojen kovassa melskeessä. Viime vuodet suhteeni KISSiin on muuntautunut eräänlaiseksi viha-rakkaus -suhteeksi, jossa kritisoin bändiä heidän mokistaan aivan yhtä paljon kuin kehun heitä heidän saavutuksistaan. Mutta tuona iltana kesäkuussa 2013 en tuntenut ainuttakaan negatiivista tunnetta. Silloin todistaessani maailman kuuminta bändiä lavalla en olisi voinut olla ylpeämpi KISS-faniudestani.
   3. Alice Cooper – Barona Areena, Espoo (11.12.2009)
      Vielä vanhalla iällään Alice Cooper on monin kerroin vaikuttavampi esiintyjä kuin moni häntä vuosikymmeniä nuorempi. Ensimmäinen Alice Cooper -keikkani onkin jäänyt mieleen erityisesti herran itsensä väkevästä ja auktoriteettia huokuvasta lavakarismasta. Vaikka moni myös jäljittelee Cooperin vuosikymmeniä sitten popularisoimaa rock-teatteria, harva tekee sitä yhtä viihdyttävästi kuin shock rockin kummisetä itse.
   4. Rammstein – Hartwall Arena, Helsinki (15.2.2012)
      Vaikka kesällä 2019 todistamani Rammsteinin keikka on U2:n ohella suurin koskaan näkemäni livespektaakkeli, on itselleni tärkein ja vaikuttavin Rammstein-keikka kuitenkin silti ensimmäiseni. Mieleeni ovat loppuelämäkseni painuneet klassikkoja klassikon perään sisältänyt settilista sekä täysi Hartwall Arena, jossa kaikki istumapaikoillakin olevat seisoivat keikan alusta sen viimeisiin hetkiin saakka.
   5. Iron Maiden – Olympiastadion, Helsinki (20.7.2013) / Hartwall Arena, Helsinki (28.5.2018)
      Olen nähnyt jokaisen Iron Maidenin Suomeen rantautuneen kiertueen sitten vuoden 2008. Paras lavashow kaikista oli mielestäni kuitenkin bändin viimeisimmällä, nyt koronan takia tauolla olevalla ”Legacy of the Beast” -kiertueella. Jopa Iron Maidenin tasoinen maailmanluokan livebändi, jota itse pidän suuressa arvossa, onnistui suorastaan yllättämään spektaakkelinsa tasolla. Paras settilista näkemiltäni keikoilta oli taas kesällä 2013 bändin tehdessä kunniaa ”Seventh Son of a Seventh Son” -albumin aikaiselle kiertueelle.

   Jesse Kärkkäinen:

   

   Tälle vuotta ei tullutkaan keikoilla käytyä, kiitos koronan, joten tässä listani vuosien saatossa parhaista keikoista, joita olen saanut todistaa:

   1. Amon Amarth – Helsingin jäähalli (9.12.2019)
      Kaikkien aikojen parhaimmaksi keikkakokemukseksi nousee tällä erää viimeisin näkemäni konsertti. Amon Amarthin toissavuoden veto Helsingin jäähallissa oli kaikin puolin uskomaton kokemus, joka tarjosi näyttävän lavashown sekä erinomaisen settilistan. Varsinkin ulkomusiikilliset seikat jäivät mieleen, sillä lavalla nähtiin monenlaista rekvisiittaa maailmankäärmeestä kivipatsaisiin, eikä erilaisten efektien käytössä säästelty. Amon Amarthin konsertti oli huikea spektaakkeli, joka tulee elämään muistoissa hautaan saakka.
   2. CMX – Huvilateltta, Helsinki (31.8.2017)
      CMX:n massiivinen konseptialbumi “Talvikuningas” on yksi parhaimmista kotimaassaamme koskaan tehdyistä musiikkikiekoista. Kun CMX ilmoitti soittavansa albumin kokonaisuudessaan Helsingin juhlaviikoilla vuonna 2017, oli paikalle päästävä vaikka pää kainalossa. Eikä konsertti tuottanut kovista odotuksista huolimatta pettymystä, sillä “Talvikuningas” kuulosti livemuodossa aivan yhtä upealta kuin levyltä kuunneltuna. Kahteen osaan jaettu konsertti tarjosi myös mukavan bonuksen ensimmäisellä puoliskollaan, jonka aikana CMX esitti muutamista valikoiduista kappaleistaan mielenkiintoiset versiot ainoastaan syntetisaattoreita käyttäen.
   3. Manowar – Club Teatria, Oulu (13.3.2013)
      Manowar iski viime vuosikymmenen alkupuoliskolla lujaa omaan musiikkihermooni. Noihin aikoihin pääsin myös näkemään tämän lihaksikkaan hevimetallin sanansaattajan livemuodossa ensimmäistä kertaa elämässäni, kun yhtye saapui julistamaan oikean metallimusiikin ilosanomaa talviseen Ouluun. Tiukassa iskussa ollut yhtye tarjosikin huippubiiseillä ryyditetyn keikan, josta ei puuttunut uhoa eikä loistavaa musiikkia. Vaikka Manowar ei ole viime vuosina omilla soittolistoillani aktiivisesti pyörinyt, jaksaa yhtyeen Oulun-keikkaa edelleen muistella lämmöllä. Other bands play, Manowar kill!
   4. Ghost – Tuska, (2.7.2016)
      Ghostin esiintyminen Tuskassa vuonna 2016 oli itselleni yksi vaikuttavimmista keikkakokemuksista koskaan. Lähtökohdat huomioiden tämä oli hyvinkin yllättävää, sillä ennen Tuskassa nähtyä vetoa olin suhtautunut yhtyeeseen lähinnä negatiivisesti. Yhtyeen salaperäisyys ja keikan taianomainen ilmapiiri nappasivat kuitenkin vastustamattomalla tavalla mukaansa, minkä myötä yhtyeen tuotantoa tuli luukutettua varsin intensiivisesti konsertin jälkimainingeissa. Harmi, että yhtyeen touhuista katosi oikeusjuttujen myötä tuolloin siihen kiinteästi kuulunut mystisyys ja salamyhkäisyys, sillä nykyisellään Ghost tuntuu vain yhdeltä bändiltä monien joukossa.
   5. Moonsorrow – Henry’s Pub, Kuopio (13.2.2015)
      Kuopion Henry’s Pub on itselleni yksittäisistä keikkapaikoista se, jossa on tullut käytyä eniten kuuntelemassa livemusiikkia. Kuppilan lauteilla on tullut vuosien varrella nähtyä jos jonkinlaista metalliryhmää, mutta suurimman vaikutuksen teki Moonsorrowin keikka vuodelta 2015. Eeppisiä tunnelmia, raskasta räminää sekä mahtipontista paisuttelua tarjonnut keikka aiheuttaa edelleen kylmiä väreitä. Moonsorrow on yksi kotimaamme parhaimmista yhtyeistä myös livemuodossa, joten metalliryhmän keikalle kannattaa lähteä aina kun se on mahdollista.

   Heidi Mikkonen:

   

   1. Amorphis – Olavinlinna, Savonlinna (13.7.2014)
      Savonlinnan Oopperajuhlien ohjelmistoon on viime vuosina tavattu sisällyttää yksi raskaan musiikin iltama, ja kesällä 2014 Olavinlinnassa esiintyi Amorphis. Yhtye kuuluu omiin sentimentaalisiin suosikkeihini, olihan se yksi ensimmäisiä metalliyhtyeitä, joiden näin esiintyvän livenä joskus keskenkasvuisena wannabe-hevarina. Sittemmin yhtyeen loistavaa keikkakuntoa on tullut todistettua lähemmäs kymmenen kertaa, ja yksi näistä kerroista on painunut muistiin kenties parhaana koskaan näkemänäni ja kuulemanani konserttina. Olavinlinnan-keikka on jäänyt mieleen paitsi visuaalisesti näyttävästä, kalevalaiseen tarustoon pohjaavien kappaleiden esittämiseen hyvin soveltuvasta miljööstään, myös erinomaisesta settilistastaan ja yleisössä vallinneesta lämpimästä tunnelmasta. Keikan ensimmäisellä puoliskolla Amorphis esitti ”Eclipse”-albuminsa kokonaisuudessaan ja toisella valikoiman kappaleita muilta julkaisuiltaan, päättäen konsertin itsevarmasti tuolloin vastikään ilmestyneen ”Circle”-levyn johtobiisiin ”Hopeless Days”. Istumaan sijoitellun, keski-iältään jo hieman varttuneemman yleisön onnistui ennakkoluuloistani huolimatta nostaa takamuksensa ylös penkeistä viimeistään päätöskappaletta varten, ja suosionosoitukset olivat läpi keikan niin äänekkäitä, että yhtyekin taisi olla hieman hämmentynyt. Lavalla vieraillut huilisti-saksofonisti Sakari Kukko toi oman ainutkertaisen lisänsä jo valmiiksi erityislaatuiseen konserttiin, joten kaiken kaikkiaan tämä keikkakokemus on helppo nostaa ylitse muiden.
   2. Nightwish – Laulurinne, Joensuu (6.6.2015)
      ”Endless Forms Most Beautiful” -albumia seuranneet keikkaesiintymiset käynnistyivät Euroopan osalta Joensuussa, ja mikäli olisin tuolloin jostain syystä estynyt osallistumasta kyseiselle keikalle, olisin luultavasti räjähtänyt kappaleiksi silkasta turhautumisesta. Edelleen tuntuu uskomattomalta, että vain vartin bussimatka kotioveltani saattoi viedä minut kuuntelemaan ja katselemaan yhtä kaikkien aikojen suosikkiyhtyeistäni ja niin suuren kokoluokan konserttia. Musiikki, valot, lavasteet ja bändin sekä tuhansien viileässä kesäsateessa seisoneiden fanien välillä hohkannut rakkaus tekivät illasta maagisen. Yksisarviskengissä lavalla astellut Floor Jansen esiintyi kenties majesteettisemmin kuin koskaan, ja keikan jälkeen tekemieni päiväkirjamerkintöjen mukaan olin erityisen kiitollinen Troy Donockleyn läsnäolosta yhtyeen kokoonpanossa. Kaiken kukkuraksi onnistuin änkemään itseni eturiviin, joten juuri mikään ei himmentänyt loisteliasta tunnelmaa – elleivät sitten ne sadekuurot.
   3. Sabaton – Sotkamon Syke (19.7.2014)
      Kesä 2014 oli jostain syystä Se Keikkakesä – kenties siksi, että olin vielä nuori ja virkeä ja jaksoin kukkua yöt festareilla – ja niin myös näkemistäni Sabatonin esiintymisistä paras osui kyseiseen ajankohtaan. Ruotsalaisretkueen keikoilla on aina ollut aivan hillitön meininki, ja tälläkin kertaa puolitoistatuntinen oli yhtä hyppimistä, heilumista ja huutamista. Kesätaivas pimeni parahiksi juuri tämän konsertin ajaksi, ja festivaalipäivän päätösesiintyjänä yhtyeellä oli toki liuta pyrotehosteita esiteltäviksi. Kipinöitä ampuvan tankkilavasteen ja keikan päättäneen ilotulituksen yliampuvuus naurattaa vieläkin. Jos raketit ja liekinheittimet kuumensivat fyysisesti, sitäkin enemmän mieltä lämmittivät vokalisti Joakim Brodénin yleisölle osoittamat sanat: “Everybody’s having fun, nobody’s getting hurt – this is fucking heavy metal!”
   4. Babymetal – Kulttuuritalo, Helsinki (26.2.2020)
      Koronavuonna on tapahtunut myös hyviä asioita, ja yksi niistä oli ehdottomasti japanilaisen Babymetalin ensiesiintyminen Suomessa. Kulttuuritalo oli hieman erikoinen valinta keikkapaikaksi ja setti vain tunnin mittainen, mutta kaikki muu olikin sitten silkkaa iloa. Mahdottoman energinen ja säntillisesti tanssikoreografiansa esittänyt naiskolmikko sekä enimmäkseen taustalla pysytellyt bändi toimittivat asiansa kuin vain lukuisten jättikonserttien koulimina saattoivat, tarkasti ja karismaattisesti. Suzuka Nakamoton kyvyt vokalistina hämmästyttivät: hänen äänensä on mahdottoman vakaa ja voimakas, eikä tanssimisen aiheuttama väsymys kuulunut lainkaan niin paljon kuin sen kaiken järjen mukaan tulisi. Ensi kerralla sitten isommille areenoille täälläkin, jookos?
   5. Powerwolf – Rock Cafe, Tallinna (20.11.2019)
      Viidennen ikimuistoisen keikan valitseminen tälle listalle oli vaikeaa, mutta lukuisten hyvien ehdokkaiden joukosta nostettakoon Powerwolfin viimevuotinen Tallinnan-esiintyminen. Yhtyeen musiikki ei ole sellaista, mitä tulisi kotiolosuhteissa kuunneltua suurella hartaudella, mutta ai, miten loistavasti se toimii keikkaolosuhteissa! Ennen kaikkea konsertti on kuitenkin jäänyt mieleen visuaalisena kokemuksena, sillä keskikokoisella klubillakin lavashow’sta oli saatu todella näyttävä. Lyriikoissa kierolla tavalla hyödynnetty kristinuskotematiikka toi oman hykerryttävän säväyksensä niin lavasteisiin kuin esiintyjien asuihinkin. Bändin ja yleisön välinen positiivinen energia on kaikilla edellä mainituilla keikoilla ollut merkittävässä osassa siinä, miten mielelläni olen kyseisiä iltamia muistellut, ja niin tässäkin tapauksessa.

   Iida Elstelä:

   

   1. Emperor, Ihsahn, Leprous – Motstrøms, Notodden (29.9.2018)
      Paras keikka, jonka olen koskaan todistanut sijoittuu vuoteen 2018, Norjan Telemarkiin Emperorin kotikonnuille. Erityislaatuinen keikka järjestettiin Notoddenin Myrens Damissa — paikassa, jossa Emperorin ensimmäinen musiikkivideo biisiin ”The Loss & Curse Of Reverence” kuvattiin aikoinaan. Keikalla päästiin kuulemaan Emperorin lisäksi yhtyeen laulaja Ihsahnin soolokeikka, sekä samoilta konnuilta kotoisin olevan progerockbändi Leprouksen setti. Kappaleisiin valikoitui harvinaisuuksia, ja kuulin myöhemmin tapahtuman järjestäjältä, että kyseessä todellakin oli ”kerran elämässä” -tyyppinen juttu.
   2. Ghost – The Forum, Los Angeles (16.11.2018)
      Näkemistäni Ghostin keikoista on vaikea valita suosikkia, mutta jännittävyytensä ja älyttömän hyvän settilistansa puolesta on valittava Los Angelesissa vuonna 2018 todistamani live. Kahdesta kokonaisesta setistä koostuva keikka oli silkkaa euforiaa eikä jättänyt mitään vaillinaiseksi. Ghost on yhtye, joka ei petä koskaan, ja jonka kaikki keikat tuntuvat olevan täydellisiä, rakkaudentäyteisiä spektaakkeleja.
   3. Slayer – Tuska, Helsinki (29.6.2019)
      Slayerin viimeinen Suomen-keikka oli kerrassaan verta, hikeä ja kyyneleitä. Olin koko keikan täynnä energiaa, joka pakotti jalkaa toisen eteen pitissä pyöriessä. Oli mahtavaa todistaa Slayer vielä kerran, ja fiilis oli huipussaan vielä kotimatkalla, kun Helsingin päärautatieaseman hallit kaikuivat festarikävijöiden ”Slayer”-huutoja.
   4. Slipknot – Jäähalli, Helsinki (15.2.2015)
      Vuonna 2015 pääsin näkemään Slipknotin ensimmäistä kertaa livenä, ja ostin tapahtumaan VIP-passin, jolla pääsin tapaamaan osaa yhtyeestä. Henkilökohtaiselta tuntunut tapaaminen, kylkiluiden kohdalle mustelmia aiheuttanut eturivi ja täydellisyyttä hiponut setti ovat jättäneet minuun lähtemättömän vaikutuksen ja lämpimän tunteen, jotka tuskin haihtuvat mielestä koskaan.
   5. Stam1na – Karmarock, Harjavalta (25.7.2015)
      Sinänsä Stam1nan näkeminen on melko arkinen juttu ainakin itselleni, mutta vuoden 2015 Karmarockin-keikka on jäänyt erityisen hyvin todistamistani keikoista mieleen. 2015 oli ensimmäinen kerta, kun Maj Karman luotsaama Karmarock järjestettiin ns. ”sika säkissä” -menetelmällä, eli vain murto-osa esiintyjistä julkaistiin etukäteen. En ollut lukenut vihjeitä netistä etukäteen ollenkaan, joten Stam1nan esiintyminen tuli todellisena yllätyksenä — etenkin kun olin edellisenä iltana juuri nähnyt bändin Helsingin Nosturissa. ”Panzerfaustin” ensisointujen kajahtaessa Harjavallan hämärtyvälle taivaalle juoksin minkä jaloistani pääsin suoraan keskelle puulavoista kyhätyn pienen lavan eturiviä. Tilanne oli absurdi, ja ehkä siksi yksi ikimuistoisimmista.

   Thomas Frankton:

   

   Eiköhän ole sanomatta selvää, että elämän parhaiden keikkakokemuksien tiivistäminen viiteen on kutakuinkin mahdotonta ilman vuosikausia kestävää Excel-taulukon huolellista ja järjestelmällistä ylläpitoa. Koska opin tuon elämälle olennaisen taulukointiohjelmiston käytön vasta hiljattain, joudun pahoittelemaan listani sekamelskaa.

   Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
   1. Paul McCartney – Hartwall Areena, Helsinki (12.12.2011)
      Vaikka minulta löytyisi muutamankin esseen verran sanottavaa musiikkiteollisuuden ja sen kuluttajien tavoista olla tukematta ja tutkimatta uusia tulokkaita ja keskittyä vanhoihin artisteihin yksinomaan heidän legendastatuksen ansiosta, muistelen tätä iltaa suurella lämmöllä. 38 kappaletta yhdeltä historian ansioituneimmista säveltäjistä illan aikana kuulostaa paperilla megalomaaniselta ja puuduttavalta, mutta ”Hello Goodbyen” lähtiessä soimaan ja hittiputken jatkuessa aina ”Abbey Roadin” fantastiseen lopputrilogiaan asti, ei hymyjä voinut säästellä. Tiedä sitten, oliko tämä oikeasti paras näkemäni keikka, mutta ainakin palaan ajatuksissani tähän iltaan vielä tänäkin päivänä.
   2. Disco Ensemble – Tavastia, Helsinki (8.12.2018)
      Disco Ensemblen lopettaminen oli merkittävä paikka kotimaisen vaihtoehtomusiikin saralla. Vaikka illan aikana kuultiin oikeastaan sama settilista, jota bändi oli viimeisen parin vuoden aikana soittanut, tässä bändin viimeisessä keikassa oli hyvin omalaatuinen surun ja lähtemisen tunnelma. Kaikki paikalla olleet olivat kuitenkin selkeästi samalla sivulla fiiliksiensä suhteen, eikä yleisöä voisi millään syyttää energian puutteesta, ja kaiken päätteeksi jokainen oli varmasti aivan yhtä paskana, niin fyysisesti kuin henkisesti. Olen monta kertaa poistunut Tavastialta iloisena tai surullisena, mutta tänä iltana olin molempia – uskomaton keikka, uskomaton menetys.
   3. The Dillinger Escape Plan – Klubi, Tampere (5.2.2017)
      Tässä illassa on jotain samaa kuin Disco Ensemblen kohdalla, mutta tällä keikalla haikeus tuli tiedosta, että bändi tulisi vielä soittamaan viimeiset keikkansa, joille en koskaan tulisi pääsemään. Dillinger on etenkin tämän keikan jälkeen muodostunut yhdeksi elämäni tärkeimmistä bändeistä, ja muistelen tätä iltaa aina kuunnellessani bändin tuotantoa.
   4. Devin Townsend – Savoy-teatteri (30.3.2019)
      Townsend oli teini-ikäni heittämällä suurin musiikillinen idolini, josta myönnän erkaantuneeni vähitellen vuosi vuodelta, ja vaikka ehdottomasti edelleen käyn häntä katsomassa kun siihen mahdollisuuden saan, tätä iltaa edeltävästä parista keikasta ehdottomasti puuttui osa siitä innosta, jota olen aiemmin kokenut hänen musiikkiaan kohtaan. Savoyn-keikka keskittyi kuitenkin juuri siihen, mikä minut veti Townsendin puoleen: itse Townsendiin. Viimeistään akustinen versiointi ”Funeral”-kappaleesta toi kyynelet silmille ja herätti jotain, mikä parin vuoden ajan oli pahasti puuttunut.
   5. Provinssi 2015 – (24.-27.6.2015)
      Huijaan nyt rankasti, mutta tässä oli oman festivaalikäyntihistoriani tähänastinen huippuvuosi, jota ylistän aina festareista keskustellessani. Nelipäiväinen Provinssi oli ikimuistoinen, johtukoot sitten esiintyjistä, seurasta tai mistä tahansa mieleen tulevasta. Sain mahdollisuuden nähdä tuona viikonloppuna niin monta nykyistä suosikkiani, ja halu olla osana tätä maailmaa johti lehden toimitukseen hakemiseen ja nykyisiin kulttuurituotannon opintoihini. Tuota viikonloppua ikävöin edelleen.

   Joonas Arppe:

   

   Koen yli 7 vuotta jatkuneen rockbändin riveissä esiintymisen jossain määrin vieneen minulta kyvyn nauttia live-musiikista samalla tavalla kuin joskus aiemmin. Kun salaisuuksien verho keikkailun ympärillä raottuu ja rock-arki tulee vuosien varrella koko ajan tutummaksi, häviää hommasta sitä joskus ympäröinyt salamyhkäisyys – keikat alkavat kuulostaa ja näyttää samalta. Katsoessani kansainvälisiä mega-akteja näen esityksen valtavan tuotannon ja sen mahdollistaneet teknisyydet, ilmaisun usein jäädessä taka-alalle. Katsoessani aloittelevia bändejä Kuopion Henry’s Pubissa juontamissani bändikilpailuissa näen kaipaamani ilmaisuhalun, mutta tekniikka on harvoin hallussa. Musiikkialan realiteettien kohtaaminen on tehnyt minusta kädet puuskassa lavan sivulla seisovan rokkipoliisin, oikean rock and roll-komissaarion, mutta aina silloin virkamerkki on parempi sujauttaa piiloon. Listani käsittelee keikkoja enemmän nostalgisessa, kuin objektiivisessa mielessä, eikä sitä kannata missään nimessä pitää kiveen hakattuna:

2. 1. Mara Balls – Henry’s Pub, Kuopio 2.3.2018Paras lähtökohta keikan katsomiseen on olla täysin tietämätön siitä, mitä odottaa. En ollut eläissäni kuullut sanaakaan Mara Ballsista, kun kotopuoleen kyläilemään tullut tamperelaiskaverini ehdotti perjantain ratoksi bändin keikkaa Henkassa. Odottaessamme keikan alkua lavalla seisoi vanha putkitelevisio, ja sen päällä Orange-kitaranuppi. Taustarätti oli räikeän keltainen ja seiskarihenkinen. Muistan ihmetelleeni television tarkoitusta. Ušankaan, karvaiseen häntään ja sukkahousuihin pukeutuneen, hullunkiilto silmissään riehuvan Maria Mattilan astuttua trionsa kanssa lavalle kävi ilmi, että television sisällä oli kitarakaapin elementti.
   Bändillä oli persoonallinen soundi ja habitus – kaikuisa fuzz-kitara piikitti Maran suomirock-biiseihin sopivasti psykedeellistä 70-luvun fiilistä, ja koko paketti vaikutti DIY-henkisyydestään huolimatta tarkan harkinnan tulokselta. Ostin jälkeenpäin keikan hypnotisoimana Mattilalta naisten L-kokoisen Mara Balls -t-paidan, koska miesten koot oli myyty loppuun. Paita on sittemmin kadonnut jonkun muun yöpaidaksi.
3. 2. AC/DC – Ratina, Tampere 1.6.2010
   Yläasteen päättänyt luokkaretki Tampereelle sattui kuin ihmeen kaupalla siirtymään AC/DC:n ”Black Ice” -kiertueen Ratinan-keikan kohdalle, mutta keikkaliput menivät sivu suun. Linja-autoaseman takaa löytyi kuitenkin kaide, jonka päältä näki paikalle tuotujen raksa-aitojen yli suoraan lavalle. Paikalle oli kerääntynyt kymmenittäin ihmisiä. Valtasimme luokkakavereideni kanssa oman pätkämme kaiteesta, ja odotimme keikan alkua orastavan kesän paahteessa ikuisuudelta tuntuneen ajan. AC/DC:n aloittaessa ”Rock N’ Roll Trainin” ympärillemme kerääntyneet ihmiset karjuivat kuin olisivat voittaneet raveissa. Takanamme kulkeva autotie oli tukossa, ja paikalle oli saapunut tilannetta tarkkaileva poliisipartio. Joku ojensi minulle surkeasti tarkennetut halpahallin kiikarit, joilla katsoin lavalla soittavaa rockbändiä. Muistan ihmetelleeni rockin yhdistävää voimaa ja passanneeni kiikarit eteenpäin. Kokemus oli minulle ainutlaatuinen; todistin ensi kertaa omin silmin rockmusiikin vaikutusta stadionlavan edessä keinuvaan, valtavaan ihmismereen. Illan hämärtyessä Ratinalla jalkani olivat niin puutuneet kaiteen päällä tasapainoilusta, että luovutin paikkani kaiteen kupeessa vuoroaan odottaneelle fanille ja palasin hotellille kokemusta rikkaampana.
4. 3. Kreator – RockCock, Kuopio 1.8.2009
   Rippikouluun lähtö jäi tuona aamuna välistä lähikaupan pelikoneen avustettua ensimmäisten festarilippujeni ostossa. Vuonna 2009 maastokuvioisiin housuihin ja mustiin bändipaitoihin kesät talvet pukeutuneen rasvatukkaisen hevarinuoren mielessä ”Enemy Of God” oli maailman paras ja ainoa thrash-styge. Pari kavereistani kaivoi tiensä festareille raksa-aitojen alta, eikä vanhemmille vastattu puhelimeen. Ennen keikkaa arvottiin, onko Kreatorin moshpit liian rankka kokemus ensikertalaisille, mutta sinne mentiin silti. Hiki haisi ja hiekka pöllysi Väinölänniemen rannalla; meno oli 15-vuotiaan hevi-räkiksen näkökulmasta vähintäänkin ”ihan vitun rajua”. Näin ”Extreme Aggressionin” jälkeen pitissä samanikäisen luokkakaverini nostavan nenästä vuotaneen veren tahrimat kätensä ilmaan ja vaativan karjuen lisää biisejä. Musiikki iski elävänä eri tavalla kuin koskaan aiemmin, ikään kuin lavalla keikkuvat nelikymppiset saksalaiset olisivat tulleet puhuttelemaan minua henkilökohtaisesti. Keikoille osallistumisesta tuli ensimmäisen festarikokemuksen jälkeen harrastus, suuri mielenkiinnon kohde ja myöhemmin kutsumus.
5. 4. Anthrax – Tuska, Helsinki 2.7.2016
   Nuoruusiän enimmät rässi-himot oli vuonna 2016 sammutettu ja keikkailu tuttua puuhaa, mutta tunnelma allekirjoittaneen ensimmäisellä Tuska-festarilla kutsui katsomaan yhtä männävuosien suosikkibändeistäni. Myös halu tarkastaa valtava lava, jolla oma bändini seuraavana päivänä soittaisi oli suuri. Jätin edellisiltana likaantuneet kamppeeni Omon pesulatelttaan pyykättäväksi – vaihdossa sain kylpytakin, johon sonnustautuneena lähdin seurueeni kanssa katsomaan Anthraxia. Kohtaan, jossa seisoimme aukesi keikan alussa valtava moshpit, jonka yritin välttää kylpytakissani lavaa kohti hiippaillen. Yhtäkkiä olin eturivissä, porukastani erossa, vesisateessa, kylpytakki päälläni, pienessä päivähiprakassa, takanani tuhansia ihmisiä ja edessäni Anthrax. Vaati juuri oikeat olosuhteet nauttia viimestä kertaa keikasta sillä naiivilla nuoruuden innolla jonka olin kokenut vuosia aiemmin katsoessani Kreatorin ja AC/DC:n kaltaisia bändejä, mutta kokemus oli joka tapauksessa ikimuistoinen.
6. 5. Block Buster – Olympiastadion, Helsinki 17.6.2011
   Teininä ei ihan joka päivä päässyt katsomaan, kun omanikäiset koulukaverit soittavat koko maan suurimmalla areenalla samaa rokkia kuin pari vuotta aiemmin ylä-asteen kevätjuhlassa. Näin kameralla ja pressipassillani aseistautuneena ensimmäistä kertaa mitä isojen keikkatuotantojen kulisseissa tapahtuu, ja kuinka arkinen asia oli lopulta kuvata oman lähipiirin jäseniä Olympiastadionin lavalla. Keikan alkaessa tuntui todella, että musiikissa kaikki on mahdollista, kunhan antaa kaikkensa ja uskoo siihen mitä tekee. Muistan laulaja Aarnin kuitanneen Yleisradiolle, ettei ”tämä vielä bändille mitään aiheuta, kunhan mennään soittamaan ja katsotaan myöhemmin mitä tapahtuu” – harvinaisen kylmäjärkinen statement 16-vuotiaalta, kitaransoittoa ja rock-musiikkia rakastavalta nuorelta.

Harri Kuulas:

Tämä oli mielenkiintoinen haaste lähteä pohtimaan omaa henkilökohtaista kaikkien näkemieni ja kokemieni keikkojen TOP 5 -listausta, mutta pitkällisen harkinnan jälkeen päädyin seuraavanlaiseen settiin. Lisättäköön, että valinta oli oikeasti todella vaikea.

1. Korpiklaani – Razzmatazz 2, Barcelona (17.12.2014)
   Jos en laittaisi tätä iltaa kokemieni keikkojen ykköseksi, olisin hölmö. Keikan, jossa pääsee itse lavalle ja jossa toteuttaa yhden sellaisen asian, jonka tulee muistamaan varmasti koko eliniän, on ehdottomasti oltava numero yksi ja keikkojen keikka. Tuolloin vuoden 2014 joulukuussa tuli siis lavalla polvistuttua ja kosittua vaimoani. Samana iltana Korpiklaanin kanssa lavan jakoivat Sabaton ja Týr, erittäin onnistunut ilta, etenkin kun esittämääni kysymykseen vastattiin myöntyvästi. Korpiklaani omisti meille heti kosinnan jälkeen kappaleen ”Sumussa Hämärän Aamun”, jonka aikana muistan itkeneeni onnen kyyneleitä.
2. Rammstein – Ratinan Stadion, Tampere (10.8.2019)
   Tämä Saksan ihme industrial metalille järjestää aina aivan mielettömän spektaakkelin. Olin niin iloinen, kun onnistuin saamaan sen kuuluisan kymmenen minuutin aikana itselleni permantolipun tälle loppuun myydylle keikalle. Monta kertaa olen kyseisen jättiläisen lavalla päässyt todistamaan, mutta Tampereen keikka saa vielä näin yli vuodenkin jälkeen erittäin lämpimiä fiiliksiä aikaiseksi. Muistan tuon keikan jälkeiset tuntemukset, miten olin aivan järjettömän onnellinen. Rammsteinin keikalla sattuu ja tapahtuu, ja jokainen kanssajuhlija joka Ratinassa mukana oli, voi varmasti sanoa, että ilta oli enemmän kuin onnistunut. En malta edes odottaa seuraavaa Rammsteinin keikkaa!
3. Amon Amarth – Helsingin jäähalli (9.12.2019)
   Viime vuonna näin elämäni ensimmäistä kertaa Amon Amarthin livenä. Tuon illan jälkeen muistan todenneeni ystävillenikin, että tämä ei taatusti jää viimeiseksi kerraksi, kun olen mukana todistamassa tämän viikinkimetallin ihmeellistä lavashow’ta livenä. Koko ilta oli yhtä tulimerta, lavalla tapahtui jokaisen biisin aikana jotain uutta ja ihmeellistä. Loistavan seuran lisäksi illasta teki varsin onnistuneen erittäin hauska ”soutupitti”. Amon Amarth takaisin Suomeen ja äkkiä.
4. Linkin Park – Sonisphere, Pori (25.7.2009)
   Vuonna 2009 järjestettiin Sonisphere Porissa, jonne moni osti liput nähdäkseen Metallican. Minulle tosin se suurempi syy lipun hankintaan oli Linkin Park, jonka olin vasta edellisenä vuonna nähnyt Seinäjoella Provinssissa. Koska yhtye on yksi niistä, jotka kuljettivat musiikkimakuani raskaampaan suuntaan, en saata kylliksi iloita siitä, että pääsin myös todistamaan Linkin Parkin useampaan kertaan livenä. Porin Kirjurinluodossa olin Linkin Parkin keikalla eturivissä, ja tätä keikkaa en unohda varmasti ikinä. Chester Benningtonin upea ääni saa yhä edelleenkin kropassani kylmiä väreitä aikaiseksi. Mieletön ilta kaiken kaikkiaan.
5. The Prodigy – V Festival, Chelmsford (16.8.2008)
   Viidenneksi haluan nostaa listalleni Briteissä tapahtuneen ikimuistoisen elämyksen, kun The Prodigy esiintyi Chelmsfordissa V Festivalin yhtenä pääesiintyjänä. Britannialaiset festarivieraat tiesivät kertoa minulle, että The Prodigy oli todellakin juuri tuolta Essexin alueelta kotoisin. Se ilo ja riemu, mikä paistoi niin yleisön kuin esiintyvän yhtyeen kasvoilta on jäänyt ikuisesti mieleeni. Vaikka tuolloin pelkäsinkin hetken, että kuolen ihmismassan puristukseen, on tämä silti sellainen kokemus, mitä en mistään hinnasta vaihtaisi pois. Kyseinen keikka siis ehdottomasti viimeisenä mukaan TOP 5 elettyjen, koettujen, nähtyjen ja juhlittujen keikkojen joukkoon.

Teemu Esko:

1. Heilung – Tuska, Helsinki (29.6.2019)
   Heilungin pakanallinen parannusrituaali on parhaita asioita, joita ihminen voi kokea. Yhtyeen kokeellinen folk-musiikki on parhautta jo levyltä kuunneltuna, mutta lavalla yhtye on jotain vielä hienompaa. Menneiden vuosien alkukantainen ja luonnonläheinen maailmankuva elää Heilungissa ja puhuttelee mitä syvällisimmin yhä tänä päivänä.
2. Lustmord – Blowup Vol. 5, Korjaamo, Helsinki (12.10.2019)
   Ei ole mikään itsestäänselvyys, että dark ambient toimii livenä edes kohtalaisesti. Vielä poikkeuksellisempaa lienee, että se räjäyttää tajunnan tällä tavalla. Genren pioneeri Lustmord ylitti kaikki odotukseni ensimmäisellä Suomen keikallaan. Hyytävä ambianssi ja avaruutta esittävät visuaalit kutsuivat tutkimaan kosmoksen mysteerejä ja hukkumaan omaan alitajuntaan.
3. Rammstein – Ratinan Stadion, Tampere (10.8.2019)
   Rammstein toi Tampereelle spektaakkelien spektaakkelin ja koko joukon erinomaista industrial metalia aina debyytistään uusimpaan teokseen asti. ”Pussy” ja jättimäinen penis ovat kulahtanut kombo, mutta ”Puppe” ja palavat lastenvaunut paikkasivat tuon kauneusvirheen. Rammstein on ensimmäinen yhtye, jota aloin oikeasti kuunnella aktiivisesti, joten oli liikuttavaa kokea heiltä näin upea keikka.
4. Black Sabbath – Monsters Of Rock, Helsinki (7.7.2016)
   Rammsteinin jälkeen matka vei pikimmiten Black Sabbathin pariin, ja musiikkimakuni pyöri yhtyeen ympärillä useita vuosia. Ehdin todistaa yhtyeen kahdesti livenä, Hartwall Arenalla 2013 ja Kaisaniemessä 2016. Yhteinen matkamme ei ollut ehkä yhtä pitkä kuin monen muun fanin kohdalla, mutta yhtyeen viimeinen Suomen keikka oli yhtä itkua. Onneksi ei ainoastaan surun, vaan myös onnen kyyneleitä. Black Sabbath oli nimittäin paremmassa vedossa kuin uskalsin toivoa ja esitti monia suosikkikappaleitani ”Into the Voidista” ”Hand of Doomiin”.
5. Asagraum – Steelfest, Hyvinkää (19.5.2018)
   Black metal -keikkoja on tullut nähtyä niin monta, että on äärimmäisen vaikeaa valita yhtä ylitse muiden. Jos kuitenkin pitäisi, se olisi tämä – hollantilainen Asagraum vuoden 2018 Steelfestissä. Jos yhtye saa minut syvään transsiin jo ennen soiton aloittamista, jotain on tehty oikein. Varsinkin, jos sitä seuraavat eräät viime vuosikymmenen parhaista black metal -kappaleista.

Juhani Mistola:

Vai kaikkien aikojen nähtyjen keikkojen Top-5? Yli kahdenkymmenen keikkavuoden ja varmaankin pitkälti tuhannen paremmalle puolelle nousseen keikkamäärän vuoksi taitaa olla täysin mahdoton tehtävä. Yritetään silti, kronologisessa järjestyksessä. Lista on ylitunteileva, nostalgisoiva ja pahasti puutteellinen – niin on yleensä elämäkin. Ja stadionrokkia painottava.

1. 1. The Rolling Stones – Helsingin Olympiastadion (5.8.1998)
      Mikä tunne voisi päihittää ensirakkauden? 12-vuotiaana Stadikalla nähty The Rolling Stones oli lyhyesti sanoen pienen maailmani ylösalaisin kääntävä kokemus, joka siinä hetkessä vertautui jumalien laskeutumiseen maan päälle. Aloitusbiisi ”Satisfactionin” aluksi räjähtänyt valopallo vei pikkupojan maailmaan, josta ei tunnu olevan paluuta. Tuo tunne ei ole sittemmin muuttunut mihinkään ja Stones on tullut nähtyä sittemmin ainakin Barcelonassa, Berliinissä ja Tukholmassa, yhtyeen ”Dead Flowers” -kappaleen mukaan on tullut nimettyä yksi omakin bändi. Ja nyt Keith Richards on 77-vuotias. Mitä, luulin niiden olevan ikäloppuja jo sillä ekalla keikallani!
   2. Hanoi Rocks – Uusi tuleminen 2002–2009
      Kotimaisen pakkomiellefanitusbändini keikat olivat aluksi tapauksia ja sittemmin niistä tuli tapa. Mikäli Hanoi oli jossain lähistöllä keikalla, sinne oli yksinkertaisesti mentävä. Näin ollen parhaimman yksittäisen keikan listaaminen on sula mahdottomuus. 1980-luvun jäärät kritisoivat tuolloin, että uuden vuosituhannen kokoonpano ei yllä lähimainkaan klassisen kokoonpanon mittoihin, mutta puutteineenkin bändillä oli keikasta ja paikasta riippumatta maailmanluokan meininki. Riskinottoa ei pelätty ja bändin johtohahmojen sävelkynät ja ulosanti olivat parhaimmillaan täysin vastaansanomattomia. Vuoden 2009 Tavastian jäähyväiskeikkojen jälkeen jäi jäljelle wiskarilainen olo: Tässäkö tää oli? Taisi olla, sillä herrat Monroe ja McCoy eivät ole satunnaisista osumista huolimatta päässeet ilman toisiaan entisenlaiseen lentoon.
   3. Queen + Adam Lambert – Hammersmith Apollo, Lontoo (12.7.2012)
      Kansainvälinen fanitusbändini tuskin pääsee keulahahmonsa ennenaikaisesta poismenosta ikinä yli, mutta pari vuosikymmentä liian myöhään syntyneille American Idol -laulaja Adam Lambert toimi parhaana mahdollisena kopiona aidolle asialle. Vuoden 2005 Queen-keikka Paul Rodgersin kanssa Tukholmassa oli upea elämys ja mainio show, mutta laulaja tuntui koko ajan olevan eri paria muun bändin kanssa. Tätä ongelmaa ei Lambertin kanssa ollut, vaikka vokalisti olikin tässä vaiheessa vasta etsimässä paikkaansa. Lisäpotkua erityiseen keikkaan toi keikkapaikka: Stadioneihin tottunut yhtye oli poikkeuksellisesti ahdettu menneiden aikojen kotiklubiinsa Hammersmith Odeoniin, jonka teatterimainen ympäristö on todistanut Queenin pompöösiä taiderokkia jo vuonna 1975.
   4. Bruce Springsteen & The E-Street Band – HK Areena, Turku (7–8.5.2013)
      Eräs ikisuosikeistani, Bruce Springsteen, ei tunnu säästelevän keikoillaan bändiään, itseään tai yleisöään. Edelliskesän 4 h 6 min (!) kestänyt ennätyskeikka oli jopa itselleni liikaa Pomoa yhteen iltaan, mutta toukokuussa 2013 kotikaupunkiini Turkuun saapunut kahden päivän Springsteen-show on jäänyt mieleen täydellisenä kiteytyksenä herran vahvuuksista. Tiukka bändi, hyväntuulinen meininki, upeat biisit, toiveiden huomioon ottaminen, kaikkensa antaminen… Ja tämä kaikki vieläpä normaalia ”intiimimmässä” halliympäristössä – stadioneihin verrattuna – ja kahtena peräkkäisenä päivänä! En usko kokevani enää mitään samanlaista uudestaan.
   5. Nick Cave & The Bad Seeds – Pori Jazz (19.7.2018)
      En ole mikään maailman suurin Nick Cave -fani, enkä tunne herran tuotantoa läheskään tarpeeksi hyvin. Silti on pakko sanoa, etten ole ikinä kuullut enkä kokenut mitään vastaavan kaltaista luonnonvoimaa kuin Nick Cave Pori Jazzissa 2018. Pääosin akustisin soittimin säestänyt Bad Seeds pysyi turvallisesti sävelen mitan päässä johtajastaan, kun Australian mielipuolisin saarnamies messusi tarinoita ihmismielen pimeältä puolelta, välillä yltyen väkivaltaiseen sävelmyllytykseen. Ja salamannopeasti – tunnelma muuttui kauneimpaan herkkyyteen, mitä kuvitella saattaa. Lähdin paikalta tyrmistyneenä.

Bubbling under: The Darkness – Ankkarock 2004, The Ark – Kåren, Turku 2004, AC/DC – Olympiastadion 2001, Tori Amos – Pori Jazz 2010, Mötley Crue – Turku 2005, Dio – Ruisrock 2002, Monster Magnet – Ruisrock 2004, Iggy Pop – Sonisphere 2010, Pearl Jam – Tukholma 2014, Ellips – Apollo, Turku 2019

Rudi Peltonen:

Kaikkien aikojen viiden parhaan keikan listaaminen tuntuu vähintäänkin haastavalta tehtävältä, koska omaa keikoillakäyntihistoriaa on takana jo 36 vuotta. Päätinkin siis listata tähän viisi sellaista keikkaa, jotka jollakin tavalla ovat jääneet erityisesti mieleen; eivät välttämättä keikan hienouden takia, mutta jokin niihin aina saa palaamaan muisteluissa. Yleensä itse tilaisuuteen on liittynyt jotakin mieleenpainuvaa. Lista on sinälläänkin mielenkiintoinen, etteivät sille päässeet bändit missään tapauksessa kuulu kuunneltuina omaan tämänhetkiseen top10:in. Keikoilla on siis pääasiassa nostalgia-arvoa. En edes lähde arvailemaan, paljonko keikkoja on vuosien aikana tullut todistettua, mutta kyllä siinä luvussa monta numeroa on. Näiden top5-keikkojen päivämäärät (tai vuodetkaan) eivät välttämättä ole ihan kohdillaan, mutta listalle pääsi kuitenkin keikkoja eri vuosikymmeniltä.

1. Metallica – Nivalan Tuskula (15.12.1984?)
   Tästä kaikki oikeastaan alkoi – siis oma keikoilla käyntini. Asuin tuolloin ajoetäisyydellä Nivalasta, ja kun kaveri kysäisi, lähdenkö katsomaan “jotakin ulkomaista heavy-bändiä”, niin tokihan olin mukana. Kerrottakoon, että en tiennyt bändistä yhtään mitään, en koskaan ollut käynyt yhdelläkään keikalla, eikä ikävuosiakaan ollut vielä kovin paljon. Keikkapaikalle meidät kuskasi oma isäni. Tuiskulassa ei varmasti ollut kuin parisataa henkeä, mutta olihan tuo kokemus nuorelle tytölle. Jotenkin tästä illasta aukesi aivan uusi maailma, ja samalla tiellä olen yhäkin. Mainittakoon, että seuraava samassa paikassa todistamani keikka taisikin sitten olla Yö-Popeda-Mamba-osastoa.
2. Death Angel – Kuusrock, Oulu (16.7.1988)
   1980-luvulla tuli kierrettyä kesät festareilla ympäri Suomea. Kuusrock oli varmaan yksi niistä, jonne lähdettiin erityisesti jonkin esiintyjän takia: Death Angel saapui Suomeen! Olimme viettäneet edellisen illan Ilosaarirockissa Joensuussa, ja siellä tutustuin johonkin tyyppiin, jonka kanssa nostimme festarin loputtua peukalon pystyyn ja matkasimme kohti Oulua. Eihän se yöaikainen liftaaminen ihan suunnitelmien mukaan onnistunut, mutta aamupäivällä saavuimme Kuusrockin porteille. Death Angelin debyytti “Ultra-Violence” oli kolahtanut edellisenä vuonna itselleni täysillä, joten tämä festarikeikka painui erityisesti mieleen. Siihen aikaan harrastettiin stage-divingia, minkä seurauksena matka takaisin Itä-Suomeen taittui ilman toista kenkää. Oli siinä äiti varmasti taas ylpeä jälkikasvustaan, kun kotiin palasin.
3. Dimmu Borgir (acoustic) – Roadhouse, Helsinki (31.10.1997)
   Tämä oli mielenkiintoinen ilta: jostain syystä en ollut legendaarisessa Lepakossa katsomassa Dimmu Borgirin keikkaa vaan vietin kavereiden kanssa iltaa silloisessa Kaisaniemen Roadhousessa. Istuskelimme virvokkeiden äärellä yläkerrassa maailmaa parantaen. Jossakin vaiheessa piipahdin alakerran puolella katselemassa, näkyisikö siellä tuttuja. Paikka olikin jo tupsahtanut täyteen varmaankin keikalta saapunutta porukkaa. Ylös tullessani sanoin kavereille, että ihan kuin “Dimmun häiskiä olis ollut yhdessä pöydässä”. No, olihan niitä, ja illan mittaan bändi veti vielä alakerrassa akustisen keikan puoliksi yllättäen. Niin vain pääsin siis nauttimaan Dimmu Borgirista, vaikka en Lepakkoon ollut päässytkään.
4. Scorpions – Wacken Open Air (4.8.2006?)
   Kyllähän 70-luvulla syntyneet ovat kuulleet väkisinkin nuoruutensa soundtrackinä Scorpionsia, joten hiukan hymähdellen menimme bändin spesiaalikeikkaa Wacken Open Airissa katsomaan. Mutta voi mitä ilotulitusta keikka olikaan! Bändin fanit olivat saaneet äänestää tällä keikalla soitettavia biisejä. Keikalla lavalla nähtiin niin senhetkistä kuin aikaisempaakin kokoonpanoa. Keikka oli kahden ja puolen tunnin mittainen huippuhetki, jota oli ilo todistaa vielä Saksassa. Mainittakoon muuten, että seuraavana päivänä kaljakiskan myyjä morjesti minua nimeltä. Oli nimittäin myös ollut keikalla vähän jano!
5. The Committee – Eindhoven Metal Meeting (14.12.2019)
   Viime vuosilta on jo helpompi muistaa keikkoja, jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet. Top5 ei tähän riitä, mutta nostetaan nyt yksi mykistävä keikka tällekin listalle: Joulukuussa 2019 The Committee heitti Eindhoven Metal Meetingissä niin hypnoottisen keikan, että iho oli kananlihalla koko sen ajan. Järisyttävät videot bändin muuten eleettömän esiintymisen taustalla loivat lisäefektiä loistavalle musiikille. Ehkäpä muistelen tätä sitten 30 vuoden päästäkin.