Matka tyyneyden tyyssijaan – arvostelussa Demon Hunterin ”Peace”
Amerikkalainen metalliyhtye Demon Hunter julkaisee maaliskuun 1. päivä kaksi erillistä albumia Solid State Recordsin kautta. Bändin järjestyksessään kymmenes albumi kantaa nimeä ”Peace”, ja se on julkaisukaksikon kevyempi osapuoli. Siinä missä ”War” tarjoilee traditionaalisempaa materiaalia pienellä lisäbuustilla, keskittyy ”Peace” kokonaan rauhallisen mielenmaiseman maalailuun. Hienona albumeita yhdistävänä yksityiskohtana mainittakoon, että kummankin julkaisun viimeiset biisit edustavat bändin tuotannon raskainta ja kevyintä äärilaitaa.
Peace – rauha. Demon Hunter päätti tehdä tällä kertaa jotain uutta ja erilaista julkaisemalla samaan aikaan kaksi täysin eri suuntiin kulkevaa albumia. Lähtökohtaisesti pidin ideasta, sillä bändin vokalisti Ryan Clark on osoittanut olevansa erinomainen tunteiden tulkki herkemmissä kappaleissa. Senpä vuoksi olisinkin odottanut täysin puhtaille perustuvalta ”Peacelta” edes lähelle ”Dead Flowers” -tasoa nousevia voimallisia biisejä, jotka kaappaisivat kuulijan valtaansa. Tällaista kokemusta lähelle nousevatkin kaihoisia tunteita herättävä ”I Don’t Believe You”, unilauluksikin mainiosti kelpaava ”Recuse Myself” ja pelkällä pianolla säestetty ”Fear Is Not My Guide”.
Vaikka levollisuus ja seesteisyys ovat albumin hallitsevia teemoja, on sekaan ujutettu myös pari nopeampaa biisiä. Avauskappale ”More Than Bones” tempaisee mukaansa sellaisella nykäisyllä, että olo on jopa hieman harhaanjohdettu peilaten muun materiaalin maltillisuuteen. Nimikkoraita ”Peace” on ainoa, joka nostaa kierroksia lähes avausbiisin tasolle ja jättää mutkittelevalla kertsillään lähtemättömän myönteisen muistijäljen jo ensikuulemalla.
Mainos päättyy
”Time Only Takes” ja ”Bet My Life” sen sijaan kulkevat niin suoraviivaista polkua, että kyllästyminen jo biisien alkupuolella on realistinen uhka. Soitto- ja laulupuoli kun eivät kumpikaan tarjoa kunnollista tarttumapintaa, vaan biisit ovat alusta loppuun tasaista poljentoa vailla yllätyksellisyyttä. Myös ”Two Ways” sopii valitettavan hyvin edellä mainittuun muottiin lukuun ottamatta pientä miellyttävää yksityiskohtaa julkaisun ainoiden huuto-osuuksien muodossa.
Suurimman yllätyksen lyö pöytään ”When The Devil Come”, joka herättää vahvan mielikuvan preerialla ratsastavasta lehmipojasta arokierijöiden keskellä. Jollain kieroutuneella tavalla pidän tästä erikoisuudesta suuresti, ja mieleni alkaa halajamaan saluunaan.
Kaiken kaikkiaan ”Peacen” suurin ongelma on sen tasaisuus. Sisaralbumi asettaa riman niin korkealle monimuotoisuudellaan, että seuraajan on yksinkertaisesti vaikea hypätä yli samalta korkeudelta. Jotenkin tuntuu siltä kuin yhdeksänteen albumiin olisi käytetty suurempi määrä luovuutta, ja kymmenes kasattu kokoon paikoittain turhankin simppeleistä elementeistä.
Mainos päättyy
Demon Hunter on osoittanut osaavansa luoda toinen toistaan säväyttävämpiä rauhallisia biisejä, mutta nyt kun niille on varattu kokonainen albumi pohjaksi, ei jälki ole jokaisen kohdalla parasta mahdollista. Valehtelisin silti jos väittäisin julkaisua huonoksi, sillä jokainen kuuntelukerta on parantanut kokemusta, ja ”War” luo väkisinkin vahingollisen vertailupohjan köykäisemmälle pikkuveljelle. Toivon silti uskollisen kuulijakunnan puolesta, että ”Peace” on vain konseptialbumi kevyemmän materiaalin ystäville eikä portti uuden musiikillisen aikakauden alulle.
7½/10
Kappalelista:
1. More Than Bones
2. I Don’t Believe You
3. Loneliness
4. Peace
5. When The Devil Come
6. Time Only Takes
7. Two Ways
8. Recuse Myself
9. Bet My Life
10. Fear Is Not My Guide
Kirjoittanut: Jouni Lepistö
Mainos päättyy
