Matkalla maailmalla: tuomarointi Wacken Metal Battlessa Islannissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.8.2016

Suomi tunnetaan maailmalla varsin kovana metallimaana ja onhan meillä myös väkilukuun suhteutettuna maailman eniten metallibändejä. Siitä johtuen suomalaista osaamista arvostetaan varsin paljon metallipiireissä ja kotimaiset metallilehtien päätoimittajat ovatkin olleet lukuisissa eri maissa tuomareina Wacken Metal Battlen osakilpailuissa. Saadessani sähköpostiini kutsun osallistua tuomarin ominaisuudessa Wacken Metal Battlen Islannin karsintaan huhtikuun 8. päivä Reykjavíkiin päätin heti samalta istumalta tarttua haasteeseen ja matkata eksoottiseen islantiin yhtä tuomarin pestiä hoitamaan. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuomareiksi kilpailuun oli lennätetty porukkaa ympäri Eurooppaa ja sainkin huomata perille päästyäni jakavani ison huoneistohotellin huoneen yhdessä englannin, tanskan, norjan, etelä-afrikan, ranskan sekä saksan edustajan kanssa. Matkatavarat purettua kilpailun järjestäjänä toiminut Torsteinn vei meidät kaikki tuomarit omaan kotiinsa, jossa hänen vaimonsa oli valmistanut meille paikallisia perinteitä kunnoittaen erilaisia herkkuja. Syötyämme ja juotuamme oli aika siirtyä takaisin hotellille nukkumaan ja odottamaan seuraavana päivänä alkavaa tuomarointia.

Toinen päivä alkoi pienellä kierroksella Reykjavikin keskustassa ennen siirtymistä klubille. Musiikin ystävänä kerkesin koluta läpi muutaman paikallisen levyliikkeen ja tarttuihan sieltä mukaan muutaman paikallisen (Solstafir) albumi hyllyjä selatessa. Levyjen hinnat olivat jopa korkeampia kuin Suomessa joten kukkaron nyöri piti pitää suhteellisen tiukalla ettei koko matkan budjetti mennyt levyliikkeisiin.

Paikalliselle klubille saavuttuamme illan valmistelut olivat jo kovassa käynnissä ja ihmisiä alkoikin valumaan klubille pikku hiljaa kokoajan enemmän ja enemmän. Vaikkakin Islanti on maana suhteellisen pieni on sielä varsin vilkas elävän musiikin scene ja metallikeikkoja järjestetään lähes joka viikonloppu jossain päin maata. Kilpailun finaaliin esikarsinnan kautta olivat päässeet rockia soittava Churchhouse Creepers, progressivista rockia soittava Aeterna, tunnelmallista black metallia tahkova Auðn, death metallia soittava Grave Superior, stoner rockia soittava Lightspeed Legend sekä post-hardcorea soittava While My City Burns. Jokainen yhtyeistä sai oman vuoronsa vakuuttaa tuomarit taidoistaan ja loppujen lopulta valintaa tehdessä kilpailu oli kahde Churchhouse Creeperssin sekä Auðn:n tiukkaa taistelua pääsystä Wacken Open Airiin soittamaan. Tuomareiden äänten laskun jälkeen voittajaksi valikoitui lopulta aivan ansaitusti tunnelmallista black metallia soittava Auðn, joka sai palkinnoksi pääsyn päästä soittamaan yhdelle maailman suurimmista metallifestareista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kilpailun voittajan ratkettua keskustelimme vielä hetken kilpailijoiden kanssa ja annoimme heille tärkeää palautetta omaan tulevaisuutensa liittyen. Tämän jälkeen suuntasimme takaisin huoneistohotelliimme jatkamaan iltaa saunoen ja samalla hieman mielipiteitä kilpailusta vaihtaen. Kilpailun voittanut Auðn menestyi Wacken Open Airissa järjestetyssä show case -keikassa varsin hyvin sillä lopputuloksena oli sopimus maineikkaan Season Of Mist Recordsin kanssa ja tänä vuonna yhtye esiintyy Roskilde -festivaalissa Tanskassa.

Harmittavasti matkani Islantiin kesti päivätöiden kiireiden takia ainoastaan muutaman päivän ja jouduinkin jättämään maan jo tuomaroinnin jälkeisenä päivänä. Islannista ja islantilaisista jäi kuitenkin äärettömän positiivinen kuva ja aion ehdottomasti palata maahan vielä joskus lomamatkan perässä kokemaan enemmänkin maasta löytyviä upeita nähtävyyksiä.

Islannille ja eritoten Wacken Metal Battle Islannille järjestäjälle iso peukku tapahtumasta sekä järjestelyistä. Kaikki toimi loistavasti koko matkan ajan ja haluan vielä ehdottomasti palata maahan lomailemaan joskus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat