Mauri Dark julkaisi sotaa kritisoivan musiikkivideon

Kirjoittanut Niko Kuusela - 27.2.2022

Matalaääninen laulaja-lauluntekijä Mauri Dark julkaisi musiikkivideon ”Thin Line Of Understanding”. Video kertoo tarinan haavoittuneen naissotilaan sisäisestä kamppailusta. Kappale on Mauri Darkin debyyttialbumilta ”Dreams Of A Middle-Aged Man”, jonka on masteroinut kaksinkertainen Grammy-voittaja Vlado Meller (Metallica, Johnny Cash) sekä miksannut Hiili Hiilesmaa (HIM, Amorphis). Albumin musiikin on säveltänyt, sanoittanut, äänittänyt ja tuottanut Mauri Dark. Videon on ohjannut, kuvannut ja editoinut Petri Vilén sekä käsikirjoittanut Mauri Dark. Pääosassa nähdään TFCD-malli ja näyttelijä Taina Kaunisto.

– Kappale kertoo toisen ihmisen ymmärtämisen vaikeudesta, kuinka toista ei voi oppia tuntemaan täysin. Asiaa voi ajatella laajemmin – kuinka eri kulttuurit eivät ymmärrä toisiaan, tai miten ihminen ymmärtää elämän? Väärinymmärrys on helppoa ja synnyttää pahimmillaan sotia. Yhteisymmärrys on luonteeltaan hetkessä katoava, yhteinen mielten tila. Raja ymmärryksen ja ymmärtämättömyyden välillä on ohut. Tein haavoittuneesta naissotilaasta kertovan käsikirjoituksen jo lokakuussa 2021 ja video valmistui joulukuussa. Videon julkaisu nyt Ukrainan sodan sytyttyä tuntuu pahalta, mutta myös pelottavan ajankohtaiselta ja välttämättömältä. Toivottavasti se luo ihmisille toivoa, kuvailee Mauri Dark.

Myös julkisesta taiteestaan kuvataiteilija Mauri Kososena tunnetun Mauri Darkin joulukuussa 2020 julkaistun debyyttialbumin ”Dreams Of A Middle-Aged Man” visuaalisia musiikkivideoita on katsottu 70 000 kertaa ja Spotify kuunteluita on kertynyt 120 000. Videot ja musiikki ovat olleet näkyvästi esillä kansainvälisissä medioissa ja elokuvafestivaaleilla Darkin yhdysvaltalaismanageri Michael Stoverin, MTS Management, tekemän promootion myötä. Dark pääsi myös esiintymään kahdesti FOX7 Austin aamutelevisioon etäyhteyden välityksellä. Kotimaassa YLE teki Darkin ja Kososen kaksoistaiteilijuudesta minidokumentin ja laajan henkilökuva-artikkelin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mauri Darkin folkia ja americanaa yhdistelevä debyyttisooloalbumi ”Dreams Of A Middle-Aged Man” julkaistiin digitaalisesti, CDnä ja vinyylinä 18.12.2020.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat