”May the melodöd be with you” Bloodred Hourglassin kolmas kokopitkä ”Heal” vetää maton alta monilta genren kärkinimiltä

No kyllähän ne Mikkelin poijjat taas kajauttaa ilmoille sellaisen eepoksen, että thrashilla maustetun melodöödiksen ystäville on niskalihasjumppa tiedossa.

Ensimmäisenä kiekolla korviin pistää melkoisen mursut skebasoundit, joita sukunimikaiman basso tukee vallan mainiosti. Silloin kun basisti louhii, niin muusikot ovat vain tiellä. Nimittäin kun nämä herrat runttaavat menemään rehellisiä louhintariffejä ilman ylimääräisiä tilutuksia, niin kielisoitinosasto ei paljoa armoa anna. Tästä hyvänä esimerkkinä voi pitää esimerkiksi Remnants:n alun (ja varsinkin lopun) riffejä. Tämä arvostelijankyrväke arvostaa suuresti.

Bloodred Hourglassia on verrattu Children of Bodomiin monessakin yhteydessä, eikä tämä kovin kaukaa haettu vertailukohde ole, vaikka ensin mainittu välttääkin tyylikkäästi ylimääräisen tekniikkarunkkauksen. Paskamyrskyn uhallakin väitän, että yhtenä suurena erona COBiin pidän Jarkko Koukosen laulusovituksia parin asteen verran monimuotoisempina ja brutaaleimpina kuin verrokkibändin kollegalla.

Valehtelisin, jos väittäisin, etten kaipaisi paria esimerkiksi 2012 julkaistun ”Lifebound” -albumilta löytyvän Above All:n kaltaista ”turpaan vaan ja onnea” -murjontaa, lähes jokaisesta biisistä kun on löydettävissä melodisia elementtejä enemmän tai vähemmän. Tämä ei todellakaan tarkoita, että tarjolla tälläkään kiekolla on pään silittelyä ja halinalleteemailua. No okei, kyllä siellä kiekon loppupuolella kuullaan myös puhdasta kitaraa reilu puoli minuuttia.

Vaikkakin :n kaltaisia bändejä mahtuu 13 tusinaan, niin näin tyylikkäästi toteutetut tuotokset ovat todella harvassa. Kiekosta paistaa aito intohimo tehdä juuri tällaista musiikkia. Valitettavan useilla bändeillä tämä tuntuu kyseisessä genressä olevan hieman hukassa ja uutta levyä aletaan kasailemaan heti, kun elämäänsä väsähtänyt säveltäjä on saanut aikaiseksi pinon juuri ja juuri välttäviä aihioita. Ja nimeä kun on kertynyt bändille tarpeeksi, niin nämähän löytyvät sitten sieltä listojen kärkipäästä. En millään tavalla nyt viittaa länsinaapurimme viime aikoina tuottamiin ”mestarillisiin” tekeleisiin, *köh*.

Tätä kiekkoa ei ole tehty kertakäyttötavaraksi. Ensimmäisellä kuuntelukerralla korviin tarttuu toki hienoja riffejä kappaleiden ollessa melko kitarapainotteisia, mutta jo toisella kerralla huomio alkaa kiinnittyä upeisiin vokaalisiin suorituksiin ja rumpukikkailuihin. Soitto on kaikin puolin hyvin tasapainossa, eikä kukaan bändin jätkistä yritä nostaa itseään esille sovituksellisesti. Jos joku olisi sanonut minulle säveltävänsä 11 minuuttia ja 30 sekuntia kestävän mättöbiisin (tarkoitan nyt rehellistä mättöä, en Opethmaista progeilua) ennen kuin kuulin levyn päättävän ”Requiem of Our Last Days”:n, olisin luultavasti nauranut räkäisesti, muuttunut palloksi ja pyörinyt pois paikalta hillittömästi hekottaen. Eipä muuten naurata enää. Toimii nimittäin helvetin hyvin.

En edes lähde tekemään nostoja kappaleista tältä albumilta. Kuunnelkaa itse, perkeleet. Sen verran totean, että kauan kadoksissa ollut mielenkiintoni melodiseen death metaliin nostaa jälleen päätään tämän julkaisun myötä. Ennustamisen suurfakiiri en ole, mutta kaikki merkit viittaavat vahvasti siihen, että tässä on varsin varteenotettava ehdokas Suomen seuraavaksi vientituotteeksi.

8½/10

Kappalelista:

  1. Quiet Complaint
  2. The Last of Us
  3. Architects
  4. We Form the Broken
  5. Remnants
  6. Six Feet Savior
  7. Times We Had
  8. Divinia
  9. Requiem of Our Last Days

Musiikkivideo levyn avaavasta ”Quiet Complaint” -kappaleesta

Kommentoi julkaisua