Mayhem, Blodhemn @ Logomo, Turku 11.11.2014
Norjalaisen black metallin kulttinimi Mayhem rantautui Suomeen 8-11.11.2014 soittaakseen neljä keikkaa, joista viimeisen näyttämönä toimi Turun Logomo. Tänne rantautui itse allekirjoittanutkin, itseasiassa ensimmäistä kertaa keikkapaikan lyhyen historian aikana. Oli kiinnostavaa nähdä miten Mayhemin kaltainen underground-piireistä lähtöisin oleva bändi oli saatu sovitettua tällaiseen enemmän kulttuuritalomaiseen miljööseen. Päästyäni keikkapaikalle yllätyin kuitenkin positiivisesti tilasta ja sen käyttöönotosta. Kylmä hallimaisuus oli poissa ja tunnelmaa vallitsi synkkä klubimainen ilmapiiri.
Illan aloitti niin ikään norjalainen Blodhemn. Yhtye oli itselleni etukäteen tuntematon ja onkin 10-vuotisella urallaan julkaissut vain kaksi täyspitkää. Laatuhan kuitenkin tunnetusti korvaa määrän, joten en voinut suhtautua tähän itseisarvollisesti. Studio-olosuhteissa yhtyeessä vaikuttaa yllättävästi vain yksi henkilö, live-tilanteessa bändin laulajana toiminut Invisus-nimikkeen alla tunnettu herra. Lavalla nähtiin kuitenkin nelihenkinen kokonaisuus, joista muut olivat ilmeisesti sessiomuusikoita. Soundimaailma oli yllättävän selkeä, mikä kielii tilan hyvästä akustiikasta, ja bassovoittoisuudesta huolimatta myös kitara kuului selkeästi.
Musiikillisesti yhtye loi hieman sillisalaattimaisen vaikutelman. Osa riffittelystä, jota useimmiten pohjusti nopeavetoisempi komppi, toi mieleen Enslavedin alkupään tuotannon, varsinkin ”Frost”-levyn. Välillä yhtye taas vaihtoi groovaavampaan ja suoraviivaisempaan osastoon, jota voisi verrata vaikkapa Satyriconin myöhempiin tuotoksiin. Nämä kaksi tyyliä yhdistävä tekijä oli varsin hyvin suoriutuva laulaja, jonka ulosanti sopi täydellisesti varsinkin ensimmäiseen vaikutteeseen kylmällä ja raa’alla, hieman korkeammalta huudetulla örinällään.
Mainos päättyy
On myönnettävä, että materiaali oli hyvin norjalaisen kuuloista. Riffien tunnelma oli yleisesti hyvin kylmä ja synkkä, ja välillä vivahteita olikin esim. Immortalin ja suoremmissa kappaleissa jopa ”Destroyer”-levyn aikaiseen Gorgorothiin. On vaikeaa kuulostaa vaikutteina joiltakin, kuulostamatta silti niiden kopioilta. Norjalaisittain black metallin kentällä tämä varmasti erityisesti korostuu, mutta vaikka yhtye tunnelmallisesti siinä osittain onnistuikin, voisi se ehkä koittaa yhtenäistää linjaansa hiukan enemmän.
Pienen tauon jälkeen, kun yleisö palasi aloilleen, päästiin viimein itse asiaan ja pian ilmoille kajahtikin Mayhemin introna tuttu ”Silvester Anfang”. Tästä ”Mediolanum Capta Est”-livelevyä mukaillen bändi jatkoi suoraan ”Death Crush”iin, joka myös yhtyeelle tuttuun live-esiintymisten tapaan kiihtyi blast-osuuksissaan tähtitieteellisiin tempoihin. Hellhammer todella on mies paikallaan tämän yhtyeen patteriston takana. Perinteisen nelikon lisäksi, jossa siis uusi tulokas Teloch on hypännyt Blasphemerin saappaisiin, lavalla nähtiin myös toinen kaavutettu kitaristi, joka vastaa ymmärtääkseni pääasiassa sessiomuusikon tehtävistä ja tottelee tässä pseudonyymien viidakossa tylsästi nimeä Charles Hedger.
Tästä jatkettiin vielä vanhan liiton hyväksymällä linjalla ”De Mysteriis”in ”Pagan Fears”-kappaleeseen. Lavapresenssin suhteen yhtye toteutti vanhaa tuttua linjaansa, jossa kitaristit seisoivat melko staattisesti lavan sivuilla, keskellä vaikutti enemmän liikkuva basisti Necrobutcher, jonka vieressä performoi laulaja Attila, jonka kynitty ja repaleinen verentahrima ulkoasu toi mieleen johonkin muinaiseen katuojaan aikojen alusta unohdetun munkin. Laulaja teki paljon liikkeitä käsillään, niiden usein muistuttaen uskonnollisia eleitä, ja esitteli luista tehtyä asetelmaa, joka toimi myös mikrofonin pidikkeenä.
Mainos päättyy
Äkkiä yhtye kuitenkin vaihtoi linjaansa ja ilmoille kajahti ”Grand Declaration Of War”-levyltä tuttu ”To Daimonion (Pt. I Of III)”. Tämä yllättävä valinta osoitti, että yhtye seisoo myös kritisoidumman tuotantonsa takana. Nämä uudemmat kappaleet ovat myös ainakin rytmillisesti haastavampia kuin vanhemmat black metal kaahaukset, joita bändi on tahkonnut vuosikymmenet, joten valinta on ehkä ymmärrettävä.
Seuraavana kuultiin kappaleet ”Symbols Of Bloodswords” ”Wolf’s Lair Abyss”-EP:ltä, ”Chimera”n synkkyydessään painostava ”My Death” ja ”Grand Declarationin” ”A Time To Die”, joka kaikessa epäselvyydessään laulujen osalta loppuu ironisesti lausahdukseen: ”Have I been understood?”. Vaikka kaikkien viimeksimainittujen kappaleiden studioversioissa vokaaleista vastaa Maniac, onnistuivat ne silti mielestäni mallikkaasti livenä, eikä jäänyt sellaista kuvaa, että jotakin olisi jäänyt puuttumaan. Attila toki esitti varsinkin puhtaammat lauluosuudet omalla tyylillään, mutta yleiseen konseptiin sopien.
Kuten arvata saattoi oli tuleva aika myös uuden materiaalin esittelylle. Seuraavaksi kuultiinkin ”Esoteric Warfare”-levyn sinkkulohkaisu ”Psywar”. Kappale jätti hektisessä epädynaamisuudessaan hieman sekopäisen vaikutelman itsestään ja varsinkin lopussa rumpujen tykkitulen peitettyä kaiken alleen jäi ilmaan kysymys siitä mikä kappaleessa oikeastaan tapahtui. Pienen suvantovaiheen jälkeen päädyttiin jälleen nopeampaan rymistelyyn, kun vuoroon pääsi ”Chimera”n aloituskappale ”Whore”.
Täten modernimpi ajanjakso Mayhemin historiassa oli käyty läpi ja yleisö sai sitä mitä varmasti ainakin suurin osa siitä oli tullut kuulemaan eli vanhempaa tuotantoa, josta setin alkupäässä saatiin jo pieni maistiainen. Seuraavaksi kuultiin klassikot kuten ”Buried By Time And Dust” ja legendaarinen ”De Mysteriis Dom Sathanas”, joka Attilan loppupään invokaatiolla nostatti ilmoille varsin ”hartaan” tunnelman. Tämän jälkeen kuultiin ”Deathcrushilta” ”Chainsaw Gutsfuck” ja ensimmäiseltä demolta jo keikkasettiin vakiintunut ”Carnage”. Yksikään Mayhemin keikka ei voisi olla täydellinen ilman kappaletta ”Freezing Moon”, joka otettiinkin vastaan jylisevin huudoin. Setin lopetti lyhyt ja ytimekäs ensimmäisen demon nimikkobiisi ”Pure Fucking Armageddon”. Tämän jälkeen, varsin yllättäen, pärähti PA:sta soimaan usein coveroitu vanha blues-kappale ”I Put A Spell On You”.
Mayhemia on paljon kritisoitu live-esiintymisistään ja niiden intensiteetin puutteesta. Itse kuitenkin koen, että yhtye on suoriutunut sangen mallikkaasti, oli kokoonpano sitten basistin ja rumpalin lisäksi mikä hyvänsä. Uusi sukupolvi on myös hiipimässä pikkuhiljaa black metallin apajille, vaikka tämä saattaakin olla asia mitä skenepoliisit eivät välttämättä tiedosta. Sille voi modernimpi tuotanto olla nousemasssa asemaan, jota 90-luvun tuotanto edustaa vanhalle koulukunnalle. Tästä seuraa sekasorto, mikä on juuri sitä, mistä Mayhemissa on kysymys.
Mainos päättyy
Teksti: Tuukka Franck
Kuvat: Ville Ruusunen
