Mayhem – Esoteric Warfare

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.5.2014

Norjalaisen black metallin uranuurtaja Mayhem julkaisee 6.6.2014 seitsemän pitkän vuoden jälkeen viidennen täyspitkänsä ”Esoteric Warfare”. Julkaisijana toimii tuttuun tapaan Season Of Mist. Paljon on tapahtunut sitten vuoden 2008 ”Ordo Ad Chao” -albumin. Suurin muutos on kuitenkin ollut kitaristi ja biisintekijä Blasphemerin lähtö yhtyeestä. Tätä tyhjiötä täyttämään on värvätty mm. Nidingr-yhtyeestä tuttu Morten ”Teloch” Iversen. Muuten kokoonpano onkin vanha tuttu Attilan jatkaessa vokalistin toimessa.

”Lyyrisesti levy on tavallaan edeltäjänsä jälkeläinen”, kertoo Attila Terrorizerin haastattelussa. ”Edellinen levy käsitteli salaseuroja ja salaliittoteorioita, joista mielenhallinta oli yksi osa-alue. Nyt päätin keskittyä siihen tarkemmin. ”Esoteric Warfare” kertoo ihmisten hallitsemisesta ilman aseita, tai ainakin perinteisiä sellaisia. Se on hyvin pahansuopa teema ja jotain sellaista, mitä maailmassa tapahtuu parhaillaan”, hän jatkaa.

Pahansuopa on myös ensimmäinen raita ”Watchers”, joka kehittyy yksinkertaisesta muutaman soinnun riffistä panssarivaunumaisen jyrääväksi äänivalliksi. Attila esittelee yllättäen jopa Maniac-tyyppistä korkeampaa laulutyyliä. Siinä missä yhtye itse mainosti levyn jatkavan edellisen tuotoksen jalanjäljissä, tulee materiaalista enemmänkin mieleen vuoden 2004 ”Chimera”-levy. Hellhammerin tuotemerkiksi muodostunut, ehkä jopa hieman muovinen rumpusoundi toimii tässä yhteydessä loistavasti kaahaten tuhatta ja sataa sahaavien kitaroiden kanssa. Thornsin nimeä kantava debyytti on myös toinen vaikute, joka hiipii alitajunnasta, ja löytyyhän Hellhammer myös kyseisen yhtyeen patteriston takaa. Kolmen minuutin kohdalla alkaa yllättäen suvantovaihe, jossa vokalisointi vaihtuu ”Mysteriissiltä” tuttuun matalampaan, jopa kurkkulaulua muistuttavaan lausuntaan vain palatakseen takaisin alun kaoottiseen äänivalliin. Synkkä tunnelma säilyy myös läpi rauhallisempien kohtien, joten mistään balladimaisuudesta ei todellakaan ole kysymys. Kuusiminuuttinen kappale on hieno esimerkki siitä, miten yhtye osaa edelleen uudistua pysymällä kuitenkin vanhoissa raameissaan menettämättä uskottavuuttaan. Uusi säveltäjä Teloch on yllättävästi osannut tehdä ns. Mayhem-maisia biisejä sortumatta silti kopiointiin tai vanhan toistamiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Levy pitää sisällään myös perinteisempää, vähemmän vaihtelevaa materiaalia. Tätä edustavat esimerkiksi raidat ”Trinity” ja ”Pandaemon”, jossa riffittely tuo mieleen vuoden 1997 ”Wolfs Lair Abyssin” aikaisen uuden tuoreen soundin. Biisien pituus tippuu myös yli puoleen ensimmäisestä. Nopeammissa kappaleissa ehtii kuitenkin tapahtua niin paljon, että ne tuntuvat huomattavasti pidemmiltä, kuin ajallisesti ovat. Tämä on ilmiö, joka on varsin tuttu mm. grindcoresta puhuttaessa. Onhan toki selvää, että Hellhammer on mestari alallaan ja varmasti yksi nopeimpia rumpaleita genressään. Triggerisoundit toki vaikuttavat lopputulokseen hieman, mutta eipä kukaan voine kiistää, etteikö mies osaisi asiaansa. Tästä antaa esimerkin viimeksi mainitun kappaleen noin 30 sekuntia kestävä rumpufilli, joka tuntuu pitävän sisällään noin miljoona iskua.

Levyllä on kuitenkin myös toinen puolensa. Kappaleet kuten ”MILAB” ja ”VI Sec” esittelevät hitaampitempoista turmaa, mikä pitää kuuntelijan mielenkiintoa yllä. Varsinkin kuulokkeilla kuunneltuna tunnelma pääsee oikeuksiinsa ja kappaleet luovat kylmiä väreitä selkäpiihin. Chimeran ”Dark Night Of The Soul” ja Grand Declaration Of Warin ”Completion In Science Of Agony” on luotu samoilla alkulähteillä, ja ne saavat aikaan harhailevan olotilan, joka johtaa mielen synkimpiin sopukoihin.

Mayhem on onnistunut siinä, missä sen oletettiin epäonnistuvan. Se on pistänyt yksiin kansiin ensimmäisen levynsä jälkeisten täyspitkiensä elementit sen sijaan, että olisi koettanut väen väkisin luoda niitä uudestaan. Tämä on varmasti ominaisuus, joka osaa kuulijakuntaa vihastuttaa, mutta se on ollut tietoinen riski. Uudistumista on tapahtunut myös vokaalipuolella, mikä on piristävä lisä aiempaan monotonisuuteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Lyyrinen teema on ehkä hieman kliseinen ja loppuun kulutettu, mutta jos jossain vaiheessa on syntynyt metallin uusi sukupolvi, nostaa se kenties päätään ja ottaa vaarin näistä ajatuksista, sillä ne ovat peräisin tämän yhden genrensä tunnetuimman yhtyeen keulahahmon kynästä.