Me + ne – Roger Waters Helsingin Hartwall Areenalla 21.8.2018

Monumentaalisen Pink Floydin entinen basisti-laulaja ja lauluntekijä Roger Waters on ollut tuoreimman soolokiertueensa tiimoilta yllättävänkin paljon otsikoissa, milloin esitykseen asetetun Trump-mollauksen, milloin Palestiinan jopa antisemitistiseksi väitetyn sympatisoinnin vuoksi. 74-vuotias englantilainen herrasmies on siis ilmeisesti pysynyt kiitettävän aktiivisena ainakin oman historiansa nykyhetkeen kytkemisen osalta. Ja mikäs siinä muurahaispesään sohiessa, kun itse päätähti on sekä soitannollisesti että ääneltään niin hyvässä iskussa, kuin hän on ikinä ollutkaan.

Käynnissä olevan kiertueen varsinainen syy on vuonna 2017 – ensimmäinen 25 vuoden tauon jälkeen – julkaistu soololevy ”Is This The Life We Really Want?”, mutta valtaosa yleisöstä odotti täydellistä Pink Floyd –showta. Waterskin taitaa tiedostaa tämän ja tarjosi viiden uudelta soololevyltä irrotetun raidan ohella pelkästään Pink Floydin 70-luvun tuotantoa. Eli oliko kyseessä pelkkä kepeä eläkeikäisten nostalgiatrippi? Kyllä ja ei. Suurimmat hitit kuultiin, mutta ilmaista se ei ollut. Eihän se Watersin kohdalla ikinä niin mene.

Pink Floydin pyhiin, kuun pimeällä puolella leijuviin sovituksiin ei kajottu, mutta kuullut kappaleet oli valittu kiertueen otsikon ”Us+Them” mukaisesti kommentoimaan nykyhetken poliittista ilmapiiriä. Keikka käynnistyi Lähi-Idän tunnelmiin vievällä naislauluintrolla, josta siirryttiin tutuille kuuntakaisille seuduille ”Dark Side Of The Moonin” ”Speak To Me / Breathe” -aloituskaksikon myötä. Kiinnostavaa kyllä, Waters itse ei laulanut aloituksessa lainkaan, vaan antoi tuttuun tyyliinsä tilaa itseään taitavammille vokalisteille.

Watersin ääneen päästäneessä, samaisen albumin ”Timessa” esiin nousi yhtyeen David Gilmourin pestiä näkyvimmin hoiteleva laulaja-kitaristi Jonathan Wilson. Wilsonin kitaraimitaatio oli täydellinen lähes nuotilleen. Laulutyöskentely oli Gilmouria hieman särmättömämpää, mutta yleisesti ottaen herra selvisi ikonikopioinnin epäkiitollisesta tehtävästä puhtain paperein. Pahaa sanottavaa ei jäänyt myöskään kaimansa tyyliä yhtäläisesti kunnioittaneen Dave Kilminsterin kitaroinnista. Taustalaulukaksikko Jess Wolfe – Holly Laessig pääsi loistamaan näkyvimmin ”The Great Gig in the Skyssa”. Vaikka Claire Torryn ikimuistoisia laulufiilistelyjä olikin rukattu uusiksi, toimi duonäkökulmakin mainiosti.

Dark Side -putkea seurannut, selkeämmin yhteiskuntakriittinen osuus sai tuulta alleen uuden levyn biiseistä. Näistä etenkin ”Déjà Vu” soi komeasti, ja pakkohan se on myöntää: Mitä enemmän Waters-sävellykset ovat historian kanssa sopusoinnussa (lue: Pink Floydilta kuulostavia) sitä nautittavampaa paasausta on kuunnella. Hiljalleen myös Us+Them -konsepti alkaa selkiytyä. Kuulija toivotetaan osaksi konetta (”Welcome to the Machine”) ja sotimaan mielettömiä sotia (”Wish You Were Here”). Ensimmäisen setin lopussa marssitetaan laulamaton lapsikuoro varoittelemaan auktoriteettien vaaroista (”Another Brick In The Wall”).

Jos ensimmäisen setin aikana tuli sellainen olo, että vanha kärttyilijä on alkanut säästellä lavarekvisiitassa, niin heti toisen setin aluksi Hartwall Areenan halkaisee jättimäinen voimalaitos-näyttötaulukompleksi. Eli aivan kuin ”Animalsin” kannessa. Ja kyllä, ikoninen sika heiluu tuttuun tyyliin savupiippujen lomassa. Rekvisiittaan sopien laitetaan vielä koirat (”Dogs”) kilpailemaan ahneina toisiaan vastaan. Kaiken pahuuden taustalla ovat tietenkin häikäilemättömät johtajat (”Pigs”).

Ja kuka se johtaja onkaan? Tietenkin USA:n järkevä, rauhallinen, älykäs ja kunniakas presidentti Donald J. Trump. Ykkössetin ”Picture Thisin” ”Picture a leader with no fuckin’ brains”-rivin aikana väläytelty Trump-kuva oli vasta esimakua tulevasta. Nyt Trump kuvataan sikana. Ylipainoisena naisena. Pikkuvauvana. Ja monena muuna. Waters on selvästikin opetellut Photoshopin käyttöä niin paljon, että poliittiset näkemykset tulevat selväksi. Kaupan päälle screenille pistetään Trumpin tyhmimmät, rasistisimmat ja naisvihamielisimmät sitaatit. Alleviivaavaa? Kyllä! Tarpeellista? Ehkä, ainakin jenkkikiertueen keikka olisi voinut olla näkemisen arvoinen juuri yleisön reaktioiden vuoksi. Lopuksi teksti ”Trump on sika”. Ja vielä suomeksi. Viesti menisi kyllä vähemmälläkin perille, mutta Trumpin kannattajien kohdalla rautalangasta vääntäminen saattaa olla paikallaan. Kappaleen loppupuolella lentelevä jättimäinen porsas sen sijaan sisältää universaalimman viestin, kun possun kyljessä näkyy teksti ”Säilytä ihmisyytesi”.

Donaldin taustalla on, mikäpä muukaan, kuin raha (”Money”). Kuitenkin konsertin avainhetkeksi nousee koko kiertueen nimikkokappale ”Us And Them” ja sen rivi ”With, without / And who’ll deny it’s what the fighting’s all about?”. Noinhan se menee, ihmiset jaetaan voittajiin ja häviäjiin, rikkaisiin ja köyhiin, kotimaisiin ja ulkomaisiin, mustiin ja valkoisiin. ”Me vastaan ne”-asenne näkyy sodissa, pakolaispolitiikassa, heikommin pärjääviä sortavassa ahneudessa ja niin edespäin. Watersin tuotantoa vähänkin kuunnelleelle aika tuttua tavaraa, mutta koko konsertti toimii tärkeänä muistutuksena siitä, että Pink Floydin ajattomat teemat ovat nykypäivän poliittisessa ilmastossa aivan liian ajankohtaisia. Vaikutelmaa korostaa entisestään yleisön kahtia jakava näyttötaulu: kuka vain voi joutua kummalle puolelle rajaa tahansa.

Waters yrittää silti osoittaa, että kaikki ovat yhtä, vaikka pahat voimat koettavat pimentää valon: ”And everything under the sun is in tune/ But the sun is eclipsed by the moon” (”Eclipse”). Ja kuten floydiaaniseen perinteeseen kuuluu, tämä kaikki tapahtuu jättimäisen laserpyramidin alla. Joku ilkeämielinen voisi todeta tämän 74-vuotiaan miljonääripapparaisen yrittävän peittää rajallisia musiikillisia lahjojaan ja kornia idealismiaan häikäisevän mahtipontiseen audiovisuaaliseen tykitykseen, mutta ei. Nämä kappaleet ja kaiken kyynisyyden taustalla kuultava optimismi elävät.  Jo vain siksi, että niiden on pakko. Keikan päättäneen, majesteettisen ”Comfortably Numbin” aikana ammutuissa konfettilapuissa lukikin, kuin kotiin vietäväksi käskyksi osoitettuna: ”Resist” – vastusta.

 

Setti 1:

1. Speak To Me / Breathe
2. One Of These Days
3. Time
4. Breathe Reprise
5. The great Gig In The Sky
6. Welcome To The Machine
7. Déjà Vu
8. Last Refugee
9. Picture That
10. Wish You Were Here
11. Happiest Days Of Our Lives / Another Brick In The Wall

 Setti 2.

12. Dogs
13. Pigs (three different ones)
14. Money
15. Us and Them
16. Smell The Roses
17. Brain Damage
18. Eclipse
19. Broken Bones
20. Comfortably Numb

Teksti ja kuvat: Juhani Mistola