Meat Loaf – Braver Than We Are

Veikkaan, että säveltäjä/sanoittaja/tuottaja Jim Steinman pääsi toteuttamaan sydän palaen teini-ikänsä märkiä rock n’ roll – fantasioitaan löydettyään Marvin Lee Adayn yhteistyökumppanikseen. Vuonna 1977 ilmestynyt ”Bat Out Of Hell” oli ja on  omassa lajissaan lyömätön suoritus. Tätä mieltä ovat olleet kaikki menestyksen kannalta tärkeät tahot. Noin 43 miljoonaa myytyä kopiota ei ole määränä vallan vähäinen. Hurja luku on saavutettu vuosien mittaan. Kuluttajat kantavat tuotetta koteihinsa yhä 200 000 kappaleen vuosivauhtia. Myös kriitikoiden mielipide on muovautunut positiiviseksi ajan kanssa. Levy yhdisteli onnistuneella tavalla The Whon tuotannon teatraalisinta laitaa, Bruce Springsteenin ja E- Street Bandin stadion rockin hyökyaaltoa ja oopperaamaista draaman kaarta. Suuruudenhulluuden huipulta vyöryi kuulijoiden niskaan Marvinin yhden roolihahmon muhkea ulosanti. Lopputulos oli nerokas, jopa uusia uria aukonut järkäle. Meat Loaf kuuluu tosiaan niihin artisteihin, jotka ovat uskoneet läpi uransa, että enemmän on enemmän.

Innostuin itsekin Meat Loafin tekemisistä vuonna 1988, kun makasin sairaalan vuoteessa käytyäni erittäin lähellä viikatemiehen turmiollista työvälinettä. Vanhempani toivat vieraillessaan mukanaan kasettimankan ja läjän kasetteja omasta valikoimastani. Olin ostanut Meat Loafin ”Live At Wembley” – julkaisun ennen lasarettiin joutumistani Suosikissa olleen levyarvostelun perusteella.

Ensikuulemalta en Meat Loafista innostunut. Ostos jäi lojumaan hyllyyn. Ehkä siksi, että artistin musiikki poikkesi niin paljon siitä Los Angeles – kamasta tai Peer Günt/Backsliders/Smack/Melrose/Popeda-osastosta, jolla ärsytin tuohon maailman aikaan muita perheeni jäseniä. Maatessani sairaalan vuoteessa huomattavan huonovointisena kuumehoureiden ja valvetilan rajamailla, alkoivat levyn versiot siihen astisen tuotannon mehevimmistä paloista kuitenkin aueta tajuntani sopukoissa. Jostain syystä juuri tuo kyseinen kasetti vei mieluisimmalle pakomatkalle ankeasta todellisuudesta. Lavalla oli varmasti tuolloin aikoinaan ollut käynnissä paras mahdollinen rock n’ roll show, varietee vailla vertaa. Esitys oli taltioitu onnistuneesti ja tunnelma välittyi hyvin kuulijalle mankan kaiuttimista, ilman elävää kuvaa.

No, hengissä selvittiin ja Meat Loaf painui hyvästä alusta huolimatta lopulta omalla kohdalla unholaan. Ehkä siksi, että taukoa seuraavaan studiolevyyn muodostui tuon ajan julkaisutahtiin nähden huikeat viisi vuotta. Paljon ehti tapahtua grungea myöten, ennen kuin ”Bat Out Of hell Part II” näki päivänvalon. Eikä tuo kokonaisuus jaksanut innostaa vuonna 1993. Syynä saattoivat olla juurikin Seattlen suunnasta puhaltaneet tuulet. Myöhemmin ”Bat Out Of Hell”-trilogian toinen näytös on osoittautunut lähes yhtä mestarilliseksi teokseksi kuin ensimmäinen osa. Isoa rockmusiikkia. Valtavia tunteita. Huikeita sovituksia. Aivan ihanaa.

Leffaleikkaus. Hypätään tähän hetkeen. Päätoimittaja kysyi muutama päivä taaksepäin, että maistuuko lihamureke? Siinäpä nimi menneisyydestä. Olin jotenkin unohtanut koko artistin olemassaolon kaiken musiikkitulvan keskellä. Muistikortin ravistelun jälkeen lamppu pään päällä syttyi ja kiinnostus heräsi. Olisiko mahtava ääni ennallaan? Ja Jim Steinman olisi taas mukana. Miten kovaa materiaalia hän on luonut tällä kertaa? Nostaisiko teatraalinen, progenkin puolella vieraileva, oopperamaisilla tasoilla operoiva rockmusiikki vielä kerran onnistuneesti päätään?

Ellen Foleyn kuin myös Karla DeViton paluu mikrofonien ääreen (”Paradise By The Dashboard Lightin” studio- ja live-versioiden kaunistuttajat) kutkutti ennakkotietona mieltä kovasti. Tarkempi tutkimustyö osoittaa, että he eivät suinkaan ole ainoita naispuolisia laulajavieraita uutukaisella. Ja onneksi kaikki ihanat laulajattaret ovat mukana. Ilman heitä duetoimassa tai taustalla ”Braver Than We Are” lässähtäisi lauluosuuksiensa puolesta pahemman kerran. Meat Loaf itse on nimittäin rehellisesti sanottuna vain kalpea varjo siitä jykevän massiivisesta revittelijästä, joka hän oli vielä ainakin ”Back Into Hellin” aikaan. Voima on kadonnut keuhkoista iän myötä.

Joissakin ennakkotiedoissa mainittiin levyn sisältävän kymmenen uutta Jim Steinman-sävellystä. Joissain toisaalla taas ilmoitettiin, että kaikesta materiaalista löytyy jokin linkki tekijöiden historiaan. Jälkimmäinen taitaa osua lähemmäksi todellisuutta. Yhteistyö Jimin kanssa paljastuu ainakin osittain löytöretkeksi arkistoihin. Enempää faktaa en pysty tarjoamaan. Mutta ainakin ”More” löytyy Sisters Of Mercyn luultavasti viimeiseksi jäävältä studiolevyltä, ja ”Loving You’s  A Dirty Job” on Bonnie Tylerin tulkitsema hitti. Myös ”Total Eclipse Of The Heart” vilahtaa jossain lisämausteena. Ei siis voida puhua pelkästään innovatiivsesta, uutta luovasta yhteistyöstä. Kyllä tässä on hieman uudelleen lämmittämisen aromia ilmassa. Veteraanit katsovat taakseen ja muistelevat menneitä.

Mutta vaikka asetelmat ovat hieman valjut, onnistuu ”Braver Than We Are” löytämään silloin tällöin teatraalisen stadion rockin ytimen. Levyn sovitukset ovat läpeensä monipuolisia ja sävykkäitä. Välillä tulee mieleen joku Broadwaylla pyörivä musikaali. Ja esimerkiksi levyn alusta löytyvä ”Who Needs The Young” tuo yllättäen mieleen 1970-lukuisen Alice Cooperin. Itse asiassa Alicen myöhemmästä tuotannosta ei löydy lähellekään vastaavaa visuaalisuutta ja moniulotteisuutta kuin mitä Meat Loafin 13. studiolevy tarjoaa muutamaan otteeseen.

Ja onhan kappalemateriaali lähes kauttaaltaan laadukasta. Haittaako se, että nyt vuorottellaan joko uudelleen lämmitetyn tai vanhoista tilkuista kokoon räätälöidyn tuotannon kanssa? No, jälkimmäisten kohdalla harmitus ei ole suuri . Mutta selkeät coverit menevät kyllä enimmäkseen metsään niin, että roikaa. Esimerkiksi edellä mainittu ”More” jää kauaksi alkupeäisen kiihkosta. Siinä missä päällekäyvä Andrew Eldritch vakuuttaa testosteronipurkauksensa keskellä, on Meat Loaf lähinnä huvittava, jopa säälittävä vanha ukko, joka tarvitsee kipeästi viagraa. Eikä rakkaus likaisena työnä onnistu sekään enää vanhalta veteraanilta. Sellaiseen tarvitaan voimiensa tunnossa olevia rakkauden puolesta taistelijoita. Annas Marvin meidän nuorempien hoitaa nämä raisummat hommat. Me tiedämme kyllä, mitä kaikkea siinä vaaditaan, eikä sydänkohtaus pääse yllättämään kesken kiihkeimmän kanssakäymisen.

Onneksi jäljelle jäävä kimara ei aiheuta myötähäpeän tunteita tai pursua tahatonta huumoria. Näissä paremman jälkimaun jättävissä tapauksissa laulut sopivat uransa ehtoopuolella olevan laulajan suuhun saumattomammin, ilman pahempia ponnisteluja. Hassua, ehkä Meat Loafin lauluosuudet eivät tuntuisi niin valjuilta, jos ei tietäisi hänen aiemmista saavutuksistaan mitään. Mutta minkäs teet. Kun kaivaa esille jonkun klassikon ajalta, jolloin maestro oli kovassa kondiksessa, on kontrasti raju. No, levyn päättävä maukas rokkiviisu ”Train Of Love” antaa sentään hieman viitteitä siitä, millaiset paukut Marvinilla oli lahkeissa joskus aikoinaan.

Mikä numero ilmestyy viivan alle, kun luu jää vetäjän käteen? Niinpä niin, lopputulema kertoo”Braver Than We Aren” olevan julkaisuna väkisinkin häviäjän asemassa. Tekijöiden aiemmat meriitit ovat niin kovaa luokkaa, että niiden saavuttaminen vanhan uudelleen kierrättämisellä on mahdotonta. Pääosan esittäjän yskivä suoritus latistaa tunnelmaa. Eikä Paul Crook ole tuottajana sittenkään samanlainen velho kuin Steinman, ikävä kyllä. ”Braver Than We Are” on melkein surulliseksi äityvä kokonaisuus, joka tuo jostain syystä mieleen Charles Chaplinin roolityön ”Parrasvaloissa”. Väsyneet mestarit todennäköisesti viimeistä kertaa estradilla. Hyvät taustavoimat, ja ennen kaikkea upeat naislaulajat nostavat arvosanaa. Mutta ihan kaikkeen hekään eivät pysty. Olisin niin kovasti halunnut kehua tätä ja kertoa ihmisille, että nyt on mahtava jälleen kokoontuminen. Ikävä kyllä se ei ole mahdollista. Harmi.

6/10

Kappalelista:
1. Who Needs The Young
2. Going All the Way Is Just the Start (A Song in 6 Movements)
3. Spesking In Tongues
4. Loving’s You A Dirty Job (But Somebody’s Gotta Do It)
5. Souvenirs
6. Only When I Feel
7. More
8. Godz
9. Skull of Your Country
10. Train Of Love

Kirjoittanut: Miikka Tuovinen

 

Kommentoi julkaisua