Medeia – Manning the Helm (EP)

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 27.8.2015

Laulajanvaihdos ja treenikämpän palaminen maan tasalle – tässä pari haastetta tamperelaiselle Medeia-yhtyeelle, ennen kuin ”Manning the Helm” -EP saatiin synnytettyä maailmaan. Napanuora on nyt katkaistu, ja se on poika!

Onhan tätä teosta saatu odottaa kunnolla, mutta kannattiko? Toki, sillä vaikka kyseessä on ainoastaan EP, on se taattua tavaraa. Jos kaikki menee nappiin ja tähdet asettuvat oikeaan linjaan, vuoden 2016 puolella saatetaan nauttia täyspitkästä Medeia-albumista.

Kuten sanottu, yhtyeessä on tapahtunut laulajamuutos Keijo Niinimaan lähdettyä puuhastelemaan oman yhtyeensä Morbid Evilsin kanssa. Tilalle on hankittu Frans Aalto, joka tunnetaan myös nimellä Finowa Youtubessa, jossa mies on julkaissut varsin taidokkaita vokaalicoverointeja. Hra Aalto oli myös se asia, johon uutta EP:tä kuunnellessa joutui hieman totuttelemaan, mutta nopeasti siihen tottuu, ja ”Manning the Helm” on vallan mainio tykitys nopeaa, melko liki ”alkuaikojen” Medeiaa. Eli juuria kohti mennään. Miellyttävästi myös EP:n kappaleet paranevat loppua kohden, joten koko lipasta ei paukauteta tyhjäksi heti alussa. Tämä on siis piristävä välipala.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Reviiri on merkattu! ”Manning the Helm” on yksinkertainen ja energinen paukautus eli todella tykki EP, jossa ainoa ”hankaluus” on uuteen laulajaan totuttautuminen. Keikoilla nähdään, ja tässä odotellaan jo seuraavaa pitkäsoittoa.

10-/10

Kappalelista:
1. Manning the Helm
2. Barbarossa
3. Franpire
4. Born Enemy
5. Kings

Medeia FB
Finowa (Frans Aalto) Youtube-kanava

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Luetuimmat

Uusimmat