Medeialle uusi laulaja

Kirjoittanut Teemu Hakala - 16.5.2014

Medeia 2013 1Alternative death metal -yhtye Medeia vaihtaa laulajaa. Vuodesta 2007 mukana ollut Keijo Niinimaa keskittyy tulevaisuudessa muihin projekteihinsa, ja hänen saappaisiinsa astuu Frans Aalto. ”Born Enemy”, joka on ensimmäinen yhdessä Aallon kanssa äänitetty kappale, on nyt kuultavissa täällä.


Frans Aalto on noussut maailmanmaineeseen lukuisten ja monipuolisten YouTubessa nähtävillä olevien covereidensa myötä. Lahjakasta nuorta miestä ei ole kuitenkaan tähän saakka saatu kiinnitettyä minkään yhtyeen keulakuvaksi, vaikka pyyntöjä on sadellut maailmanlaajuisesti. Frans on coveroinut myös Medeiaa moneen otteeseen, ja näin ollen kiinnittänyt bändin huomion jo vuosia sitten. Nykyisellään Fransilla, eli finowa-nimimerkkiä käyttävällä herrasmiehellä on YouTubessa yli kaksikymmentätuhatta seuraajaa.

”Biisin tekeminen ja etenkin sen vokaaliosuuksien sovittaminen ja äänittäminen olivat erittäin antoisa kokemus, sillä minun on jo muutaman vuoden ajan ollut tarkoitus tehdä Fransin kanssa musaa. Fransista saa irti monenlaista ääntä. Odotan innolla nuorukaisen hyvin alkanutta integroitumista yhtyeeseen ja sitä mitä se tulee merkitsemään ilmaisumme osalta, livenä ja levyllä”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

kommentoi Medeian kitaristi Samuli Peltola.

Keijo Niinimaa oli yhtyeessä vuodesta 2007 lähtien, esiintyi lukuisilla kiertueilla sekä oli mukana luomassa albumeita ”Cult”, ”Abandon All” ja ”Iconoclastic”.
Niinimaa jatkaa seitsemättä kokopitkää työstävän Rotten Soundin keulilla ja on myös aloittanut uuden Morbid Evils -nimisen doom-yhtyeen.

”Olin jo jonkin aikaa miettinyt, miten aktiivisesti pystyn ja haluan kiertää sekä Medeian että Rotten Soundin kanssa. Pitkän Euroopan-kiertueen aikana varmistuin siitä, että on aika jättää tämä posti uudelle miehelle, koska olisin tullut pian esteeksi Medeian etenemiselle. Frans on loistava vokalisti, lahjakas multi-instrumentalisti ja äärettömän mukavaa seuraa. Medeia saa hänestä arvoisensa vahvistuksen ja uutta virtaa tuleviin haasteisiin”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

kommentoi Keijo Niinimaa.

Medeia työstää parhaillaan syksyllä julkaistavaa EP-levyä ja soittaa muutamia valikoituja festivaalikeikkoja.

Pe 20.6. Nummirock, Nummijärvi
La 28.6. Tuska-klubi, Virgin Oil Co, Helsinki
Pe 15.8. Dark River Festival, Kotka

www.medeiaband.com
www.facebook.com/medeiaband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat