”Medicine At Midnight” ei ole ihmelääke, mutta kohentaa oloa – arviossa Foo Fightersin kymmenes pitkäsoitto

Minun täytyi tarkistaa, olinko laittanut oikean albumin pyörimään, kun ”Making A Fire” -kappale alkoi soida. Kappaleen alussa kuultavat iloiset lauluosuudet yllättivät itseni täydellisesti, mutta kun Dave Grohl alkoi laulaa, tiesin, että kyseessä on oikea albumi. Yli 25 vuotta olemassa ollut on vuosikymmenien aikana muodostunut yhdysvaltalaisen rockin yhdeksi kärkinimeksi. Osaltaan tästä voi tietysti kiittää Foo Fightersin terävää sävellyskynää, joka on varmistanut sen, että maailmanlaajuisia hittejä on päässyt syntymään. Yhtyeen sanoitukset ovat kuitenkin aina olleet merkittävä tekijä kuulijoiden kaappaamisessa, ja tältäkin albumilta löytyy ajatuksia herättäviä lyriikoita.

”Medicine At Midnight” alkaa tosiaan yllättävän pirteällä ”Making A Fire” -sävellyksellä, joka saattaa herättää epäilyksiä, onko koko levy yhtä iloista meininkiä. Vastaus on, ettei ole. Jo ”Shame Shame” tuo kontrastia tummanpuhuvalla rytmikkyydellään sekä sanoituksillaan. ”Cloudspotter” nostaa esiin Foo Fightersille tuttua energisyyttä, jolla yhtye on valloittanut monien ihmisten sydämen. Vastaavasti ”Waiting On A War” edustaa albumin melankolista antia, jollaiseksi myös levyn loppupuolelta löytyvä ”Chasing Birds” lukeutuu.

Foo Fighters on tullut tutuksi vuosikymmenten aikana energisestä soundistaan, jota yhtye on hienoisesti uudistanut vuosien mittaan. ”Medicine At Midnight” -albumilla perusta on tuttu, mutta myös uusia, tuoreita ideoita on haistettavissa. ”Making A Fire” ja nimikkokappale ovat tästä hyviä esimerkkejä. Myös ”Chasing Birds” kaappaa huomion väistämättä poikkeuksellisen harmonisella soundillaan, vaikka sanoitukset ovatkin erikoiset. ”Love Dies Young” sinetöi albumin tutulla energialla, kuin muistuttaen mistä Foo Fighterissa on kyse.

Kuten moni muukin suurta suosiota nauttiva yhtye, niin myös Foo Fighters joutuu vastaamaan valtavan kuulijakuntansa odotuksiin aina uutta albumia luodessaan. Yhdysvaltalaisyhtye on pitäytynyt itselleen tutulla maaperällä, kuten on voinut olettaakin. ”Medicine At Midnight” on kompakti albumi, joka sisältää muutamat yllätykset ja potkii Foo Fightersille ominaiseen tapaan.

7/10

Kappalelista:

  1. Making A Fire
  2. Shame Shame
  3. Cloudspotter
  4. Waiting On A War
  5. Medicine At Midnight
  6. No Son Of Mine
  7. Holding Poison
  8. Chasing Birds
  9. Love Dies Young

Foo Fighters Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentoi julkaisua