Megadeth työstää James LoMenzon mukaan uutta musiikkia

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 3.7.2024

Metalliveteraani Megadeth ei näytä hyytymisen merkkejä. Yhtye julkaisi uransa 16. studioalbumin ”The Sick, The Dying… And The Dead!” vuonna 2022, eikä se ole jäämässä bändin viimeiseksi levyksi.

Yhtyeen basisti James LoMenzo kertoo tuoreessa Metal Globalin haastattelussa, että yhtye tekee parhaillaan uutta musiikkia.

”Työstämme parhaillaan aktiivisesti musiikkia. Tavallaan olemme uusi bändi tässä vaiheessa. Tämä on uusi versio Megadethista, aivan kuin kukaan ei olisi odottanut sitä tulevan. Puhumme Daven kanssa joka päivä. Dave todella haluaa tehdä uuden levyn ja saada jotain tuoretta ulos”, LoMenzo sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Nähtäväksi jää, milloin bändi julkaisee uuden albumin.