Megadethin David Ellefsonin väitetään houkutelleen alaikäistä seksiin: kiistää häneen kohdistuvat syytökset

Yhdysvaltalaisen thrash metal -legenda Megadethin pitkäaikainen basisti David Ellefson on joutunut vakavien syytöksien kohteeksi. Viikonloppuna verkkoon vuodettiin seksuaalissävytteisiä viestejä sekä videomateriaalia, joissa toisena osapuolena oli Ellefson. Vaikka videoihin osallistuneen naisen henkilöllisyyttä ei paljastettu, kiersi verkossa huhu, jonka mukaan nainen jonka kanssa 56-vuotias Ellefson viestitteli, oli alaikäinen.

Ellefson julkaisi aiheesta Instagramissa virallisen viestin, jossa kiisti syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Ellefsonin mukaan videot ja viestit oli tarkoitettu aikuisten väliseksi viestittelyksi, jotka otettiin pois kontekstista ja joilla pyrittiin vain vahingoittamaan hänen uraansa.

Ellefsonin julkaisemaan viralliseen viestiin oli liitetty myös teksti Ellefsonin kanssa viestitelleeltä naiselta, joka kiisti olleensa alaikäinen viestittelyn tapahtuessa ja kertoneensa olleensa itse aloitteen tekijä tässä tapauksessa. Naisen kirjoituksen mukaan hän oli jakanut keskustelunsa ja videonsa ystävänsä kanssa, joka oli päätynyt jakamaan ne luvattomasti verkkoon ja pyrkinyt vahingoittamaan Ellefsonia.

Nainen vetoaa kirjoituksessaan, että yksityisten videoiden levittäminen lopetettaisiin ja Ellefsonille annettaisiin rauha asian tiimoilta.

Valitettavasti David Ellefsonin Instagram-profiili on asetettu yksityiseksi, mutta voit katsoa kuvakaappauksen päivityksestä tästä:

Kommentoi julkaisua