Megadethin lopullinen hyvästijättö ei tapahdu aivan lähiaikoina – voi kestää jopa 3-5 vuotta

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 13.11.2025

Thrash metal -jätti Megadethin tulevan omaa nimeä kantavan albumin on ilmoitettu olevan yhtyeen viimeinen. Neljä vuosikymmentä kestänyt ura on näin tulossa päätökseen, mutta Megadethin lopullinen hyvästijättö ei tapahdu aivan lähiaikoina.

Yhtyeen keulakuva Dave Mustaine kertoi Kerrang! -lehden haastattelussa, että hän odottaa Megadethin viimeisten konserttien sijoittuvan usean vuoden päähän. Vaikka jäähyväiskiertue alkaa ensi vuonna, yhtye aikoo jatkaa keikkailua vielä pitkään.

”Puhumme helposti kolmesta viiteen vuoteen kestävästä kiertueesta. Ja jos aiomme tehdä sitä niin kauan, niin hitto, en halua edes ajatella sitä syntymäpäivää, joka minulla on edessä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mustaine täyttää 70 vuotta vuonna 2031, ja hän on uransa aikana selvinnyt muun muassa päihdeongelmista, syövästä ja uran katkaisemista uhanneesta käsivammasta. Hän kertoo suhtautuvansa tulevaisuuteensa realistisesti ja haluavansa päättää Megadethin tarinan omilla ehdoillaan.

Haastattelussa hän perusteli päätöstä lopettaa yhtyeen ura:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”On niin monia muusikoita, joiden ura on päättynyt, joko vahingossa tai tarkoituksella. Useimmat heistä eivät pääse lopettamaan uraansa omilla ehdoillaan huipulla, ja siinä tilanteessa olen nyt elämässäni. Olen matkustanut ympäri maailmaa ja saanut miljoonia faneja, ja vaikeinta tässä kaikessa on sanoa heille hyvästit.”

” Emme malta odottaa, että kuulette tämän albumin ja näette meidät kiertueella. Jos koskaan on ollut täydellinen hetki julkaista uusi albumi, se on nyt. Jos koskaan on ollut täydellinen hetki lähteä maailmankiertueelle, se on nyt. Tämä on myös täydellinen hetki kertoa teille, että tämä on viimeinen studioalbumimme. Olemme saaneet vuosien varrella paljon ystäviä, ja toivon näkeväni teidät kaikki maailmanlaajuisella jäähyväiskiertueellamme.”

”Älkää olko vihaisia, älkää olko surullisia, olkaa onnellisia meidän kaikkien puolesta, tulkaa juhlimaan kanssani seuraavia vuosia. Olemme tehneet yhdessä jotain todella upeaa, mitä ei todennäköisesti koskaan enää tapahdu. Loimme uuden musiikkityylin, aloitimme vallankumouksen, muutimme kitaramaailmaa ja sen soittotapaa, ja muutimme maailmaa. Bändit, joissa olen soittanut, ovat vaikuttaneet maailmaan. Rakastan teitä kaikkia sen vuoksi. Kiitos kaikesta.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy