”Meidänkaltaisten” riemujuhla – Slipknot Helsingin Hartwall Arenalla 24.2.2020

Yhdysvaltalainen nu-metalin ja alternatiivisen metallin pioneeri Slipknot toi sirkuksensa Helsingin Hartwall Arenalle 24. helmikuuta 2020. Mukana kiertueella oli Puolan tunnetuimpiin metalliyhtyeisiin kuuluva Behemoth.

Puolan äärimetallin kirkkain nimi Behemoth aloitti settinsä lähes tyhjässä hallissa. Yleisöä kuitenkin saapui paikalle koko keikan ajan. Olen todistanut Behemothia muutaman kerran livenä ja ollut aina yhtä pettynyt, kuten tänäänkin. Yhtyeellä on kenties surkein kuulemani äänentoisto ikinä. Toinen kitara ei kuulu, vokaalit eivät kuulu, kuuluuko yhtään mitään?

Yhtyeen settilista koostuu aina vain enemmän kahden viimeisimmän albumin biiseistä, ja vanhemmat kappaleet erottuvat siitä selkeästi intensiivisyydellään. Behemoth olisi varmasti erittäin hyvä livebändi paremmalla äänentoistolla, mutta sen puuttuessa yhtyeen keikat ovat aina yhtä arpomista: mikä soitin hukkuu meluun, mikä on liian kovalla? No, kävipä sentään ruotsalaisen Shining-yhtyeen laulaja Niklas Kvarforth lavalla vetäisemässä The Curen ”A Forest” -kappaleesta coverin yhdessä Behemothin kanssa.

On aika siirtyä illan pääesiintyjään, nu-metalin edelläkävijä Slipknotiin. Todistan yhtyeen ensimmäistä kertaa livenä, joten odotukseni ovat korkealla, mutta maltilliset.

Hittejä tykitellään taivaan täydeltä, ja yleisö tuntuukin olevan enemmän kuin hurmioissaan kahden ensimmäisen albumin kappaleista. Kyllähän se on todettava, että itsekin nautin niistä eniten, vaikka kuuntelutottumus menee toisinpäin. Joitakin epäkohtia huomasin tahtien lomassa, mutta tästä huolimatta Slipknot on uskomattoman kova liveyhtye, ja oli ilo todistaa se viimein livenä.

Muutamia puutteitakin mahtui settiin, sillä esimerkiksi ”Eyeless”-kappaleesta jäi uupumaan sen loppupuolen ikoninen ”motherfucker”-huuto. Tästä huolimatta laulaja Corey Taylor suoriutui vallan mainiosti pitkän kiertueen viimeisestä keikasta. Toki äänestä kuului, että kyseessä ei ollut rundin ensimmäinen keikka, enkä myöskään tiedä, onko edellä mainittu ”motherfucker”-huuto tarkoitettukaan yleisön mylvittäväksi, mutta se ei tietenkään voinut pilata näin ilmiömäistä iltaa.

Yhtyeen energisimmät jäsenet Sid, Tortilla Man ja Clown ovat Slipknotin livespektaakkelin mielenkiintoisimpia hahmoja. Arvostusta ansaitsee myös rumpali Jay Weinberg, joka on todellakin Joey Jordisonin vertainen, minun mielestäni jopa parempi. Yhtyeellä on hallussaan ehkä metallin isoimmista nimistä kiinnostavimmat lavasteet. Absurdin näköinen koneisto lumoaa katsojan, eikä keikalla yksinkertaisesti voi tulla tylsää. Valot välkkyvät, ja joka paikka pamahtelee ja liekehtii. Slipknotilla on lavasteissaan selkeästi oma visionsa, sillä ne eivät ole yhtä tylsiä kuin heidän kollegoillaan on tapana olla.

Harmikseni keikalla ei kuultu yhden yhtä kappaletta ”.5: The Gray Chapterilta”, mikä on varsin yllättävää. Johonkin väliin olisin suonut vaikkapa klassikkostatuksen ansainneen ”Custer”-kappaleen. Mielenkiintoista onkin myös seurata, mitä kappaleita kahdelta uusimmalta albumilta jää yhtyeen vakituiseen settiin tulevaisuudessa. Monta kappaletta on kuitenkin vielä soittamatta uudeltakin albumilta.

Koko illan kohokohta itselleni oli ”Solway Firth”. Kappale on yhtyeeltä yksi suosikeistani, vaikka en muuten ole juuri välittänyt tuoreimmasta albumista. Monisyinen mestariteos alkaa kylmäävästi ja pimentää hallin. Kappale ei varsinaisesti mikään juhlimisbiisi ole, joten biisin raskaatkin osuudet säilyvät tunnelmallisina. Ai että, on suorastaan hypnotisoivaa nähdä Slipknot tekemässä uniikimpaa taidetta kuin aikasemmin.

Näkisin, että yhtye voisi uudistua paljonkin edellisen albumin jälkeen ja olla kokeellinen vielä edes kerran. Yhden genren he ovat jo pionerisoineet ja vieneet äärimmilleen. Alkuaikojen mielipuolisuus puuttui bändistä koko iltana, ellei mukaan lasketa Coreyn esiintymisolosuhteita murtuneen jalan kanssa, mistä nostan miehelle kyllä valtavasti hattua. Slipknot on hakenut viimeisimpinä vuosinaan aina vain tunnelmallisempaa kaavaa musiikilleen, ja olen ollut sitä mieltä, että pöytä pitäisi kääntää kokonaan ympäri. Väkivaltaisuus ja aggressio voidaan kanavoida muutakin kautta kuin kierrättämällä samoja pomppumetalliriffejä, ja nimenomaan ”Solway Firth” oli loistava esimerkki siitä.

Yhtyeen studioalbumeista irrallinen ”All Out Life” tuntui saavan yleisön räjähtämään. Toihan kappale ilmestyessään varmasti lisää kuuntelijoita bändille. Kyseinen biisi sopisi hyvin tämänkaltaisen Slipknotin joutsenlauluksi. En tietenkään sano, että vanhempia kappaleita ei pitäisi soittaa livenä. Päinvastoin, hitit ovat tärkeä osa Slipknotin omaperäistä identiteettiä. Vanhoista albumeista löytyy yhä edelleen kosolti helmiä keikoilla soitettaviksi. Keikka oli lähes kaikin puolin erittäin viihdyttävä, ja yhtye on selkeästi ansainnut paikkansa metallikentän kärkinimenä.

Kirjoittanut: Otto Vainionpää
Kuvat: Pasi Eriksson

Settilista:

1. Unsainted
2. Disasterpiece
3. Eeyore
4. Nero Forte
5. Before I Forget
6. New Abortion
7. Psychosocial
8. Solway Firth
9. Vermilion
10. Birth of the Cruel
11. Wait and Bleed
12. Eyeless
13. All Out Life
14. Duality
15. (sic)
16. People = Shit
17. Surfacing