Meksikolais-suomalainen Ulthima julkaisi toisen singlen tulevalta albumiltaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.1.2021
Valokuvaaja: Juho Suni

Vuonna 2016 Ricardo Escobar (lead-kitara) ja Antonio Valdés (basso) saapuivat Helsinkiin, ja unelma muutosta Suomeen tekemään metallimusiikkia viimein toteutui. Tähän mennessä bändiä, josta myöhemmin tulisi Ulthima, oli työstetty jo kuusi vuotta, ensin Meksikossa ja sitten muutama vuosi Ranskassa. Suomessa käytiin läpi monta ehdokasta, kunnes viimein saatiin porukka kasaan. Rytmikitaraan päätyi Jon Welti, koskettimiin Niko Sutinen, rumpuihin Ville Nummisalo ja vokaaleihin Tuomas Antila. Viime vuonna Ulthima äänitti debyyttialbuminsa materiaalista, jota oli työstetty Meksikossa jo bändin alkuajoista lähtien. Voit kuunnella bändiltä uuden ”Tears Of Fire” -kappaleen tästä:

Ricardon suurin inspiraatio Ulthiman musiikkiin on ollut 2000-luvun alun suomalainen melodinen death metal, kuten Children of Bodom ja Kalmah. Ulthiman musiikissa keskeistä on eeppiset melodiat, rouheat vokaalit ja nopeat riffit. Ricardo Escobar kertoo julkaistusta ”Tears Of Fire” -kappaleesta seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“’Tears of Fire’ marked the beginning of Ulthima as one of the first songs made for the band while we still performed in Mexico. In my mind it’s perhaps the most iconic song of the band, combining epic melodies with some more aggressive riffing.”

https://www.facebook.com/ulthima

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat