Melkein mahdotonta kuunnella kokonaan – arviossa M.I.GOD:in ”Specters On Parade”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 2.3.2019

M.I.GOD ei juuri ole esiintynyt suomalaisen musiikkimedian kentällä, eikä se ole ihme. Saksalaisyhtye on viettänyt käytännössä katsottuna viisi viimeistä vuotta hiljaiseloa työstäessään ”Specters On Parade” -pitkäsoittoa. Albumin mukana tulleen tiedotteen mukaan yhtye on kokenut vastoinkäymisiä, joista vahvistuksen saa albumin kansien sisältä. Sieltä paljastuu, että yhtyeen basisti Matt Weber menehtyi toissa vuonna 39 vuoden iässä. M.I.GOD:in uusin albumi on omistettu Weberin muistolle.

Saksasta tulee usein vastaan ”erikoisia” ja joskus jopa puhtaasti outoja yhtyeitä. Tämäkään saksalaisyhtye ei ole täysin tavanomainen, saati toteuttanut levyään perinteisellä tavalla. ”Specters On Parade” sisältää nimittäin 21 kappaletta. 13 on perinteisiä kappaleita, seitsemän eräänlaisia introja ja loppuun on lisätty vielä bonusraita. Kestoltaan albumi on reilun tunnin mittainen, mutta ”Specters On Paraden” kohdalla se tuntuu vielä pidemmältä.

”Specters On Paraden” suurimmaksi kompastuskiveksi osoittautuu sen sekavuus. Vaikka tavalliset kappaleet ja introt on järjestetty systemaattisesti joka toinen toisensa perään, ne eivät tue kuuntelukokonaisuutta. Introt kuulostavat oudoilta, eikä niiden funktiota voi ymmärtää, jos käsissä ei ole fyysistä albumia, sillä kannet paljastavat introjen muodostavan oman tarinansa. Introista on kuitenkin vaikea muodostaa yhtenäistä jatkumoa, sillä niiden sisältö ehtii unohtua tavallisia kappaleita kuunnellessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Levyn perinteiset kappaleet sisältävät pehmeä-äänisen Chemnitzin hienoa tulkintaa, Holzermerin ja Hessin henkeäsalpaavia sooloja ja riffejä sekä eeppisiä melodioita. ”Spectres On Paradella” on tarttuvia melodioita ja mukavasti energiaa, mutta nekin alkavat puuduttaa viimeistään kahdeksanminuuttisen nimikkokappaleen kohdalla. Ja ”Spectres On Parade” on vasta levyn yhdeksäs kappale.

”Specters On Parade” on kunnianhimoinen luomus. Henkilökohtaisesti pidän M.I.GOD:in soundista, joka on kallellaan power metalliin ja hieman progressiiviseen metalliin. Vokalisti Chemnitzin äänessä on karismaa ja ulottavuutta, jonka puolesta häntä jaksaakin kuunnella. M.I.GOD on ollut luova uudella albumillaan, ja se pursuaakin niin tuplabasaria, sahaavia riffejä kuin lennokkaita äänimaisemiakin. Levyllä on hyvin paljon erilaisia elementtejä pyörryttämässä kuuntelijaa. Kuuntelukokemus kärsii kuitenkin eniten irrallisen kuuloisista introista, jotka eivät istu yhtään yhteen albumin äänimaailman kanssa. Esimerkiksi ”Embracing The Neon” kuulostaa mainokselta discobeatinsä puolesta, ”What’s Your Favorite Scourge?” on sekava uutiskatsaus ja ”The Call” tuntuu 20 sekunnin kestonsa puolesta täysin turhalta.

Jos ”Specters On Paraden” sekavuuden sivuuttaa, on albumi kokonaisuudessaan kohtalainen kuuntelukokemus. ”The Solitary Ghost”, ”We All Belong To The Dark” ja ”I Feed You My Love” ovat meneviä ja oikein toimivia kappaleita. Interludet antavat myös oman lisänsä instrumentaalisilla äänimaisemillaan, mutta muuten albumin kappaleet saavat pitkästymään niin pituuksillaan kuin ahdetuilla sisällöillään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kokonaisuudessaan ”Spectres On Parade” on haastava ja sekava kuuntelukokonaisuus. M.I.GOD on kurottanut aivan liian moneen suuntaan ja tuntuu, ettei levyllä ole selkeää fokusta, vaikka kansilehtien perusteella tämä onkin konseptialbumi. Levylle on ahdettu paljon erilaisia yksityiskohtia, jotka uuvuttavat tunnin mittaisena pakettina. M.I.GOD:in olisi kannattanut karsia albumin sisällöstä jotakin, tai ainakin rakentaa se kuuntelijaystävällisemmin. Nyt lopputuloksena on levy, jolla on yksittäisiä hyviä kappaleita, jotka jäävät hankalan albumikokonaisuuden varjoon.