Melkoista maratonia ja hikeä kerrakseen – arviossa puolalaisen Arkonan seitsemäs kokopitkä ”Age of Capricorn”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 5.1.2020

Ei, vuorossa ei ole Venäjän metsiköistä tuleva pitkän linjan yhtye Arkona, vaan tämänkertainen orkesteri saapuu Puolan suunnasta. Black metalia soittava kokoonpano laukaisee ilmoille tuoretta vihaa ja kylmää kyytiä. Uusin julkaisu ”Age of Capricorn” luokittuu bändin seitsemänneksi kokopitkäksi.

Kolmen vartin pituinen ”Age of Capricorn” takaa nopeaa ja jopa depressiivisen tuntuista mustaa musiikkia koko rahan edestä. Kuudella kappaleella höystetty paketti on alusta loppuun tylyä kuunneltavaa. Varsinkin levyn ensimmäiset näytteet ”Stellar Inferno” ja ”Alone Among Wolves” ovat aggressiivisuudeltaan aikamoisia luomuksia. Meno on turpasaunomista melkoisella vihalla!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lähes jokainen kappale kestää keskimäärin noin seitsemän minuuttia, mikä on tämäntapaiselta vihan paahtamalta musiikilta melkoista maratonia. Pidemmän päälle toivoo, että kappaleita olisi voitu leikata lyhyemmiksi pätkiksi, sillä kuuntelu tuntuu varsin uuvuttavalta. Pahimmillaan meno kuulostaa samanlaiselta, eikä välissä tahdo hahmottua, missä mennään. Tätä tapahtuu viimeistään kahden viimeisen raidan ”Towards the Dark” ja ”Grand Manifest of Death” aikana. Kaiken lisäksi jälkimmäinen ja levyn päätöskappaleeksi valittu raita loppuu kuin seinään.

Lupaavasti lähtevä ”Age of Capricorn” voisi olla jylhempi lopputulos, mikäli kappaleita ei olisi venytetty turhan pitkiksi. Jo kahden ensimmäisen kappaleen jälkeen mielenkiinto leijailee jossain aivan muualla. Joskus liika on vain liikaa tällaisenkin tylyn musiikin parissa. Muuten lopputulos on tuotannollisesti asiallista jälkeä. ”Age of Capricorn” soveltuu toistaiseksi niille, jotka pitävät kirjaimellisesti pitkästä, tunnelmallisemmasta ja raivoisasta soitosta. Muille kärsimättömille tämä albumi ei välttämättä ole se paras vaihtoehto.

7-/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Stellar Inferno
2. Alone Among Wolves
3. Age of Capricorn
4. Deathskull Mystherium
5. Towards the Dark
6. Grand Manifest of Death

Arkona Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat