Melodioiden ja harmonioiden virtaa, joka saa tajunnan virtaamaan – arviossa Virta-yhtyeen ”Horros”
Antti Hevosmaan, Heikki Selamon ja Erik Fräkin muodostama Virta julkaisi lokakuussa kolmannen pitkäsoittonsa. Yhtyeen itsevarma ja ennakkoluuloton tapa yhdistää post-rockin, jazzin ja elektronisen tanssimusiikin piirteitä on ihailtavaa. Lopputuloksena on ”Horroksen” kaltainen albumi, jonka kappaleilla leikitellään taitavasti äänimaisemien ja tunnelmien kanssa.
Suomessa on tuskin montaa yhtyettä, jotka luovat vastaavaa musiikkia kuin Virta. Yhtyeen instrumentaalipainotteinen ilmaisu on hyvin ilmavaa, harmonista ja seesteistä mutta ennen kaikkea moniulotteista. Rumpujen, kitaran, ja basson lisäksi kappaleilla vilahtelevat myös trumpetti ja flyygelitrumpetti. Kun yhtälöön lisätään vielä ohjelmoinnit, on lopputuloksena monivivahteinen ja rikas äänimaisema.
Koska Virta-yhtyeen ulosanti rakentuu niin vahvasti tunnelmien luontiin, on ”Horrosta” hankala pukea sanoiksi. Parhaimman käsityksen, kuten aina, saa siten itse kuuntelemalla. Nostan esiin kuitenkin muutamia huomioita, joihin albumia kuunnellessa havahduin. ”Aelita”-aloitusraidalla huomion kaappaa Hevosmaan flyygelitrumpetti, joka antaa kappaleeseen rauhoittavaa sävyä. Vastaavasti ”Tunneli”-kappaletta kannattelevat Hevosmaan laveat lauluosuudet ja rytmikäs äänimaisema. ”Sola”-kappaleella loistavat puhallinsoittimet, jotka saavat taustoitusta perkussioista.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Hevosmaan käyttämät puhallinsoittimet antavat Virta-yhtyeen ulosantiin jazzmaisen vivahteen, mutta aivan yhtä tärkeässä osassa ovat myös Fräkin rytmityöskentely sekä Selamon kitaran- ja bassonsoitto. Fräkin osuudet loistavat erityisesti ”Tunneli”- ja ”Millenium”-kappaleilla, ja Selamo tuo vahvan kädenjälkensä esille ”Toukokuu”- ja ”Sininen”-teoksilla. Ja kun lauluosuuksille on tehty enemmän sijaa, loistaa Hevosmaa Arto Tuunelan kaltaisella äänenkäytöllään esimerkiksi ”Aamu”-kappaleella.
Vaikka ”Horros” huokuu niin nimensä kuin kansikuvansa puolesta kylmyyttä, on se sisällöltään silti hyvin eläväistä ja sykähtelevää. Kappaleissa on vahva intensiteetti, joka tulvii melodioiden kirjona. Pitkäsoiton instrumentaalipainotteisuus haastaa keskittymiskykyä, minkä takia albumi olisi voinut olla kokonaiskestonsa puolesta kompaktimpi. Kokonaisuutena ”Horros” on kuitenkin pitkäsoitto, jonka äärellä on mukava pysähtyä tunnelmoimaan ja miettimään.
Kappalelista:
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/virtaband
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen
