Melodisen death metalin ja sinfonisen black metalin risteyksessä: Verenian julkaisee ensi-EP:n “Echoes of Dissonance”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 18.12.2022

EP “Echoes of Dissonance” on viiden kappaleen monipuolinen kokonaisuus, joka esittelee bändin tulkintaa raskaasta mutta melodisesta metallista. Musiikilliset vaikutteet nousevat erityisesti melodisen death metalin ja sinfonisen black metalin tunnelmista. Musiikki rakentuu raskaan ja nopeatempoisen soiton sekä särölaulun muodostamalle liitolle, jota maustavat voimakkaat melodiat.

EP:n tuotantoon on panostettu ajan kanssa. Bändin rumpali Tahvanainen kuvailee: “EP tehtiin rauhassa ja ajatuksella, sillä sen myötä haettiin bändin omaa musiikillista tyyliä ja soundia. Tässä työssä ei haluttu hätäillä. Selkeistä yhteisistä lähtökohdista syntyikin varsin yhtenäinen mutta samalla myös monipuolinen kokonaisuus. Olemme kyllä tyytyväisiä tähän ensiotokseen musiikillisesta visiostamme ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.”

Yhtyeen voi nähdä seuraavan kerran livenä 30.12.2022 Hoarsefesteillä On the Rocksissa, Helsingissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat