Melodisen metallin messu – arviossa Blackment ja ”Pandemonium Portrait”

Kotimainen melodista metallia soittava Blackment julkaisi debyyttipitkäsoittonsa ”Plains of Oblivion” vuonna 2022. Seuraajaa saatiin odottaa useampi vuosi, mutta nyt odotus palkittiin ”Pandemonium Portrait” -albumin muodossa. Levyn oli määrä ilmestyä jo keväällä, mutta julkaisua siirrettiin syksyyn bändin omien sanojen mukaan itsekkäistä syistä. Kuten yhtye itse asian ilmaisi pitäähän bändin elää levynsä kanssa koko loppuelämänsä.

Kuten olen joissakin aiemmissa levyarvioissani maininnut kiinnittävät kitaroiden ohella erityisesti kosketinkuviot huomioni. Tuota herkkua on tarjolla heti albumin avaavalla ”Prelude for the…” -raidalla. Oli siis mielenkiintoista lähteä selvittämään, mitä kaikkea ”Pandemonium Portrait” pitää sisällään. Etenkin ”Ground Zeron” pyörteisiin on helppo tempautua mukaan, eikä sitä ole syyttä valittu levyn focus trackiksi.

Laulaja Sami Vuorenheimon tulkinta pääsee oikeuksiinsa erityisesti ”Afterlife”-kappaleessa. Hänen laulustaan välittyy niin vahva tunnetila, että kuulijan on helppo uskoa joka ikisen sanan tulevan suoraan sydämestä. Sigmund Freudista inspiraationsa saanut ”Pulsar” puolestaan kuljettaa kuulijaa kohti tuntematonta ja herättelee pohtimaan elämän ja kuoleman välisen rajan olemassaoloa. Levyn digiversion päättävä ”World of Gods” on puolestaan huimat yhdeksän minuuttia kestävä eepos, jolla Vuorenheimo pääsee duetoimaan ihastuttavan Hille Sadehelmen kanssa.

Digitaalinen versio sisältää yhteensä 12 biisiä, ja fyysisen levyn ostaja saa vielä bonusraidan kaupan päälle. Albumi on siis nykymittapuulla varsin pitkä, ja oma keskittymiskykyni alkoi hieman herpaantua ”Nocturnal Queenin” paikkeilla. Tosin pitkäsoiton mitta kuvastanee osaltaan myös sitä, kuinka paljon bändillä on ollut sanottavaa.

Jos levynteko vei aikaa, on lopputuloksena varsinainen vaikeuksien kautta voittoon -tarina. Sitä kuvaa esimerkiksi se, että studion portaat purettiin kesken äänitysten, minkä seurauksena täysimittainen digipiano jouduttiin kantamaan jäisiä rakennustelineitä pitkin ylös. Lopputulos palkitsee jokaisen albumiin tutustuvan, vaikka seuraavaa pitkäsoittoa kohtaan panokset ja paineet ovatkin nyt epäilemättä entistä korkeammalla.

”Pandemonium Portrait” on pitkäsoitto, johon suosittelen tutustumaan hyvälaatuisilla kuulokkeilla. Sovitusten pienimmätkin yksityiskohdat ja hienovaraisimmat mausteet pääsevät siten oikeuksiinsa. Toivon todella, että Blackment onnistuu levyn myötä tavoittamaan aiempaa laajemman yleisön, sillä yhtye on sen ehdottomasti ansainnut.