Melodisen rockin energiaa ja soljuvuutta – arviossa Jeff Scott Soton duettoalbumi, ”The Duets Collection Vol 1”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 9.12.2021

Melodisen rockin kultakurkulla, Jeff Scott Sotolla, on käynyt aika pitkäksi pandemian aikana, kuten taatusti monella muullakin muusikolla. Saadakseen ajan kulumaan ja kuuntelijat pitämään muusikon nimen mielessä, päätti Soto uudelleen äänittää muutaman uransa aikana valmistetun kappaleen. Koska Soto on ollut vuosikymmenten saatossa monessa yhtyeessä mukana, kuullaan albumilla kappaleita niin Yngwie Malsteenin, Talismanin, Axel Rudi Pellin kuin muusikon soolouran ajoilta.

Idea ei ole hullumpi, se on pakko myöntää. Entistä paremman siitä tekee se, että Soto on pyytänyt jokaiselle kappaleelle eri vokalistin laulamaan kanssaan duettoja. Tämän seurauksena pitkäsoitolla laulaakin Soton lisäksi yksitoista muuta vokalistia. Mukana ovat muun muassa Erik Mårtensson (Eclipse/W.E.T.), Nathan James (Inglorious), Russell Allen (Symphony X, Allen/Lande), Johnny Gioeli (Hardline, Axel Rudi Pell), ja monta muuta, joiden tiedot löytyvät arvostelun lopusta kappalelistalta.

Näiden tietojen perusteella, lähtökohdat mukaansa tempaavalle ja monipuoliselle albumille ovat valmiina. Ja sitä pitkäsoitto lupailee jo kahden ensimmäisen kappaleen perusteella, joista ”Livin’t The Life” edustaa energistä rockia Erik Mårtenssonin kanssa ja ”Don’t Let It End” perinteisempää heviä Dino Jelusickin kera. Kolmantena kappaleena soiva ”Mysterious” hyytyy ikävästi puolitiehen, mutta Nathan Jamesin kanssa laulettu ”Believe In Me” nostaa jälleen tunnelman. James antaa hienon kontrastin omalla korkealle kapuavalla äänellä Soton matalammalla äänialalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”The Duets Collection Vol 1” on nimensä mukaisesti duettoalbumi, joten Soto on äänessä jokaisella kappaleella. Tämä on täysin ymmärrettävää, eihän pitkäsoittoa voisi muuten markkinoida hänen nimellään. Hienoisena pettymyksenä koin kuitenkin sen, että osalla kappaleista Soto on lähinnä äänessä ja vierailevan solistin osuus on hyvin vaatimaton. Näin on käynyt esimerkiksi ”Livin’t The Life” ja ”Coming Home” -kappaleilla, joissa Mårtensson ja Deen Castronovo jäävät käytännössä taustalaulajiksi. Saman kohtalon jakaa myös Johnny Gioeli ”Warriorilla”.

Onneksi vastapainona albumilta löytyy myös onnistuneita yhteislauluja. Tällaisia ovat niin ”Don’t Let It End”, ”Callin’ All Girls” kuin ”Colour My Xtc”, joilla lauluosuudet on saatu jaettua ja sovitettua erinomaisesti. Jelusickin, Russell Allenin ja Renan Zontan osuudet nousevat hyvin esille ja erottuvat, aivan kuten Jamesin osuudet ”Believe In Me” -kappaleella. Osittain syyn voi laittaa kappaleiden onnistuneiden sovitusten piikkiin, mutta myös vokalistien äänien. Jokaisella edellä mainitulla on persoonallinen ääni, joka pystyy kilpailemaan Soton persoonan kanssa. Muut albumilla kuultavat solistit jäävät enemmän tai vähemmän hänen varjoonsa.

Kokonaisuutena ”The Duets Collection Vol 1” on albumi, josta jokainen melodisen rockin ystävä pitää. Kappaleiden väliltä löytyy sopivasti variaatiota ja levy etenee ongelmattomasti. Osa kappaleista jää toistensa varjoon, mutta siitä huolimatta, pitkäsoittoa on helppo kuunnella. Laajaan vokalistiosastoon nähden lopputulos ei ole niin vaikuttava, kuin sen olisi suonut olla, mutta albumi on silti varsin kuuntelukelpoinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

1. Livin’ The Life (Rock Star) with Erik Mårtensson (Eclipse/W.E.T.)

2. Don’t Let It End (Yngwie Malmsteen) – with Dino Jelusick (Animal Drive)

3. Mysterious (Talisman) – with Eric Martin (Mr. Big)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

4. Believe in Me (JSS) – with Nathan James (Inglorious)

5. Coming Home (Soul Sirkus) – with Deen Castronovo (Revolution Saints, Journey)

6. I’ll Be Waiting (Talisman) – with Alirio Netto (Shaman, Queen Extravaganza)

7. Callin’ All Girls (Eyes) – with Russell Allen (Symphony X, Allen/Lande)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8. Colour My XTC (Talisman) – with Renan Zonta (Electric Mob)

9. Warrior (Axel Rudi Pell) – with Johnny Gioeli (Hardline, Axel Rudi Pell)

10. Holding On (JSS) – with BJ (SOTO, Spektra)

11. Again 2 B Found (Humanimal) – with Mats Leven (Candlemass)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/JeffScottSoto

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat