Kuva: Juha Nikupeteri

Melodista death metalia soittava jyväskyläläinen Hagalas julkaisi debyyttialbuminsa

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 25.9.2024

Jyväskyläläinen melodista death metalia soittava Hagalas on julkaissut uuden albumin nimeltä ”Mentes Reae”. Pitkäsoitto on ollut kesästä saakka saatavilla fyysisessä muodossa, mutta nyt se on julkaistu kokonaisuudessaan myös suoratoistopalveluihin.

Albumin kappaleet syventyvät laajasti mielenterveyden ja inhimillisten kokemusten synkkiin puoliin. Teemoina käsitellään muun muassa sosiaalisen median luomaa hedonismia, elämän vaikeuksia ja merkityksen etsintää, väkivaltaa sekä hyväksikäyttöä. Kappaleissa pureudutaan niin yksilön sisäisiin kamppailuihin kuin ulkoisiin paineisiin, jotka vaikuttavat ihmisen mielentilaan ja käyttäytymiseen. Albumin kokonaisuus rakentuu syvällisistä ja usein rankoistakin aiheista, jotka ovat nykyajassa erityisen ajankohtaisia. Jokainen kappale tuo esiin oman näkökulmansa mielenterveyden monimuotoisuuteen ja ihmismielen haavoittuvuuteen.

Bändin lisäksi levyntekoon on osallistunut äänitysten ja miksauksien osalta Samuli Raappana (Tuuliajo) sekä masteroinnin osalta Tony Lindgren (Fascination Street Studios). Levy on julkaistu kotimaisen Inverse Recordsin kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Fyysisen version pääset tilaamaan Inversen verkkokaupasta tai Levykauppa ÄX:n kautta. Suoratoiston pariin pääset suoraan tästä:

Kokoonpano:

Kalle Korhonen – laulu
Antti Huovila – kitara
JM Helenius – kitara
Ville Uimi – basso
Teemu Kankainen – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tutustu bändiin lisää somessa: viralliset nettisivut, Facebook, Instagram