Kuva: Kristian K. Backman

Melodista metalcorea louhivalta Sacred Dimensionilta ”White Dove’s Crown” -single

Kirjoittanut Niko Kuusela - 27.2.2022

Kun Suomen niemimaan eteläisimmästä kärjestä kantautuu maata järisyttävää metalcore-junttausta, tiedetään, kuka on asialla. Hangosta kotoisin oleva Sacred Dimension on tehnyt selvää jälkeä kentällä jo useamman vuoden ajan ja sen myötä kerännyt kappaleilleen satojatuhansia toistokertoja. Bändi on todistanut tekemisensä vaikuttavuuden myös useiden suomalaisten metalli- ja rockfestareiden lavoilla.

Uudella ”White Dove’s Crown” -singlellä luontoäiti hallitsee, ihmiskunta taistelee. Iso ja raskas biisi kuvailee sinnikkyyttä ja lujuutta.

”Periksiantamattomuus on sana, joka kuvailee kappaletta täydellisesti. Vaikkakin biisin soundit ja sanoitukset ovat raakoja, kumpuaa sieltä syvältä se rauha. Ja kun sen löytää, ollaan tämän teoksen ytimessä. Meille ominaiseen tapaan, kappaleeseen on leivottu muhkeita riffejä, melodiaa ja kolmen vokalistin luomat massiiviset laulut. Kaikkeen tähän yhdistimme ripauksen melankoliaa sekä elektronisia komponentteja”, Sebbe kertoo.

Kuten niin monet muutkin, myös Sacred Dimension on joutunut rauhassa kasvattamaan keikkanälkäänsä poikkeusolojen aikana.

18.3. Turku Band Festival / Utopia, Turku
1.4. Grönan, Hanko
16.7. Metallivuori