© 2021 Nina Mönkkönen

Melodista metallia soittava Endless Exam julkaisi singlen kesäkuun alussa julkaistavalta debyyttialbumiltaan

Kirjoittanut Niko Kuusela - 27.5.2023

Kotimainen teatraalista melodista metallia soittava Endless Exam on julkaissut kesäkuun alussa päivänvalon näkevältä debyyttialbumiltaan uuden, ”I Ain’t Your Toy” -nimisen singlen ja musiikkivideon. Bändin solistin Nina Kurosen mukaan kappale kertoo kahden ihmisen välisestä suhteesta. Toisen osapuolen halu rakentaa syvempää yhteyttä ei kiinnosta henkilöä, jolla on mielessä vain omat fantasiat ja itsekkäät tarkoitusperät. Lopulta tilanne eskaloituu ja kääntyy päälaelleen.

Bändi kuvailee uutta kappaletta seuraavasti: ”Sävellyksestä muodostui suoraviivaisesti svengaava biisi isolla kertsillä, hieman industrial metal -henkinen. Toimii livenä todella loistavasti.”

Vuonna 2020 perustettu yhtye on julkaissut aiemmin viisi singleä. Bändin kesäkuun 2. päivä julkaistava debyyttipitkäsoitto kantaa nimeä ”Voice of Passion And Agony”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat