Melodista rockia Karlssonin laatutakuun kera – arviossa Ginevran ”We Belong To The Stars”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 16.10.2022

Kuluneet pari vuotta ovat olleet Frontiers Music -levy-yhtiölle tuottoisaa aikaa, sillä musiikkiyrityksen suunnalta on julkaistu pitkäsoittoja hyvin tasaiseen tahtiin. Levy-yhtiön pääjehu Serafino Perugino innostaa muusikoita kokeilemaan yhteistyökuvioita keskenään, joista Ginevran on jälleen yksi esimerkki. Kokoonpanosta löytyy säveltäjävelho Magnus Karlsson, rouheaääninen Kristian Fyhr, entinen Eclipse-rumpali Magnus Ulfstedt, joka vaikuttaa nykyään Nordic Unionissa sekä H.E.A.T.:in basisti Jimmy Jay.

Tuottajan pallilla istuu levy-yhtiön lukuisista projekteista tuttu Alessandro Del Vecchio, joten asetelmat hyvälle musiikille ovat olemassa, eikä Ginevran esikoisalbumi kuulosta pöllömmälle. Kappaleet huokuvat hyvää energiaa, eikä tunnelmaa latista pahemmin edes se, että kappaleiden äänimaisemat on siloteltu virheettömäksi. Ginevran ehdoton kulmakivi on Fyhr ja hänen sielukas äänensä, joka taipuu hienosti ilmaviin teoksiin kuten ”Unbreakable” ja ”Apologize” osoittavat. Sen lisäksi solistin ääni venyy vaivattomasti myös nopeatempoisiin suorituksiin, joita ”Brokenhearted”- ja ”Falling To Pieces” -kappaleilla vaaditaan.

Ginevran debyyttialbumia kuunnellessa tulee väistämättä selväksi se, miten monipuolinen ja lahjakas vokalisti Fyhr oikein onkaan. Sitä taustaa vasten tuntuukin erikoiselta, että albumille on otettu mukaan myös vieraileva solisti. Chez Kanea kuullaan ”Masquerade”-kappaleella yhdessä Fyhrin kanssa. Kaksikon yhteistyön hedelmä on mukavaa kuultavaa, vaikkei kappale ylläkään pitkäsoiton parhaimmistoon. Kanen vierailu antaa kappaleeseen toki lisävivahteen, sillä nuorella naissolistilla on paljon kykyjä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitä tulee albumin sävellyksiin, ovat ne Karlssonille tyypillisesti hyvin harkittuja ja mietittyjä. Pitkäsoiton punainen lanka on melodisessa rockissa, josta liikutaan vaivihkaa niin sinfonisen metallin, AOR:in ja power metalin alueille. Ekskursiot ovat kuitenkin luontevia ja antavat samalla sävyeroja muuten tasaisen toimivasti etenevään albumiin. Kokonaistasolla ”We Belong To The Stars” on takuuvarma veto Ginevran suunnalta, ja se uppoaa vaivatta melodisen rockin ystäville. Kun siihen yhdistyy vielä Fyhrin persoonallinen ääni, nousee varmatoimisesta kokonaisuudesta paikoitellen esiin suuriakin euforian hetkiä.

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/GinevraRock

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat