Grindcoren ja vaihtoehtoräimeen kahden mantereen superbändi Venomous Concept on saanut taas myllynsä käyntiin. Alkuperäisestä kokoonpanosta ovat jäljellä enää Napalm Deathin basisti ja rumpali Shane Embury ja Danny Herrera, sekä yhdysvaltalaisen Brutal Truthin murisijana  kunnostautunut Kevin Sharp. Melvinsin laulaja-kitaristi Buzz Osbornen paikalle yhtyeeseen sen debyyttialbumin jälkeen viitisentoista vuotta takaperin poimittu Anthraxin, S.O.D.:n, Nuclear Assaultin ja Brutal Truthin perustajajäsen basisti Danny Lilker on jäänyt hiljattain pois yhtyeen kokoonpanosta. Lilkerin paikalle on pestattu Corrupt Moral Altarissa ja Napalm Deathin kiertuekokoonpanossa soittava kitaristi John ”Cheeseburger” Cooke. Samoilla höyryillä yhtyeen edellisellä, ”Kick Me Silly VCIII” -nimisellä albumilla kitaraa soittanut Embury on siirtynyt tutun soittimensa, basson, varteen.

Venomous Conceptin nykykokoonpano on siis käytännössä Napalm Deathin nykyisen livekokoonpanon rytmiryhmä keulillaan Brutal Truthin Sharp. Yhtyeen lähestymiskulma ilmaisuunsa on punkimpaa ja humoristisempaa kuin jäsenten pääbändien kohdalla, ja niinhän sen kuuluukin olla. Albumin kaksinaamainen kansikuvakin kertoo omaa tarinaansa yhtyeen mentaliteetista. Samalla, kun yhtye nauraa päin näköä eräänkin oranssipäisen sekopääjohtajan mielenliikkeille, tekee se Alfred E. Neumanin mairean hymyn saattelemana kunniaa MAD-sarjakuvalle, ja oletettavasti myös alkuvuodesta edesmenneelle lehden sarjakuvapiirtäjälle, Don Martinille. Näin ollen ei liene myöskään vaikeaa päätellä, mihin poliittiseen suuntaan tällä ritsalla ammutaan. Venomous Concept on kyseisen visuaalisen statementin myötä täysin oikeilla jäljillä. Älyttömistä asioista ei kuulu laulaa saarnaten saati haudan vakavuudella. Ei edes hardcore-ympyröissä.

Venomous Conceptin meininki on sen neljännellä kokopitkällä itsepintaisen jääräpäistä ja alleen jyräävää kautta linjan, modernimman hardcoren, grindcoren, noise rockin, perinteisen ’82-punkin ja vaihtoehtorockin tasapainoista sekamelskaa. Välillä albumia kuunnellessa tosin tuntuu, että kyseessä on keskitempoista punkimpaa Napalm Deathia – ainoastaan Barneytä heikomman vokalistin tulkitsemana. Noh, kun kyseisestä assosiaatiosta pääsee yli, alkaa Venomous Conceptkin toimia. Yhtyeen herrat hallitsevat, kuten olettaa saattaa, lajityypillisen biisinrakentamisen periaatteen oikein hyvin, ja hieman päälle puolituntinen rykäys ilmentää yhtyeestä useammanlaista musiikillista puolta. Kokonaisuus on saatu talteen jykevillä, selvästi erotelluilla mutta silottelemattomilla soundeilla.

Biiseistä nousevat muiden yläpuolelle härkäpäisesti ruhjova, näin uusien koronavaroitusten aikoina erittäin ajankohtainen avausbiisi ”Simian Flu”, sypäkästi naamalle sylkevä vanhan liiton hardcore-piiskaus ”Hole In The Ground”, ja väkevän pelkistetyllä bassoriffillä käynnistyvä ja lopulta massiivisella rytmikitaran avosointuvallilla alleen ruhjova ”Lemonade”, josta tulee lähinnä mieleen ”Stomp 442” -levyn aikainen Anthrax. ”Promises” palaa lähemmäs Therapy?-yhtyeen vimmaisten alkuaikojen tunnelmia. Sharpin suorasukainen, puolittain muriseva rähinä suuntaa yhtyeen kurssin musiikin tyylillisestä varioinnista huolimatta kuitenkin selkeästi grind-mausteiseen hardcoreen päin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Albumin loppupuolisko on enimmäkseen kallellaan vaihtoehtoiseen melurockiin. Materiaali on seesteisempää, maalailevampaa ja metallisesti rokkaavampaa. Linja pitää lukuun ottamatta Melvinsin tavoin vääntyilevää noise rock -biisiä ”Septic Mind”, hardcore-vetoiseen thrashin ja blastbeat-kertosäepiiskaukseen tiivistyvää ”Broken Teethia” ja Danny DeViton esittämälle tohtorihahmolle osoitettua raivokasta grind-tribuuttia ”Mantis Toboggania”. Valitettavaa on, että kokonaisuuden loppupuoliskolla biisimateriaalin taso meinaa hieman lerpahtaa, ja juuri näiden väkivaltaisempien biisien kohdalla yhtye hakkaa päätään samaan seinään vailla mielikuvitusta.

Mukana on myös keskitasoa selkeästi vahvempia kappaleita, jotka ansaitsevat maininnan. Suorasukaisella D-beatilla kaahaava ”Colossal Failure” on kipakkatahtisten sointuvaihteluiden myötä lähempänä modernien aikojen Terveitä Käsiä. Albumin nimibiisi päättää kokonaisuuden hienosti Big Blackin ja Killing Joken tavoin hypnoottisesti jumittavalla tavalla. Kappaleessa on aistittavissa myös Napalm Deathin avantgardempia ja eteerisempiä sävyjä.

Venomous Conceptin neljäs albumi asettuu arvoasteikolla kelvollisen ja hyvän välimaastoon. Yhtyeen sympaattisesta ja raikkaasta otteesta sekä sarkastisesta suhtautumisesta omiin tekemisiinsä irtoaa yksi lisäpeukku. Yhtyeen tapauksessa on merkille pantavaa se, että huumoripitoinen HC on loppujen lopuksi todella vaikea taiteenlaji. Venomous Concept onnistuu älykkäiden ammattimiesten ottein kuitenkin välttämään tyylilajin pahimmat sudenkuopat. Ensi kerralla mukaan toivoisi vielä muutaman briljantin biisin lisää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

8-/10

Kappalelista:

1. 1. Simian Flu
   2. Hole in the Ground
   3. Eliminate
   4. Lemonade
   5. Colossal Failure
   6. Promise
   7. Septic Mind
   8. Dementia Degeneration
   9. Carrion
   10. Broken Teeth
   11. Shadows
   12. Mantis Toboggan
   13. Politics Versus the Erection