Memoremains julkaisi uuden ”Rise Again” -singlen – musiikkivideo kuvattiin yhdellä otolla treenikämpällä
Kotimainen pop metal -yhtye Memoremains on julkaissut uuden ”Rise Again” -singlen. Kappale on yhtyeen ensimmäinen omaa tuotantoa edustava julkaisu vuonna 2025 ilmestyneen ”Toxic Devotion” -albumin jälkeen. Uudelle singlelle on julkaistu myös musiikkivideo, joka kuvattiin yhdellä otolla yhtyeen treenikämpällä.
Keväällä 2026 Memoremains julkaisi oman versionsa Good Charlotten ”I Don’t Wanna Be In Love” -kappaleesta, mutta nyt yhtye palaa jälleen oman materiaalinsa pariin. Uutuuskappale käsittelee unelmien tavoittelemista ja sitä, miten epäonnistumisista huolimatta kannattaa jatkaa eteenpäin.
Yhtyeen laulaja Johanna Ahonen kertoo kappaleen sanoman heijastavan myös Memoremainsin omaa tilannetta:
”Rise Again on kappale unelmien tavoittelemisesta, epäonnistumisten sietämisestä ja siitä, miksi yrittämistä jatkaa silloinkin, kun järki sanoisi muuta. Bändin uralla Rise Again symboloi myös eräänlaista paluuta julkaisujen pariin, koska edellisen oman biisin julkaisusta on jo yli vuosi aikaa.”
Uusi musiikkivideo syntyi yhdellä otolla
Musiikillisesti ”Rise Again” jatkaa Memoremainsin energistä ja melodista pop metal -linjaa. Kappaleen musiikkivideon toteutuksessa yhtye päätti luottaa yksinkertaiseen ideaan ilman suurta tuotantoa tai useita kuvauskertoja.
Yhtyeen kosketinsoittaja ja kappaleen säveltäjä Mikko Kujanpää kertoo videon syntyneen varsin suoraviivaisesti:
”Bändi meni treenikämpän kellariin, otti soittimet käteen, laittoi valot päälle ja kameran pyörimään. Yksi otto. Ei uusintaottoja. Lopputuloksena on energinen ja hyväntuulinen video, joka näyttää bändin sellaisena kuin se suurin piirtein treenikämpällä oikeasti on.”
Memoremains on kerännyt Spotifyssa tiedotteensa mukaan lähes 15 miljoonaa kuuntelua. ”Rise Again” sai ennakkosoittonsa YleX:n Raskain terveisin, Kjell -ohjelmassa ja viitoittaa tietä yhtyeen tuleville julkaisuille.
Memoremainsin kokoonpanoon kuuluvat laulaja Johanna Ahonen, kosketinsoittaja Mikko Kujanpää, kitaristi Aleksi Mäkelä, basisti Aapo Timonen ja rumpali Eemeli Timonen.
Katso ”Rise Again” -kappaleen musiikkivideo ja kuuntele uusi single alhaalta:

